Länsi-Suomeen suunnitteilla poistotekstiilien jalostuslaitos – hyödyntäjiä tarvitaan edelleen

Lounais-Suomen Jätehuolto suunnittelee kuluttajien poistotekstiilin jalostuslaitoksen perustamista Suomeen. Käytöstä poistuneiden tekstiilien matka takaisin vaatteeksi on edelleen pitkä, joten Suomessa tarvitaan myös uusia hyödyntäjiä ja innovatiivisia ratkaisuja tekstiilien kierrätykseen.

Suomessa poistetaan käytöstä vuosittain noin 70 miljoonaa kiloa tekstiiliä, josta suurin osa hyödynnetään tällä hetkellä energiana. Lainsäädäntö on muuttumassa EU-alueella siten, että vuoteen 2025 mennessä tekstiilijäte tulee kerätä erillään muusta yhdyskuntajätteestä.

Lounais-Suomen Jätehuolto suunnittelee perustavansa Turun seudulle poistotekstiilien jalostuslaitoksen, jossa kuluttajien käytöstä poistamat tekstiilit lajiteltaisiin koneellisesti uudelleenkäyttö- ja kierrätyskohteiden mukaisiin jakeisiin. Lounais-Suomen jätehuolto kertoi hankkesta tiistaina Telaketju-hankkeen tilaisuudessa Espoossa.

Jalostuslaitos on askel kohti kiertotaloutta, mutta poistotekstiilin matka takaisin uudeksi vaatteeksi on edelleen pitkä. Takaisin tekstiilituotteeksi soveltuvalle kierrätysmateriaalille on tiukat laatuvaatimukset. Tämä rajaa hyödyntämiskelpoisen materiaalin edelleen melko pieneen osaan poistotekstiilien kokonaismäärästä.

Kierrätys vaatisi poistotekstiilien jalostuslaitoksen lisäksi Suomessa investointeja myös kuitujen- ja langanvalmistustekniikkaan. Tekstiili- ja vaatealan yrityksistä on osoitettu kiinnostusta myös tähän, jos keräys ja lajittelu jatkojalostusta varten saadaan toimimaan.

Poistotekstiilit soveltuisivat useisiin eri käyttökohteisiin, kuten täytteisiin, eristeisiin ja komposiitteihin korvaamaan neitseellisten raaka-aineiden kulutusta. Poistotekstiilien jalostuslaitos tarjoaisi suomalaisille toimijoille hyvät mahdollisuudet erottautua kansainvälisessä kilpailussa kiertotalouden edelläkävijöinä myös poistotekstiilien hyödyntäjinä. Saksassa tätä materiaalia hyödynnetään jo nyt uusien tuotteiden raaka-aineina esimerkiksi autoteollisuuden eristeissä. Uusia rohkeita innovaatioita kierrätettyjen tekstiilien käyttökohteiksi kaivataan myös Suomessa.

Suomen Tekstiili & Muoti ry järjestää tekstiilien kiertotaloudesta kiinnostuneille tahoille tutustumismatkan Hollantiin 8.-9.10.2018. Matka tarjoaa erinomaisen tilaisuuden tutustua muun muassa koneellista tekstiilien lajittelua kehittäneen Fibersortin toimintaan sekä yrityksiin, jotka jo hyödyntävät kierrätystekstiilejä omien tuotteidensa raaka-aineena. Lisätietoa matkasta ja sen kohteista täältä.