Viisi inspiroivaa innovaatiota palkittiin Global Change Award -kilpailussa

Tekstiiliä banaaninkuorista, liukenevaa ompelulankaa, kustomoituja vaatteita sienten juurista ja biohajoavia vaatteita, joilla on myös hyvinvointivaikutusta? H&M Foundation palkitsi viisi uutta innovaatiota, jotka voivat auttaa muotialaa siirtymään kohti kiertotaloutta.

Kolmatta kertaa järjestetyssä Global Change Award -kilpailussa haettiin ratkaisuja, jotka voivat nopeuttaa muutosta lineaarisesta mallista kohti suljettua ja jätteetöntä muodin kiertoa. Miljoonan euron palkintosumman jakoivat viisi mielenkiintoista innovaatiota:

1. Crop A Porter

Yhdysvaltalaisen yritys on kehittänyt menetelmän, jonka avulla banaanin, ananaksen, sokeriruokon ja muiden sadonkorjuuhedelmien kuorista saadaan valmistettua tekstiilituotteisiin soveltuvaa biopohjaista materiaalia.

2. The Regenerator

Ruotsalainen innovaatio, jossa kemiallisen kierrätystekniikan avulla puuvilla- ja polyesterisekoitteet pystytään erottelemaan uudestaan käytettäviksi tekstiilikuiduiksi.

3. Algae Apparel

Israelilaisen start up -yrityksen ratkaisulla levä muuttuu tekstiilituotteisiin soveltuvaksi kuiduksi ja ympäristöystävälliseksi väriaineeksi, jolla sanotaan olevan myös ihoa hoitava vaikutus.

4. Smart Stitch

Belgialainen yritys on kehittänyt langan, joka liukenee 130 asteen lämpötilassa. Ratkaisu helpottaa vaatteiden korjaamista ja kierrättämistä, kun esimerkiksi napit ja vetoketjut saadaan helposti irrotettua.

5. Fungi Fashion

Hollantilaisessa innovaatiossa on hyödynnetty 3D-mallinnusprosessia. Kustomoitujen vaatteiden raaka-aineena on lisäksi käytetty sienten juuria, joten käytön jälkeen vaatteet voidaan hävittää kompostoimalla.

Voittoa tavoittelemattoman H&M Foundation -säätiön kilpailu keräsi yhteensä 2600 hakemusta 151 maasta, joista asiantuntijapaneeli valitsi viisi voittajaideaa. Miljoonan euron jakautumisesta voittajien kesken päätti lopulta maailmanlaajuinen yleisö verkkoäänestyksen perusteella. Rahapalkinnon lisäksi voittajatiimit pääsevät vuoden kestävään valmennusohjelmaan, joka nopeuttaa innovaatioiden kehitystä ja maksimoi niiden vaikutuksen muotialaan.

Yksityiskohtaisempaa tietoa innovaatioista ja aikaisempien vuosien voittajista Global Change Award -kilpailun sivuilta.