Kesällä lanseerattu kustannustuki koronan aiheuttamiin vaikeuksiin ei kohdannut yritysten tarpeita. Tekstiili- ja muotialan yritysten syksy näyttää epävarmalta, ja osalla yrityksistä pahin pudotus on vasta edessä. Tukea yrityksille tarvitaan siis myös syksyllä, ja tuki on kohdistettava oikein, kirjoittaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n asiantuntija Anne Ruokamo.
Korona on ravistellut koko yhteiskuntaamme. Tekstiili- ja muotialan yritykset kärsivät koronasta voimakkaasti. Keväällä 70 prosenttia alan yrityksistä joutui lomauttamaan henkilöstöään. Erityisesti kuluttajakaupan yritysten myynti romahti hetkessä, kun asiakasvirrat tyrehtyivät ja myymälöitä suljettiin.
Keväällä yrityksille tarjottiin koronatukia Business Finlandin ja ELY-keskusten kautta. Kehittämisavustus auttoi yrityksiä muun muassa digitalisaatiossa ja uusien toimintamallien kehittämisessä, mutta sitä ei voinut käyttää kiinteisiin kuluihin, kuten vuokriin. Juuri juoksevien kulujen tukemiselle olisi ollut tarvetta, kun yrityksillä oli akuutti kassakriisi.
Kiinteisiin kustannuksiin kohdistettu kustannustuki tuli siis tarpeeseen. Raamit luotiin kuitenkin turhan tiukoiksi ja jäykiksi. Peräti 70 prosenttia hakemuksista hylättiin, ja kustannustukea jäi jakamatta liki 200 miljoonaa euroa. On tärkeää, että julkisista varoista jaettavalle rahalle on jakokriteerit, mutta jousto tai vähintäänkin kriteerien tarkistaminen olisi tällaisessa tilanteessa toivottavaa.
Erityisesti vaatealan sykli on pitkä. Yritykset myyvät nyt vuoden 2021 mallistoja jälleenmyyjille. Kuten Suomen Tekstiili & Muoti ry:n koronakysely kertoo, epävarma tilanne näkyy vielä pitkään sisäänostoissa. Pahin pudotus voi usealla yrityksellä olla vasta edessä. Esimerkiksi osalla valmistavista yrityksistä ja BtoB-yrityksistä tilauskanta saattoi kantaa kevään yli, mutta koronan vaikutukset iskevät nyt viipeellä. Kustannustukea tarvitaan edelleen ja sitä tullaan tarvitsemaan myös teollisuuteen. Emme tarvitse enää lisää yt-ilmoituksia.
Yrityksillä on päättäjille kolme toivetta koronan toiseen aaltoon:
1. Kustannustuen kakkosvaihe valmisteille ja kriteerit tarkasteluun: Esimerkiksi toimialaluokkiin rajaaminen ei toiminut ensimmäisessä vaiheessa, sillä monen yrityksen perustamisvaiheessa valitsema toimialaluokka ei enää vastaa toimintaa. Liikevaihdon tarkasteluajankohta ja pudotuksen suuruus olivat myös liian tiukkoja kriteereitä.
2. Apua yritysten kiinteisiin kustannuksiin heti: Jos liikevaihto romahtaa, mutta kiinteät kulut juoksevat, kehittämisprojektit eivät ole välttämättä edes mahdollisia. Jos toinen aalto sulkee jälleen yhteiskunnan kuten keväällä, yritykset ovat pulassa.
3. Jatketaan työeläkemaksujen alentamista: Työnantajien tilapäinen TyEL-maksujen alennus on voimassa vuoden loppuun saakka. Tarvetta olisi pidemmällekin jaksolle.
Anne Ruokamo
asiantuntija, kansainvälinen liiketoiminta ja rahoitus
Suomen Tekstiili & Muoti