Mihail Tchitcherin
Johtava asiantuntija, viestintä & yhteiskuntasuhteetProfiili
Koulutukseltani olen filosofian maisteri ja olen toiminut erilaisissa viestinnän tehtävissä lähes 15 vuotta. Aiemmin olen toiminut mm. Fennovoimassa vastaamassa ydinvoimahankkeen viestinnästä ja sidosryhmäsuhteista. Nyt olen innolla uuden toimialan parissa edistämässä maailman vastuullisinta ja toimivinta tekstiiliteollisuutta.
Töissä
Vastaan liiton viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista. Kollegani Annin kanssa huolehdimme, että kaikki se hyvä työ, jota liiton asiantuntijat tekevät, näkyy ja kuuluu ulospäin. Toimin myös julkiset hankinnat ja huoltovarmuus -vaikuttajaryhmän sihteerinä.
Työni vaikutus jäsenyritysten arkeen
Liiton viestinnällä pyrimme varmistamaan, että jäsenillämme ja keskeisillä päättäjillä on riittävästi oikeaa tietoa suomalaisen tekstiili- ja muotialan tilanteesta ja näkymistä päätöksenteon pohjaksi.
Vapaa-ajalla
Kolmen lapsen vanhempana vapaa-ajan käsite on hieman häilyvä. Kitaransoitto, lukeminen, polkupyörän ulkoiluttaminen ja jalkapallo kaikissa sen muodoissa ovat lähellä sydäntä.
Tärkein tekstiilini
Päivisin FRENNin valkoinen t-paita, iltaisin Joutsenen untuvapeitto.
Kysy minulta näistä
Liiton viestintä, yhteiskuntasuhteet, mediasuhteet, juttuvinkit, tiedotteet, julkiset hankinnat ja huoltovarmuus.