Jotain kummallista tapahtui helsinkiläisessä Amos Andersonin taidemuseossa elokuussa 2012. Museon sisälle aukesi pieni vaatetehdas. Tehtaaseen kuului kolme teollista ompelukonetta ja yksi ompelija, joka valmisti valkoisia t-paitoja. Aina kun ompelija sai yhden paidan valmiiksi, hän vei sen myytäväksi museon kauppaan.

Kyse oli Salla Salinin ja Timo Rissasen installaatiosta 15%. Teoksen nimi tulee siitä, että arviolta 15 prosenttia maailman vaateteollisuuden käyttämästä kankaasta menee hukkaan. Koska maailmalla valmistetaan yli 80 miljardia vaatekappaletta vuodessa, kyse ei ole aivan pienestä määrästä tekstiiliylijäämää – varsinkin kun iso osa siitä päätyy poltettavaksi tai kaatopaikalle.

Museokaupassa t-paitoja myytiin hintaan 4,95 euroa. Saman verran maksoi tuohon aikaan H&M:n valkoinen t-paita.

”Ainoa ero oli, että kun meidän t-paitamme osti, joutui ottamaan paidan valmistuksessa syntyneen kangasjätteen mukaan. Se oli paketoitu silkkipaperiin ja brändättyyn kassiin”, sanoo muodin tutkija ja vaatesuunnittelun opettaja Timo Rissanen.

Salin ja Rissanen halusivat tuoda esiin jätteen määrän mutta myös tehdä vaatteen valmistusta näkyväksi.

Sitä tunnetaan länsimaissa yhä huonommin valmistuksen siirryttyä Aasiaan.

Zero waste haastaa suunnittelijan

Vaateteollisuuden varjopuolet ovat Timo Rissaselle tuttuja.

Hän on valmistunut vaatesuunnittelijaksi Australiassa ja työskennellyt sikäläisille vaatealan yrityksille. Nykyään hän toimii kestävän suunnittelun professorina maailman tunnetuimpiin muotikouluihin kuuluvassa Parsonsin designkoulussa New Yorkissa. Siellä kestävyysajattelu on osa kaikkien opiskelijoiden opetusohjelmaa.

”Täällä nuoret ovat aivan eri tavalla ympäristötietoisia kuin kymmenen vuotta sitten. Paljon siitä johtuu ilmastonmuutoksesta”, Rissanen sanoo Skype-haastattelussa.

Ympäristöajattelu heijastuu tulevaisuudessa kaikkialle vaatealaan. Rissasen mielestä on selvää, että kuluttajat kaipaavat jatkossa eettisesti ja ekologisesti tuotettuja vaatteita. Toisaalta vaatealan on muututtava senkin vuoksi, että puuvillaa ei kyetä viljelemään kasvavan väestömäärän tarpeisiin. Pikemminkin puuvillan viljelyä pitäisi vähentää, sillä se saastuttaa luontoa ja kuluttaa tuhottomasti vettä.

Vaatteen valmistuksen eri vaiheet eivät välttämättä tapahdu samassa maassa.

Hyvä uutinen on, että Suomessa ja maailmalla kehitetään parhaillaan uusia teknologioita, jotka voivat auttaa muutoksessa.

”Kuitenkaan mitään yhtä pelastavaa ratkaisua ei ole. Tarvitaan paljon erilaisia ratkaisuja, koska nyt ongelmia on kaikissa vaiheissa kuidun viljelystä vaatteen valmistukseen ja jätteen kierrätykseen.”

Rissasen erikoisosaamista on zero waste -suunnittelu eli vaatteiden valmistaminen niin, ettei kangasjätettä synny lainkaan tai mahdollisimman vähän. Hankalaa tämä on siksi, että nykyään vaatteita valmistetaan hajautetusti massatuotantona: yhdessä paikassa suunnitellaan vaatteet, toisessa tehdään kaavat ja asetetaan ne kankaille. Eri vaiheet eivät välttämättä tapahdu samassa maassa.

Rissasen mukaan kaikki valmistuksen vaiheet pitää ajatella osana suunnitteluprosessia, jos ylijäämästä halutaan eroon. Erityisesti kaavojen tekeminen pitäisi ottaa jo osaksi suunnittelua. Myös asenteiden pitää muuttua.

”Usein vaateala suhtautuu kankaaseen niin kuin se olisi melko arvoton raaka-aine. Kuitenkin siinä, että kuidusta on saatu kangasta, on jo taustalla aikamoinen investointi resursseja vedestä energiaan ja kangasväreistä työvoimaan”, Rissanen sanoo.

Toki vaatteissa on myös eroja. Kun tehdään housuja tai sukkia, hukkapalojen määrä on helpompi saada pienemmäksi kuin paitoja tai mekkoja tehdessä.

”Aina jätteen välttäminen ei ole mahdollista. Silloin tarvitaan firmoja, jotka pystyvät kierrättämään kankaita mahdollisimman tehokkaasti.”

Uudet vaatteet kierrätetystä tekstiilistä

Yrjönkadulla Helsingissä on myymälä, joka ensisilmäyksellä vaikuttaa aivan tavalliselta vaatekaupalta. Henkareissa roikkuu t-paitoja, ja hyllyille on viikattu puseroita ja huppareita. Vaatteiden värimaailma on yksinkertainen, ja sille on erityinen syy. Ne on valmistettu kokonaan kierrätetystä tekstiilijätteestä, eikä niitä ole sen jälkeen värjätty uudelleen.

”Alkuun meillä oli vain valkoista, harmaata ja mustaa. Ne olivat ainoat värit, joista olimme varmoja, että niitä on jatkuvasti saatavilla”, kertoo Pure Waste Textilesin Jukka Pesola, yksi viidestä yrityksen perustajasta.

Vaikka kuituja kierrättää maailmalla moni muukin yritys, Pure Waste on harvoja toimijoita, joka tekee tuotteita sataprosenttisesti kierrätetystä langasta.

Siksi yrityksestä ovat kiinnostuneet myös kansainväliset toimijat, ja siitä on kirjoittanut muun muassa arvostettu talouslehti Forbes.’

Pure Wasten perusmallisto pysyy jotakuinkin samanlaisena sesongista toiseen.

Pure Waste kierrättää ja valmistaa tekstiilejä Etelä-Intiassa Tiruppurin alueella, joka tunnetaan tekstiiliteollisuudesta. Siellä vaatetehtailta tullut leikkuujäte sortataan ja lajitellaan laaduittain ja väreittäin. Sen jälkeen kuidut avataan mekaanisesti, kehrätään langaksi ja kudotaan uudestaan.

Kun yritys aloitti toimintansa 2013, sen tarkoitus oli valmistaa vain sataprosenttisesti kierrätettyä lankaa ja kangasta. Jukka Pesolan mukaan he huomasivat pian, että ihmiset haluavat myös valmiita tuotteita. Siksi Pure Waste loi perusmalliston, joka pysyy jotakuinkin samanlaisena sesongista toiseen. Omien vaatteiden lisäksi yritys valmistaa vaatteita muille yrityksille ja brändeille.

Firman kasvu on ollut nopeaa. Vuoden 2016 liikevaihto oli 772 000 euroa, ja 2018 liikevaihto nousi päälle miljoonan.

Pure Waste investoi ja kehittää toimintaansa Etelä-Intiassa edelleen vahvasti.

”Pidemmän aikavälin tavoite on, että meillä on siellä koko alue, jossa tuomme jätteen yhdestä ovesta sisään ja valmis tuote lähtee toisesta ovesta ulos”, Pesola sanoo.

Vaatteiden kerääminen on volyymibisnestä

Tekstiiliylijäämä on tulevaisuuden bisnestä. Suomessakin kehitetään tekstiilien kierrättämiseen liittyviä teknologisia innovaatioita, jotka helpottavat kuitujen erottelua ja uudelleen käyttöä.

Suurimmat odotukset kohdistuvat kuitujen kemialliseen kierrätykseen, jossa Suomi on kehityksen kärkimaita. Pure Waste on mukana teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n koordinoimissa hankkeissa, jotka koskevat kemiallisen kierrätyksen tekniikoita.

”On jännittävää, että pystymme jatkossa yhdistelemään sekä mekaanisesti että kemiallisesti kierrätettyjä kuituja. Näkisin että tuollaisilla uusilla laaduilla on todella hyvä markkinapotentiaali”, Jukka Pesola sanoo.

Suuri kysymys on, mitä tulevaisuudessa tehdään niille vaatteille, joita kuluttaja ei enää käytä. Kemiallinen kierrätys tulee helpottamaan ja tehostamaan poistotekstiilien hyödyntämistä. Se tehoaa paremmin jätteeseen, jossa on sekaisin erilaisia kuituja, kuten vaikka puuvillaa ja polyesteriä.

”Jos poistotekstiilien käsittelylaitos perustetaan Suomeen, sillä on merkittävä vaikutus.”

Pesolan mukaan lähivuosina kannattaisi ratkaista, mikä taho kuluttajalta poistuvat tekstiilit kerää ja hyödyntää. Hänestä on selvää, että keräysalueen pitää olla Suomea suurempi.

”Vaatteiden kerääminen, lajitteleminen ja käsitteleminen on volyymibisnestä, joten tarvitaan isoja talousalueita, Suomen lisäksi esimerkiksi Pohjoismaat ja Pietari. Jos poistotekstiilien käsittelylaitos perustetaan Suomeen, sillä on merkittävä vaikutus, koska se tuo työpaikkoja ja luo uusia yrityksiä.”

Siksi Pesola kehottaa yrityksiä, päättäjiä ja muita toimijoita miettimään mahdollisuuksia omalta kannaltaan.

”Tällaisen laitoksen rakentaminen vaatii yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Jotta joku laittaa laitoksen pystyyn, pitää sen tuotteille olla kysyntää, ja päinvastoin.”

Puuvillasta eristeitä ja komposiittia

Entä jätteen välttäminen? Onko mahdollista, että yritykset ottavat sen tosissaan?

Muotimaailmassa zero waste -suunnittelu on pitkään ollut yksittäisten vaatesuunnittelijoiden harteilla, mutta jätteetön suunnittelu on hiljalleen yleistymässä.

Timo Rissasen mukaan suuretkin toimijat ovat viime vuosina tehneet sitä kokeilu- ja tutkimusmielessä. Esimerkiksi ulkovaatteita tekevä The North Face on kokeillut kangasjätteettömän hupparin tekemistä.

”Tulevaisuudessa kestävyyteen liittyvät asiat eivät ole enää vaihtoehtoisia asioita vaatefirmoille. Jos yritys ei kymmenen vuoden päästä ole panostanut ympäristöasioihin, en näe firmalla kovin pitkää tulevaisuutta”, Rissanen sanoo.

Sitten on se kylmä tosiasia, että resurssit eivät riitä. Timo Rissasen ja Jukka Pesolan mielestä puuvillan viljelyä pitäisi vähentää ja keskittyä määrän sijasta laatuun. Silloin myös kuidun kierrätysarvo säilyisi korkeana.

”Kun vedestä ja viljelypinta-alasta on pulaa, on ihan hölmöläisen hommaa, että puuvillan kuidut käytetään vain yhdessä vaatteessa”, Jukka Pesola sanoo.

”Materiaalivirtojen hyödyntäminen olisi järkevää sekä ekologisesti että kaupallisesti.”

Jo nykyisillä tekniikoilla puuvillakuidulle voidaan antaa monta elämää. Sitä voisi kierrättää muutaman kerran vaatteissa, ja sen jälkeen tiivisteissä, eristeissä ja komposiiteissa.

Nykyään tehtailta tulevaa jätettä hyödynnetään kyllä eri teollisuudenaloilla ja jonkin verran myös tekstiiliteollisuudessa.

”Tällä hetkellä tekeminen on pientä ja hajanaista, ja parhaassakin tapauksessa materiaali kierrätetään kerran ja sitten se jo poistuu kierrosta. Materiaalivirtoja ei vielä käytetä tehokkaasti hyödyksi, vaikka tämä olisi järkevää sekä ekologisesti että kaupallisesti.”

Se tarkoittaa myös sitä, että tekstiilialan yrityksille tarjoutuu paljon mahdollisuuksia.

Juttu on julkaistu alunperin Fab-lehden numerossa 2 (2017).