EU-rahoitustukea ja maksutonta rahoitusneuvontaa suomalaisen tekstiili- ja muotialan innovaatioihin

Onko yritykselläsi muhimassa tuotekehitys- tai innovointi-idea tai pilottihanke, jonka tavoitteena on kasvattaa liiketoimintaa esimerkiksi kiertotalouteen, ympäristöä säästävien materiaalien kehitykseen tai uusiin vihreisiin tuotantotapoihin liittyen? EU-tason rahoitusohjelmiin osallistuminen tarjoaa erilaisia kiinnostavia mahdollisuuksia.

”EU-rahoitusta on tarjolla, mutta etenkin pienille ja keskisuurille yrityksille oikean ohjelman löytäminen on usein aikaa vievää ja haasteellista. Myönteistä on, että apua on tarjolla esimerkiksi tänä vuonna Business Finlandin avaaman rahoituspalveluneuvonnan kautta”, sanoo kansainvälisen liiketoiminnan ja rahoituksen asiantuntija Anne Ruokamo Suomen Tekstiili & Muoti ry:stä.

EU tarjoaa useita eri rahoitustukiohjelmia, joiden avulla myös tekstiili- ja muotialan yritykset voivat kehittää toimintaansa. Näitä ovat esimerkiksi Horisontti Eurooppa, LIFE, Innovaatiorahasto ja aikaisemmin tänä vuonna EU:n elvytyspaketin osana hyväksytty Suomen kestävän kasvun ohjelma. Näiden avulla myös tekstiili- ja muotialan yritykset voivat kehittää toimintaansa. Business Finlandiin avatun maksuttoman EU-rahoituspalvelun asiantuntijat auttavat myös Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n jäseniä löytämään sopivia EU-tukiohjelmia.

Horisontti Eurooppa: strategista pitkän tähtäimen kasvua ja kilpailukyvyn vauhdittamista

Horisontti Eurooppa on EU:n historian suurin tutkimuksen ja innovoinnin rahoitusohjelma, johon on varattu kaikkiaan 95 miljardia euroa vuosille 2021–2027. Ohjelmalla halutaan merkittävästi vauhdittaa sekä yritysten tuotekehitystä, innovaatioiden markkinaskaalausta ja kansainvälistä kasvua että huippututkimusta, koulutusta ja kansainvälistä liikkuvuutta.

Horisontti Eurooppa tarjoaa paljon mahdollisuuksia muun muassa bio- ja kiertotalous- ja cleantech-alan toimijoille. Tekstiili- ja muotialan yritykset voivat esimerkiksi hakea ohjelmiin, joissa kehitetään kestäviä tuotantomalleja digitalisoinnin avulla, etsitään uudenlaisia materiaalien käyttökohteita – kuten vaikkapa antimikrobisten tekstiilien käyttöä terveydenhuollossa – tai kehitetään uusia biopohjaisia materiaaleja.

”Meillä on EU:ssa arvostettu maine muun muassa kestävän vihreän kehityksen edelläkävijänä, joten suomalaiset yritykset ja muut tahot ovat tervetulleita Horisontti Euroopan eri ohjelmiin. Kun yritykset miettivät toimintaansa strategisesti usean vuoden tähtäimellä, Horisontti Eurooppa tarjoaa valtavasti mahdollisuuksia paitsi rahoituksessa mutta ennen kaikkea verkostoitumisessa eri alojen parhaiden asiantuntijoiden kanssa”, toteaa ohjelman kansallinen yhteyshenkilö Heini Günther Business Finlandista.

” Yrityksillä on hyvä mahdollisuus toimia aktiivisena kumppanina esimerkiksi pilotointihankkeissa. Samalla yritys voi hyödyntää yhteistyötä myös yrityksen omien tuotteiden ja ratkaisujen kehityksessä ennen niiden kaupallistamista. Ohjelma edesauttaa myös nk. ”out-of-the-box” -ajattelussa, koska ohjelmissa on mukana hyvin erilaisia tahoja, kuten esimerkiksi julkisen puolen toimijoita, kansallisia tai yksityisiä tutkimus- ja tuotekehitystahoja ja muiden alojen yrityksiä tai instituutioita,” Heini Günther jatkaa.

Horisontti Eurooppa -ohjelman hauista vuoden 2022 osalle on jo tässä vaiheessa saatavilla kattavasti tietoa, joten hakemuksiin ehtii valmistautua hyvin. Lisäksi Business Finlandissa ja Suomen Akatemiassa työskentelevät Horisontti Euroopan eri aihealueiden kansalliset yhteyshenkilöt neuvovat hakijoita ja antavat lisätietoja vuosittain avautuvista hauista.

Suomen kestävän kasvun ohjelma – EU:n RRF-elpymisrahoitus yrityksille

Euroopan unionin RRF-rahoituksen (Recovery and Resilience Facility) tarkoituksena on elvyttää Euroopan taloutta. EU on myöntänyt Suomelle 530 miljoonaa euroa elpymisrahaa, joka on tarkoitettu suoraan yritysten käyttöön. Rahoituksen myöntäjänä yrityksille toimii ensisijaisesti Business Finland. Elpymispaketti kanavoi rahoitusta sellaisille yrityksille, joiden toiminnan painopisteessä on vihreä siirtymä, digitalisaatio ja tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiopanostukset. Esimerkiksi kiertotalouden investointituki on kiinnostava rahoitusinstrumentti tekstiili- ja muotialalle.

RRF- rahoitushakuja on suunnattu eri toimialoille ja eri kokoisille yrityksille. Lisätietoja Suomen kestävän kasvun rahoitusmahdollisuuksista löydät täältä.

LIFE ja Innovaatiorahasto: ympäristöä ja ilmastoa säästävät hankkeet ja pilotit

EU:n LIFE-ohjelma rahoittaa hankkeita ympäristön, luonnonsuojelun sekä ilmastotoimien saralla. Ohjelmassa on kaudella 2021—2027 jaossa on noin 5,4 miljardia euroa avustusta hankkeille, jotka edistävät EU:n ympäristötavoitteita.

LIFE-ohjelman tavoite on edistää EU:n ympäristötavoitteita ja ohjelmassa on eri teemoja. Tekstiilialalle luonteva alue on esimerkiksi kiertotalous ja elämänlaatu -teema ja siihen liittyvät hankkeet, jotka voivat liittyä vaikkapa tekstiilinkierrätyksen kehittämiseen.

Life-ohjelman eri hankkeiden koko vaihtelee yhdestä kymmeneen miljoonan euroa ja niiden kesto on yhdestä kolmeen vuoteen. Lisätietoja LIFE-ohjelmasta löydät täältä.

Vuosille 2020–2030 perustettu, noin 20 miljardin euron suuruiseksi arvioitu Innovaatiorahasto auttaa yrityksiä investoimaan puhtaaseen energiaan ja teollisuuteen. Ohjelman tavoitteena on muun muassa vähentää teollisuuden hiilipäästöjä, kehittää hiilidioksiinin talteenottoa ja hyödyntämistä sekä kehittää uusia energian varastointiratkaisuja.  Lisätietoja Innovaatiorahastosta löydät täältä.

Business Finland tarjoaa maksutonta rahoitusneuvontaa

Uusi EU-rahoitusneuvonta auttaa yrityksiä erilaisissa EU-tasoisissa rahoitushankkeissa ja sen hahmottamisessa, mikä saattaisi olla oikea ohjelma yritykselle.

Uuden EU-rahoitusneuvontapalvelun tehtävänä on olla ensimmäinen yhteyspiste niille tahoille ja yrityksille, jotka ovat kiinnostuneita EU-rahoituksesta. Palvelun tavoitteena on helpottaa EU-rahoituksen kansallista hyödyntämistä jakamalla keskitetysti ja entistä paremmin tietoa kaikista EU:n rahoitusohjelmista ja -välineistä. Palvelu tarjoaa myös hankekohtaista neuvontaa eri ohjelmiin ja välineisiin liittyen. Lisätietoja EU-rahoitusneuvontapalvelusta löydät täältä