Tiukan paikan tekstiileillä vihreämpiä ratkaisuja

Tekstiilejä on kaikkialla tuulivoimaloista laskettelusuksiin ja uusia sovelluskohteita haetaan koko ajan. Muiden tekstiilien tavoin teknisissä tekstiileissä on yksinkertaisimmillaan kyse kuiduista, joista osaa voidaan myös käsitellä perinteisillä tekstiilinvalmistusmenetelmillä, kuten kutomalla tai neulomalla. Lasikuituja ja hiilikuitulujitteita valmistava Vitrulan Composites ja kierrätystekstiilien veteraani Dafecor kehittävät ja valmistavat teknisiä tekstiilejä vihreämmän teollisuuden tarpeisiin.

Tekniset tekstiilit ovat materiaaleja, joilla on korkeat tekniset vaatimukset sekä laatustandardit – monet tekstiileistä ovat kertakäyttöisiä ja hyvästä syystä. Suomen tekstiiliviennistä teknisten tekstiilien osuus on huimat 78 prosenttia.

Vitrulan Composites Oy:n Markku Iivonen nostaa tärkeäksi menestystekijäksi uteliaisuuden asiakkaan ongelmaa kohtaan.

– Pyydämme tarvittaessa apua esimerkiksi yliopistoilta, mutta ensin pitää ymmärtää, mihin tarvitsemme apua. Kokeilemme, teemme testieriä ja kehitämme tuotteita eteenpäin yhdessä asiakkaidemme kanssa, avaa tehtaanjohtaja Iivonen yrityksen toimintaa.

Samoin Dafecor Oy:n toimitusjohtaja Risto Saha korostaa asiakkaiden roolia kehitystyössä.

– Voi sanoa, että asiakkaamme ja jälleenmyyjämme tekevät pitkälti tuotekehitystyömme. Heillä voi olla uniikkeja ongelmia, joita lähdemme yhdessä, oman osaamisemme avulla ratkomaan. Etunamme on, että kilpailijoihin verrattuna meille pienikin asia on iso asia – olemme joustavia ja ketteriä, Saha toteaa.

Tuulivoimalaan räätälöityjä tekstiilejä

Suurin osa Vitrulan Composites asiakaskunnasta tulee tuulivoimateollisuudesta, jonka osuus myynnistä on noin 70 prosenttia. Lasikuitu- ja hiilikuitulujitteiden asema alalla on vankka, sillä tuulimyllyjen lavat joutuvat tuulessa hurjan paineen alaiseksi. Olosuhteissa lasi- ja hiilikuitulujitteiden ominaisuudet ovat ylivoimaiset.

– Ei ole olemassa vastaavia materiaaleja, jotka kestävät samalla tavalla mutta myös joustavat. Lujitteiden kehitys on myös mahdollistanut jättimäiset merituuli- eli offshore-tuulivoimalat, Iivonen kertoo.

Tuulivoimaan investoidaan yhä kiihtyvällä tahdilla, ja Vitrulan teki ennätysliikevaihdon ja -tuloksen vuonna 2023. Menestyksen taustalla on se, että he ovat pystyneet vastaamaan asiakkaidensa haasteisiin.

– Ainakin 80 prosenttia tuotannostamme on asiakkaille räätälöityjä tuotteita. Meidän on ymmärrettävä, mikä on asiakkaan ongelma ja pystyttävä ratkaisemaan se.

Tyypillisesti tuotekehitysprojektit vievät kuukausia, jopa vuoden. Varsinaisesti tuotekehityksessä työskentelee kolme henkilöä, mutta kehitystyöhön osallistuu koko henkilökunta. Joustava tuotekehitys on taannut sen, että Mikkeliin on riittänyt ja riittää asiakkaita.

– Meillä on pitkiä asiakassuhteita ja olemme osoittaneet, että meihin voi ongelmanratkaisussa luottaa. Pystymme vastaamaan siihen, mitä asiakas haluaa.

 

Ennaltaehkäisemässä ympäristötuhoja

Dafecor valmistaa Janakkalassa käytöstä poistetuista tekstiileistä tuotteita teollisuuden, rakentamisen ja puutarhojen tarpeisiin. Päätuotteet ovat koko yrityksen 30-vuotisen historian ajan olleet teollisuuden ympäristötuotteet, joilla hallinnoidaan vaarallisten aineiden käsittelyä.

Dafecor aloitti kiertotalousbisneksessä jo 1990-luvulla. Edelläkävijäyrityksessä on käytetty paljon työtunteja yhteistyöverkoston kouluttamiseen ja kiertotalousbisneksen opettamiseen. Matkan varrelle mahtuu paljon turhautumistakin.

– Olemme odottaneet sitä päivää, jolloin ympäristövastuullisuus, tuotteiden alkuperä ja raaka-aineiden perusteltu ekologinen kestävyys nousisivat tekstiilialalla tärkeimmiksi valintakriteeriksi. Mutta se on yhä hinnan jälkeen kivana lisänä, Saha toteaa.

Dafecorille käyttökelpoinen raaka-aine eli poistotekstiilit ovat tuottajilleen jätettä, jonka käsitteleminen aiheuttaa kustannuksia. Janakkalassa huolehditaan, että kotimaista poistotekstiiliä käytetään kiertotaloustuotteissa, jotka valmistetaan alusta loppuun asti Suomessa.

Toimitusjohtajalla on syytä tyytyväisyyteen, sillä kaikki, mitä tuotetaan, menee kaupaksi. Yrityksen imeytystuotteet on todettu testeissä markkinoiden ylivoimaisesti tehokkaimmiksi.

– Asiakkaamme tekevät aidosti vastuullisen valinnan valitsemalla meidän tuotteemme ja voisivat hyödyntää sitä enemmänkin markkinoinnissaan. Tuotteillamme esimerkiksi ennaltaehkäistään ympäristötuhoja ja ne kulkevat ympäri maailmaa suojaamassa vaarallisia aineita. Olemme teollisten asiakkaidemme vihreä kilpi.

Alan näkymät kiinnostavat

Teknisten tekstiilien tulevaisuus näyttäytyy molemmissa yrityksissä kiinnostavana. Lasi- ja hiilikuitulujitteiden osalta isossa murroksessa oleva autoteollisuus on erittäin potentiaalinen kohde. Sähköautot painavat noin 1,5-kertaisesti verrattuna polttomoottoriautoihin, joten sähköautoja keventämällä voidaan saada niiden kantamaa parannettua.

– Olemme tehneet testejä esimerkiksi sähkömoottorin hiilikuitukerroksista, mutta kehityssuuntia on monia – vielä ei tiedetä, päätyvätkö autovalmistajat käyttämään teknisiä tekstiilejä, toteaa Markku Iivonen.

Markkinoiden suhteen esimerkiksi USA on Vitrulan Compositesille kiinnostava, sillä siellä panostetaan voimakkaasti vihreän siirtymän teknologioihin.

– Uusien asiakkaiden hankkiminen on meille paljolti sitä, että teemme näytteitä eri tarpeisiin. Aina edes asiakas ei pysty kuvaamaan ongelmaa, joten kokeilemme jotain ja jalostamme siitä.

Dafecorilla on toimitusjohtaja Risto Sahan mukaan paljon hyödyntämätöntä potentiaalia kotimaan markkinoilla. Tekstiilikuiduissa hän odottaa näkevänsä uusia innovaatioita.

– Fakta on, että harmaata kierrätettyä tekstiilikuitua voidaan tuottaa esimerkiksi Aasiassa paljon kustannustehokkaammin kuin Suomessa. Meillekin on ehdotettu mielenkiintoisia ideoita vuosien varrella, mutta ongelmaksi on muodostunut ostajan puuttuminen. Pienelle yritykselle uuden tuotteen kehittäminen ilman ostajaa on suuri riski, joten olemme päättäneet keskittyä ydinliiketoimintaamme, hän sanoo.

Jatkossa Saha toivoo näkevänsä kierrätyskuidut vahvana osana vaatevalmistusta, jotta tekstiili- ja muotiteollisuus voi aidosti olla kestävämpää.

– Jää nähtäväksi, millaiseksi kierrätyskuiduista valmistettujen vaatteiden kustannukset muodostuvat. Hinta on yhä asiakkaille tärkeää.

Lue seuraavaksi

30.9.2024
,

Jätteestä kultaa – Infinited Fiber Company ja Untuvia haluavat materiaalivirrat kiertämään

7.7.2024
,

Urheilu on muodissa

28.5.2024

Suunnittelijasta brändiksi – moduulivaatteista tunnetulle Sofia Ilmoselle oma yritys on opettanut kärsivällisyyttä

Löydä ratkaisut

Pidä ajatuksesi ajan tasalla, tilaa Suomen Tekstiili & Muodin uutiskirje

Lähetämme sähköpostiisi Suomen Tekstiili & Muodin uutiskirjeen, josta voit lukea tuoreimmat Fab-artikkelit.

Siirry tilaamaan