Eläinkuidut

Villa

Alpakka (WP)
Tuotantomäärä/vuosi: n. 4000 tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: Peru, Bolivia, Ecuador ja Argentiina
Alpakka on kamelin sukuinen eläin, joka elää Etelä-Amerikan vuoristoseuduilla osittain villinä. Vapaana kasvavat alpakat vangitaan vain keritsemistä varten joka toinen vuosi. Alpakkaa on alettu tarhata 1980-luvulta asti myös Australiassa, Uudessa-Seelannissa, USA:ssa ja Kanadassa. Tarhatut alpakat voidaan keriä kahdesti vuodessa. Yhdestä alpakasta saadaan 3–5 kg villaa.
Alpakkarotuja on kaksi, huacaya ja suri. Huacaya-alpakan villa on luonnostaan kiharaa ja pörröistä. Suri-alpakan villa on suorempaa, hienoa ja pehmeää ja se laskeutuu kynämäisinä kuitukimppuina.
Alpakan villa on joustavaa ja erittäin hyvin lämpöä eristävä. Alpakan karva on hyvin pitkää, 20–30 cm. Alpakan villaa on yli 17 valkoista, mustaa ja ruskean eri sävyä. Villa käytetään yleensä luonnonvärisenä, mutta valkoinen villa on kysytyintä, sillä sitä voidaan myös värjätä.
Alpakkaa käytetään etupäässä neulelankoihin ja vaatteisiin sellaisenaan tai sekoitteina villan tai muiden korkealuokkaisten karvojen kanssa.
Hoito-ohjeet: Alpakkatuotteita hoidetaan samoin kuin villaa: pestään hellävaroin korkeintaan 40ºC:ssa vedessä mahdollisimman neutraalilla pesuaineella.
Muita Etelä-Amerikan kamelieläimiä ovat laama, vikunja ja guanaco.

Angora (WA)
Tuotantomäärä/vuosi: <10 000 tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: mm. Ranska, Kiina, Japani ja Peru
Angoraa saadaan angorakanin turkiskarvasta. Angorakani on tuotu oletettavasti Turkista Angoran maakunnasta Ranskaan 1700-luvun alkupuolella. Kanit keritään 3–4 kertaa vuodessa. Yksi kani tuottaa 300–500 g angoravillaa.
Angora on erittäin lämmöneristävää, ja sen kosteudenimukyky on erinomainen. Angora on kevyttä, kiiltävää ja sileää. Koska angora on luonnostaan suora kuitu, sen kehrääminen on vaikeaa, ja lisäksi se on helposti vanuvaa. Tämän vuoksi angoraa sekoitetaan villan, alpakan, polyamidin tai polyakryylin kanssa. Angoraefekti saadaan aikaan jo 10–30 %:n osuudella angorakarvaa. Angoraa käytetään neulelankoihin, urheilu- ja alusasuihin, lähinnä lämpö- ja reumakerrastojen materiaalina.
Hoito-ohjeet: Angoratuotteille suositellaan hellävaraista käsinpesua neutraalilla hienopesuaineella. Pesussa tuotteiden hankaamista ja vääntämistä tulee välttää, ettei tuote vanu ja kutistu. Joillekin angoratuotteille suositellaan kuivapesua.

Mohair (WM)
Tuotantomäärä/vuosi: > 20 000 tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: Turkki, Etelä-Afrikka, Argentiina ja USA (Teksas)
Mohairia saadaan angoravuohen peitinkarvoista. Mohairvuohi on alun perin kotoisin Tiibetistä, josta se myöhemmin levisi Turkkiin. Mohairvuohia arvioidaan olevan yli 6 miljoonaa yksilöä. Vuohet keritään kahdesti vuodessa.
Mohairkuitu on hyvin pitkää ja kiiltävää. Luonnostaan mohair on valkoista, harmahtavaa tai ruskehtavaa. Kuitu on hyvin oikeneva, sähköistymätön ja luja. Mohairia käytetään sekä sellaisenaan tai sekoitettuna pääasiassa villan kanssa mutta myös alpakan, kamelinkarvan, puuvillan ja tekokuitujen kanssa. Sekoitteissa jo 15–25 %:n osuus mohairia lisää tuotteeseen kuohkeutta ja antaa kiiltoa.
Hoito-ohjeet: Mohair on hyvin helposti puhdistuvaa. Mohairtuotteen tulee antaa ‘levätä’, ja sitä kannattaa tuulettaa usein. Muuten mohairia hoidetaan kuin villaa: pestään haaleassa vedessä miedolla pesuaineella ja tasokuivataan. Pesun jälkeen kevyt harjaus palauttaa mohairin pörröisyyden. Tuotteen silitystä tulee välttää.

Kameli (WK)
Tuotantomäärä/vuosi: n. 5 000 tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: Kiina
Kamelinkarvaa saadaan kaksikyttyräisistä kameleista, joita pidetään Luoteis-Kiinan ja Mongolian alueella kotieläimenä. Kamelista saadaan keväällä karvanlähdön aikaan hienoa alusvillaa ja karkeaa peitinvillaa. Hieno kamelinkarva muistuttaa ominaisuuksiltaan vuohien karvoja: se on hieman kiharaista ja siinä on silkkimäinen kiilto. Sitä sekoitetaan tavallisesti villan mutta myös mohairin, kashmirin, puuvillan ja synteettisten kuitujen kanssa. Hienoa kamelinkarvaa käytetään sellaisenaan tai sekoitteina neuleisiin sekä takkikankaisiin. Karkeasta päälliskarvasta valmistetaan köysiä, hihnoja, telttakankaita sekä huopia.
Hoito-ohjeet: Kamelinkarvasta valmistetut vaatteet pestään 30-asteisessa vedessä neutraalilla pesuaineella hellävaroen, ettei karva vanu.

Kashmir (WS)
Tuotantomäärä/vuosi: n. 4000–5000 tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: Kiina, Iran, Mongolia, Intia ja Turkki
Kashmir on kashmirvuohen erittäin hienoa alusvillaa, joka kerätään talteen vuosittain eläinten karvanlähtöaikaan. Yksi kashmirvuohi tuottaa villaa noin 500 g.
Kashmiria käytetään sellaisenaan tai sekoitettuna pääasiassa villan kanssa mutta myös silkin, puuvillan tai synteettisten kuitujen kanssa. Kashmiria käytetään hienona kampalankana mm. ompelulankoihin, solmioihin ja huiveihin sekä karstalankana naisten pukukankaisiin.
Hoito-ohjeet: Koska kashmir on merinovillaakin hienompi kuitu, tulee sen hoidossa olla erittäin varovainen. Kashmirtuotteet pestään haaleassa vedessä neutraalilla pesuaineella hellävaroen. Koska kashmir myös vanuu helpommin kuin villa, tulee tuotteen käsittelyssä varoa mekaanista muokkausta.

Laama (WL)
Tuotantomäärä/vuosi: n. 600 tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: Bolivia
Laama on kamelin sukuinen eläin, jota esiintyy Etelä-Amerikassa. Laama on kotieläin toisin kuin osittain villi alpakka ja harvinaisemmat laamaeläimet vikunja ja guanaco. Uroslaamaa käytetään kuormajuhtana, ja naaraslaaman villa keritään tekstiilitarkoituksiin joka toinen vuosi.
Laamasta saadaan kahdenlaista karvaa: karkeaa peitinkarvaa ja hienoa alusvillaa. Laaman villa on lämmintä, kevyttä ja sillä on hyvä vetolujuus. Sitä käytetään lähinnä eläimen kasvualueella perinteisiin tuotteisiin: siitä valmistetaan ponchoja, huopia ja mattoja.
Hoito-ohjeet: Tuotteita hoidetaan samoin kuin villatuotteita eli pestään hellävaroen korkeintaan 40° C:ssa vedessä mahdollisimman neutraalilla pesuaineella.

Villa (WO)
Tuotantomäärä/vuosi: (2014): 1,15 milj. tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: Australia, Uusi-Seelanti ja Kiina. Euroopassa villaa tuotetaan eniten entisen Neuvostoliiton alueella sekä Isossa-Britanniassa.
Villa-nimitystä käytetään ainoastaan lampaasta saatavista kuiduista. Eri lammasrotuja tunnetaan maailmassa yli 200, ja vanhimmat todisteet villan käytöstä ovat noin vuodelta 4000 e.Kr. Mesopotamiasta.
Villalla on hyvä lämmöneristämiskyky, ja se imee hyvin kosteutta. Villa kestää heikosti hankausta ja on herkkä vanumaan. Sekoittamalla villaan tekokuituja saadaan tuotteista kestävämpiä, ja erilaisilla vanumattomuuskäsittelyillä villatuotteista saadaan konepesunkestäviä.
Alusvilla on hienoa, pehmeää ja kiharaa. Sitä tuottavat mm. merinolampaat ja downlampaat. Alusvilla soveltuu esimerkiksi erittäin hienoihin kampalankoihin sekä niistä valmistettuihin kankaisiin ja neuloksiin.
Peitinvillaa tuottavat mm. leicester- sekä lincolnlampaat (UK). Kuitu on pitkää, karkeaa, kiiltävää ja loiva-aaltoista. Hiukan hienompaa peitinvillaa tuottavat romney marsh- sekä cheviot-rodut. Näiden villa ei ole yhtä kiiltävää kuin aiemmin mainituilla, ja kuiduista kehrätään karkeampia kampalankoja.
Crossbred-lampaat ovat kahden edellisen ryhmän risteytyksiä. Näiden villa on pitkää ja hienoa. Tämä kuitulaatu soveltuu useisiin käyttötarkoituksiin.
Maatiaislampaat tuottavat sekä alus- että peitinvillaa. Näitä käytetään pääasiassa karkeisiin karstalankoihin.
Hoito-ohjeet: Villatuotteet tulee pestä hellävaroen korkeintaan 40ºC:ssa vedessä mahdollisimman neutraalilla, mielellään erityisellä villan pesuaineella. Villatuotteita tulisi tuulettaa usein, ja vaatteet tulisi asettaa huolellisesti ripustimelle sekä säilyttää kuivassa ja viileässä, väljässä tilassa. Jos villatuotteita ei ole koisuojattu, tämä tulee ottaa huomioon säilytyksessä.

Karvat

Nautaeläimistä saatavat karvat ovat lähinnä karkeita jouhia tai harjaksia. Näitä on käytetty perinteisesti harjojen valmistukseen. Jouhia käytetään hyvin vähän tekstiiliteollisuudessa. Niitä pystytään käyttämään matto- ja huopalangoissa tehosteina sekä huonekalukankaissa puuvilla- tai pellavaloimeen yhdistettynä. Jouhia ja harjaksia saadaan myös sioista, hevosista (HS), vuohista (HZ) sekä koirista. Jakkihärästä saadaan kehrättäväksi sopivaa pehmeää kuitua. Tuotanto on kuitenkin hyvin vähäistä ja sillä on lähinnä paikallista merkitystä.

Kehrääjähyönteisten kotiloista saatavat kuidut

Silkki (SE)
Tuotantomäärä/vuosi: n. 150 000 tonnia
Tärkeimmät tuottajamaat: Kiina, Intia ja Japani
Silkkiä saadaan pääasiassa viljellyn mulperi- eli silkkiperhosen toukan kehräämästä kotelosta eli kokongista, mutta myös jonkin verran villiperhosten koteloista. Silkin valmistus keksittiin Kiinassa tiettävästi vuonna 2640 eKr. Kiina hallitsi markkinoita Silkkitien aikaan, jolloin silkkiä myytiin painostaan kultaa. Ensimmäisen vuosituhannen puolivälin aikoihin silkin valmistus levisi Japaniin, Intiaan, Persiaan ja Arabiaan. Keskiajalla silkin viljely levisi myös Eurooppaan, aluksi Italiaan. Tekokuidut ovat vähentäneet silkin merkitystä tekstiiliraaka-aineena. Nykyisin silkkiä tuottavat pääasiassa Kiina ja Intia sekä Japani. Euroopassa on keskitytty lähinnä silkin jalostamiseen.
Silkkiperhosnaaras elää yleensä vain noin 3 vuorokautta, jonka aikana se munii 300–700 munaa. Munat talvehtivat, ja keväällä niistä kehittyy toukkia, jotka syövät mulperipuun lehtiä. Noin kuukauden kuluttua toukka alkaa kehrätä ympärilleen koteloa, joka muodostuu toukan kehruurauhasissa syntyvästä valkuaisaineesta, fibroiinista sekä toukan erittämästä seriinistä, joka liimaa fibroiinisäikeet kuiduksi. Valmiit kokongit höyrytetään, ja serisiini pehmitetään kuumassa vedessä kuitujen irrottamiseksi. Kuolleet toukat käytetään ravinnoksi, sillä ne ovat kiinalaisessa keittiössä suurta herkkua. Yhdestä kokongista saadaan noin 4000 metriä yhtäjaksoista säiettä, joista kelaamalla saadaan jopa 900 metriä lankaa.
Silkkiä käytetään vaatetuskankaiden raaka-aineena yleensä sellaisenaan hieman kalliimmissa tuotteissa sekä sekoitteina muiden kuitujen kanssa. Silkki on ohut, mutta erittäin luja ja taipuisa kuitu, jossa on hieno kiilto. Silkillä on korkea kosteudenimukyky, ja se eristää hyvin lämpöä. Silkki kestää huonosti mm. auringonvaloa ja hikeä ja sähköistyy kuivassa ilmassa.
Hoito-ohjeet: Silkkituotteiden hoidossa tulee olla huolellinen. Silkkivaatteet tulee pestä riittävän usein, sillä alkalit ja hiki heikentävät niiden kestävyyttä ja saattavat muuttaa tuotteen värejä. Silkkituotteille suositellaan vesipesua 30ºC vedessä neutraalilla pesuaineella. Silkki siliää helpoimmin kosteana, mutta silityslämpötila saa olla korkeintaan 150ºC. Silkkituotteet voidaan pestä myös kuivapesuna. Silkkiä ei saa kuivata kuivausrummussa.