Hálo brändäsi Lapin mystiikan

Jukka Puljujärven luotsaama muotimerkki Hálo on onnistunut brändäämään Lapin mystiikan. Salaperäisyydestä oli hyötyä myös lanseerauksessa.

Kun muotimerkki Hálo näkyi ensi kerran lehdissä syksyllä 2016, juuri kukaan ei tiennyt, ketkä merkin takana ovat.

”Teimme mittatilauspukuja vaikuttajille erilaisiin tapahtumiin ja kielsimme kertomasta muuta kuin merkin nimen,” Hálon toinen perustaja, vaatesuunnittelija Jukka Puljujärvi kertoo.

Salaperäisyys jatkui pressipäivillä. Puljujärvi ja Hálon toimitusjohtaja Marta Valtovirta tiesivät, että jos he kutsuvat liudan toimittajia kerralla paikalle, näille jää mieleen vain muisto skumppalasista. Sen sijaan he käyttivät kaksi viikkoa siihen, että kutsuivat toimittajia henkilökohtaisesti paikalle tapaamaan ”mystisiä tekijöitä”. Sitten he kertoivat tarinansa jokaiselle juurta jaksaen.

”Näin tarina tuli tutuksi.”

Tarina onkin Hálossa olennainen osa viehätystä. Pohjoisessa varttunut, paimentolaissaamelainen Puljujärvi ammentaa inspiraatiota Lapin luonnosta, väreistä ja vuodenajoista, ja on onnistunut yhdistämään pohjoisen estetiikan huippumuotiin. Hálolla on esimerkiksi yksinoikeus käyttää lappilaistaiteilija Reidar Särestöniemen maalauksia printeissään.

Puljujärvi sanoo, että mysteerimiehen rooli sopii hänelle edelleen. Hän on introvertti, joten kansainvälisillä messuilla ja tapaamisissa myynnistä ja markkinoinnista vastaava Valtovirta saa pitkälti hoitaa puhumisen. Puljujärvi edustaa vieressä lappilaista rauhaa ja on vaiti.

Lue seuraavaksi

,

Suomalaisen vaatebisneksen tulevaisuuden toivot

,

Visio ja vahva tahto – Gugguun menestys löysi sijoittajat

,

Miten erottua Amazonissa? Näin Delipap sai tuotteensa nousemaan esille

Löydä ratkaisut

Pidä ajatuksesi ajan tasalla, tilaa Fab-viisaudet

Lähetämme sähköpostiisi Fabin tärkeimmät poiminnat kerran kvartaalissa. Fab-viisaudet ovat kiikarisi tekstiili- ja muotialan tulevaisuuteen.

Siirry tilaamaan