Mitä isot sijoittajat etsivät vuonna 2021 – H&M:n sijoitusyhtiön johtaja vastaa 

Mitä trendejä tekstiili- ja muotialan sijoittajat seuraavat vuonna 2021? Kysyimme asiaa ruotsalaisjätti H&M:n sijoitusyhtiön H&M CO:LABin johtajalta Nanna Andersenilta.

Vastuullisuus. Ei ehkä yllätä, että se on tekstiili- ja muotialalla trendi numero yksi, myös sijoittajien mielessä. 

Se sen sijaan saattaa olla yllättävää, miten voimakkaasti vastuullisuus vaikuttaa myös muihin sijoittajia ohjaaviin trendeihin.  

”Olemme kaikki erittäin tietoisia, miten ison ekologisen jalanjäljen tekstiili- ja vaateteollisuus aiheuttaa. Jos haluamme saada aikaan kestävän muutoksen, nyt on korkea aika toimia”, sanoo sijoitusyhtiö H&M CO:LABin johtaja Nanna Andersen Fabille antamassaan haastattelussa. 

”Investoimme yrityksiin, jotka haastavat totutut toimintatavat.” 

H&M CO:LAB on toiminut vuodesta 2015 ja tehnyt 19 sijoitusta yrityksiin ja startupeihin, jotka ratkovat muotikaupan vastuullisuuteen, tulevaisuuteen tai teknologiseen kehitykseen liittyviä haasteita. Sijoituspotti oli vuoden 2020 lopussa yli 79 miljoonaa euroa. Yksi sijoituskohteista on suomalainen Infinited Fiber Company, joka on kehittänyt poistotekstiileistä valmistettavan uuden kuidun ja johon H&M CO:LAB on sijoittanut miljoona euroa. 

Mitä trendejä H&M CO:LAB erityisesti seuraa vuonna 2021? 

”Vastuullisuus on itsestään selvä ykkönen. Vaatebisnes kaipaa uusia tapoja tuottaa ja myös kuluttaa vaatteita. Isona vaateketjuna meillä on suuri rooli tässä muutoksessa.  

Tavoitteenamme on esimerkiksi tehdä vuonna 2030 kaikki tuotteet 100-prosenttisesti kierrätetyistä tai vastuullisesti tuotetuista materiaaleista. Sen saavuttamiseksi investoimme yrityksiin, jotka haastavat totutut toimintatavat ja tuottavat meille ja koko vaatebisnekselle kipeästi kaivattuja ratkaisuja.”

Kuvan tekstiilikuitu: Infinited Fiber Company

”Toinen kiinnostava trendi liittyy teknologiaan ja digitaalisiin ratkaisuihin. Etsimme jatkuvasti teknologiaa ja ohjelmistoja kehittäviä yrityksiä, jotka mahdollistavat alan siirtymisen vastuullisemmaksi. Hyvä esimerkki tällaisesta yrityksestä on Sellpy, johon sijoitimme jo vuonna 2015. Sellpy on käytettyjen vaatteiden osto- ja myyntialusta, joka tarjoaa kuluttajille mahdollisuuden toteuttaa kiertotaloutta. Tällaiset digiratkaisut kiinnostavat meitä erityisesti, koska ne sopivat saumattomasti yhteen kiertotaloustavoitteidemme kanssa.  

Kolmas seuraamamme trendi on uudenlaisen yhteistyön ja yrittäjyyden nousu. Muutos on ollut nähtävissä jo vuosikymmenen ajan, ja uskomme, että se voimistuu entisestään tulevalla vuosikymmenellä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yksittäiset ihmiset haastavat vallitsevat rakenteet ja ottavat ohjat omiin käsiinsä tehdäkseen jotain merkittävää.  

Sijoittajan näkökulmasta laajempien trendien ymmärtäminen ja niiden kehityksen seuraaminen on tärkeää. Trendit ja niiden kehitys ohjaavat sijoituspäätöksiä.” 

Millaisia sijoituskohteita erityisesti etsitte? 

”Tavoitteena on löytää yrityksiä, jotka pitkällä aikavälillä tukevat H&M Groupin kasvua ja tuottavat lisäarvoa asiakkaillemme. Haluamme sijoittaa yrityksiin, joissa uskomme olevan potentiaalia koko alan kehittämiseen.   

Olemme sijoittaneet muun muassa kierrätyskuitua valmistavaan suomalaiseen Infinited Fiber Companyyn, värjäyksen mullistavaan Colorifixiin ja ruotsalaiseen kierrätysyhtiöön Renewcelliin. Ajattelemme sijoituksiamme enemmän pitkäaikaisina kumppanuuksina kuin puhtaina rahansiirtoina. Sijoitamme yrityksiin, joissa kokemuksestamme ja osaamisestamme on hyötyä tavoitteiden saavuttamisessa.” 

Sijoititte Infinited Fiber Companyyn vuonna 2019. Miksi kiinnostuitte suomalaisyrityksestä? 

”Olemme tehneet Infinited Fiber Companyn kanssa yhteistyötä tiiviisti jo useamman vuoden. He ovat pystyneet kehittämään innovatiivisella teknologialla täysin uuden, laadukkaan kuidun, joka on tehty 100-prosenttisesti kierrätetystä tekstiilistä. Erityisen kiinnostavaksi innovaation tekee se, että heidän Infinna-kuitunsa voidaan ottaa käyttöön nykyisillä valmistajilla.

Sijoituksemme avulla voimme tukea kehitystyötä ja auttaa skaalaamaan kuidun tuotannon laajempaan kaupalliseen käyttöön. Meille Infinited Fiber Company on täydellinen kumppani, koska sen teknologia ja tuote on täysin linjassa H&M Groupin vastuullisuustyön ja vision kanssa.”   

Mitä vinkkejä antaisit rahoitusta etsiville suomalaisyrityksille?  

”Käytännössä kaikki sijoittajat etsivät vahvoja yrittäjiä ja tiimejä. Kannattaa siis korostaa tiimin vahvuuksia ja kertoa, miten tiimin jäsenten kokemus ja tietotaito täydentävät toisiaan.

Haluan myös kuulla, millainen yrityksen matka on tähän saakka ollut, eli kuinka paljon aikaa ja pääomaa yrittäjät ovat itse investoineet ideaansa. Se kertoo paljon siitä, kuinka lujasti yrittäjät uskovat ideaansa ja kuinka valmiita he ovat paiskimaan töitä menestyksen eteen. Erityisen tärkeä on vakuuttaa, että pystyy menestymään haasteista ja matkalle tulevista mutkista huolimatta.  

Lisäisin vielä, että juuri oikean sijoittajan löytäminen on yrityksen kannalta tärkeää. Sopiva sijoittaja pystyy auttamaan idean skaalaamisessa ja kaupallistamisessa ja tuo rahan lisäksi muutakin lisäarvoa.” 

Lue seuraavaksi

28.3.2024

Muodin uusi aikakausi voisi palauttaa vaatteen arvostuksen

28.2.2024

Tiukan paikan tekstiileillä vihreämpiä ratkaisuja

30.1.2024

Nyt kunnianhimoa brändäykseen!

Löydä ratkaisut

Pidä ajatuksesi ajan tasalla, tilaa Suomen Tekstiili & Muodin uutiskirje

Lähetämme sähköpostiisi Suomen Tekstiili & Muodin uutiskirjeen, josta voit lukea tuoreimmat Fab-artikkelit.

Siirry tilaamaan