Anne Ruokamo
Johtava asiantuntija, kansainvälinen liiketoiminta ja rahoitusProfiili
Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri ja asuin valmistuttuani Berliinissä 15 vuotta. Ennen nykyistä työtäni toimin yrittäjänä ja tein kansainvälistymiskonsultointia ja markkinointiviestintää pääosin Suomi-Saksa-akselilla. Työkielinäni ovat saksan lisäksi englanti ja ruotsi. Osaan ranskaa auttavasti ja venäjäksi luen ainakin metrokarttaa.
Töissä
Osaamisalueeseeni kuuluvat erityisesti kansainvälinen liiketoiminta ja rahoitus. Kansainväliseen liiketoimintaan sisältyvät tuonnin ja viennin asiat, esimerkiksi vienti- ja hankintamaihin sekä tuotantopaikkoihin liittyen. Vastuullani on myös kauppapolitiikka, jonka teemoja ovat esimerkiksi vapaakauppasopimukset, tulliasiat ja kaupan esteet.
Yritykset tarvitsevat rahoitusta kasvuun ja kansainvälistymiseen. Osaan kertoa jäsenyrityksillemme mahdollisista rahoituslähteistä. Tunnen erityisesti julkisen puolen rahoittajatahot hyvin ja olen tehnyt yhteistyötä myös bisnesenkeliverkoston kanssa.
Työni vaikutus jäsenyritysten arkeen
Tarjoan jäsenyrityksillemme neuvontaa kansainvälisen liiketoiminnan ja rahoituksen asioissa. Kysymyksiä tulee laidasta laitaan ja usein turvaudun laajaan kansainväliseen verkostooni vastauksia etsiessä. Teemme liitossa myös aktiivista edunvalvonta- eli vaikuttamistyötä. Elinkeinopoliittinen edunvalvonta on minun osa-aluettani, ja on todella antoisaa olla sitäkin kautta vaikuttamassa yritysten menestyksen edellytyksiin.
Vapaa-aikana
Liikun, luen, harrastan kulttuuria ja kokkailua. Seuraan myös muotia ja minulla on kotona varsin monipuolinen muotikirjasto.
Tärkein tekstiilini
Uniikki hääpukuni, jossa yhdistyi kolme toivetta: väriä, volyymiä ja viitta.
Kysy minulta näistä
Kansainväliset asiat, kasvu, rahoitus