Silkki

Silkki on proteiinikuitu, jota saadaan silkkiperhosen (Bombyx mori) toukan koteloista eli kokongeista. Silkkiperhosen toukat syövät ainoastaan mulperipuun lehtiä, joten silkkiperhosta kutsutaan myös mulperiperhoseksi.

Kuidun raaka-aine ja valmistustavat

Silkkikuitu on ainoa luonnollinen filamenttikuitu, eli jatkuva kuitu. Yksi toukan kokongi voi tuottaa jopa 1600 metriä kuitufilamenttia.

Silkkiä valmistetaan kahdessa erilaisessa vaiheessa loisten aiheuttamien tautien leviämisen estämiseksi. Ensimmäinen vaihe on silkkiperhosen munien tuottaminen, jota varten valitaan terveet kokongit, joista toukkien annetaan kuoriutua perhosiksi, pariutua ja munia. Yksi perhonen munii noin 350–500 munaa, jotka puhdistetaan, pakataan ja toimitetaan varsinaisille silkin viljelijöille.

Viljelijöiden luona munien annetaan kuoriutua toukiksi. Toukkavaihe pyritään ajoittamaan mulperipuiden lehtien satoaikaan, sillä yhtä raakasilkkikiloa kohden toukka syö 250–300 kiloa mulperipuun lehtiä. Toukka syö ravintoaan 28–38 päivän ajan. Tämän jälkeen toukka alkaa kehräämään ympärilleen koteloa kuidusta. Kolmen vuorokauden jälkeen valmiit kokongit kerätään ennen kuin toukat kuoriutuvat ja rikkovat kokongin, ja toukat koteloiden sisällä tapetaan kuumalla ilmalla tai vedellä.

Tärkeimmät tuottajamaat ja osuus globaaleista kuitumarkkinoista

Silkin kokonaistuotanto oli 109 111 tonnia vuonna 2020. Sen osuus globaaleista kuitumarkkinoista on noin 0,1 prosenttia. Silkin ylivoimaisesti suurin tuotantomaa on Kiina 63 prosentin tuotanto-osuudella. Toiseksi suurin silkin tuottajamaa on Intia 33 prosentin osuudella.

Kuidun ominaisuudet ja käyttökohteet

Silkki on erittäin pehmeää ja vahvaa kuitua, joka pystyy imemään jopa 30 prosenttia kosteutta itseensä tuntumatta märältä. Silkki sopii kesä- ja talvivaatteisiin, sillä lämpimällä säällä silkki tuntuu viileältä iholla, mutta silkillä on myös erinomaiset lämmöneristysominaisuudet.

Silkin valon- ja säänkesto on huono, ja silkki menettää lujuuttaan UV-säteilylle altistettuna.

Silkkiä käytetään monipuolisesti vaatetuksessa ja sisustuksessa. Silkkikankaita valmistetaan ohuesta sifongista paksumpaan samettiin. Silkistä voidaan valmistaa mekkoja, puseroita, huiveja, verhoilukankaita, verhoja ja lakanoita.

Tuotannon vastuullisuusnäkökulmat

Silkin tuotannon keskeiset vastuullisuuskysymykset liittyvät mulperipuiden kasvatukseen, tuotannossa käytettyihin kemikaaleihin, veden ja energian kulutukseen sekä eläinten oikeuksiin. Yksi hehtaari mulperipuita tuottaa noin 11 tonnia lehtiä, mutta niistä saadaan vain noin 200 kiloa koteloita ja lopulta vain 40 kiloa raakasilkkiä. Parhaan mahdollisen lehtisaannon aikaansaamiseksi silkin tuotantoon tarkoitettujen mulperipuiden kasvatuksessa käytetään usein torjunta-aineita ja lannoitteita, vaikka yleensä mulperipuut eivät niitä vaatisi.

Silkin tuotanto vaatii myös runsaasti vettä ja energiaa. Prosessin energiaintensiivisin vaihe on kokonien keittäminen, jossa energiaa kuluu runsaasti vesien lämmittämiseen. Vettä käytetään keittämisen lisäksi esimerkiksi silkin puhdistamiseen ja serisiinin poistamiseen. Perinteisessä silkin tuotannossa silkkiperhosen toukat tapetaan kuumalla ilmalla tai höyryllä ennen niiden kuoriutumista, jotta ne eivät vahingoittaisi filamenttia kuoriutuessaan.

Silkin tuotanto ja jatkokäsittely ovat myös hyvin työvoimavaltaisia prosesseja, joten työntekijöiden oikeuksiin ja työturvallisuuteen liittyvien riskien tunnistaminen ja ennaltaehkäisy tuotantoketjussa vaatii silkkiä käyttäviltä yrityksiltä erityistä huolellisuutta.

Vastuullisemmat vaihtoehdot

Villisilkiksi kutsutaan silkkiä, jota saadaan muiden kuin mulperiperhosten tuottamista kuiduista. Villisilkin yleisimpiä lajeja kutsutaan usein tussah-silkiksi tai tasar-silkiksi. Villisilkin valmistus vastaa mulperisilkin valmistusta, mutta kokongit voidaan kerätä vasta perhosen kuoriutumisen jälkeen, joten toukkia ei tarvitse tappaa prosessissa. Villisilkkiä tuotetaan huomattavasti vähemmän kuin mulperisilkkiä, sillä sen tuotanto on ollut vain noin 3 000 tonnia vuonna 2017.

Silkin tuotannon negatiivisia vaikutuksia pyritään ehkäisemään ja eläinten oikeuksia turvaamaan myös erilaisilla vapaaehtoisilla sertifikaateilla. Vaihtoehtoja tavanomaiselle silkille ovat esimerkiksi luomusilkki, Reilun kaupan silkki ja kierrätetty silkki.