Marimekko paransi tulostaan ja kasvatti liikevaihtoaan

Marimekon tilinpäätöksestä kuultiin myönteisiä uutisia. Yritys avasi viime vuonna 14 uutta myymälää ja laajensi verkkokauppaa 16 uuteen maahan.

Marimekon tulosjulkistus vahvisti tekstiili- ja muotialan myönteissävytteistä virettä. Yhtiö teki viime vuonna voittoa 6,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin luku oli 1,5 miljoonaa euroa. Marimekon liikevaihto kasvoi 4 prosenttia ja oli lähes 100 miljoonaa euroa, yritys kertoo tilinpäätöstiedotteessaan.

Marimekko jatkoi viime vuonna laajentumistaan kansainvälisesti. Se avasi 14 uutta myymälää, joista 11 sijaitsee Aasian-Tyynenmeren alueella. Tänä vuonna tavoitteena on avata 10-20 myymälää lisää.

Viime vuonna avattiin myös verkkokauppa Australiaan, ja Euroopan verkkokauppaa laajennettiin alkuvuodesta 16 uuteen maahan.

– Vuosi 2016 oli Marimekolle kannattavuuden parantamisen lisäksi myös uuden rakentamisen vuosi. Mallistojemme ja brändimme uudistaminen eteni, ja tämä pitkäjänteinen kehitystyö jatkuu yhä. Uudistuneet mallistot ovat nyt olleet ensimmäisen kokonaisen vuoden markkinoilla; saamamme palautteen avulla voimme kehittää mallistojemme kaupallisuutta edelleen, kertoi toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko tiedotteessa.