Suomen tekstiili- ja muotialan yhteisö vahvistuu kumppanijäsenyyksien kautta

Suomen Tekstiili & Muoti ry avasi toukokuussa 2021 kumppanijäsenyyden uutena jäsenyysmuotona. Kumppanijäsenyys vastaa varsinaisen jäsenyyden ulkopuolelle jäävien yritysten tarpeisiin ja haluun päästä mukaan vaikuttavaan verkostoomme. Tekstiili- ja muotiala on murroksessa, ja myös muiden sektoreiden yritykset ovat kiinnostuneita osallistumaan toimintaamme. Ne haluavat myös päästä kehittämään ja uudistamaan kestävästi kasvavaa toimialaa.

(Uutisen pääkuva: Lindström)

Ensimmäisenä kumppanijäsenyyttämme haki Lindström

Tekstiilipalveluyritys Lindströmistä tuli Suomen Tekstiili & Muoti ry:n ensimmäinen kumppanijäsen syksyllä 2021. Lindström on yli 170 vuotta vanha suomalainen perheyritys. Lindström on kehittänyt eturivissä Suomessa tekstiilit palveluna -mallia ja on hyvin sitoutunut viemään eteenpäin tekstiilialan kiertotalousratkaisuja omassa liiketoiminnassaan ja osana toimialan ekosysteemiä.

”Mielestäni on hienoa, että saimme Lindströmin liiton ensimmäiseksi kumppanijäseneksi. Koska haluamme olla paras vaikuttaja tekstiili- ja muotialalla Suomessa, on tärkeää, että kumppanuusmallimme kautta saamme vahvan edustuksen ja äänen esille myös perinteisen tekstiili- ja muotialan ylittäen”, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.

Lindström tarjoaa asiakkailleen vastuullisen vaihtoehdon tekstiilien omistamiselle ja kotona pesemiselle. Kiertotalousliiketoiminnallaan Lindström tarjoaa asiakkailleen vastuullisia tekstiilipalveluita. Yritys tekee kestävän kehityksen osalta laajalla rintamalla toimenpiteitä, josta konkreettisina esimerkkeinä muun muassa tekstiilien 100 % kierrätettävyystavoite vuoteen 2025 mennessä ja sitoutuminen hiilineutraaliin toimintaan vuoteen 2035 mennessä.

“Olemme hyvin iloisia kumppanuusjäsenyydestämme Suomen tekstiili- ja muotiyhteisössä. Uskomme, että yhteistyössä on voimaa ja kumppanuuden kautta voimme saada myös uusia näkökulmia omaan kiertotalousliiketoimintaamme sekä edistää alan kehitystä”, sanoo Lindströmin Suomen maajohtaja Pasi Saarinen.

Lindströmin verkkosivut

Kumppanijäsenten määrä kasvaa

Lindströmin jälkeen alkusyksyn aikana liittoon on liittynyt kumppanijäseneksi myös FootBalance System Oy. Lisäksi liittoon on vastaanotettu viisi muuta kumppanijäsenhakemusta, myös alan koulutusta tarjoavista oppilaitoksista.

FootBalance

FootBalance on kotimainen, aktiivisen liikkujan kokonaisvaltaiseen terveyteen keskittyvä yritys. FootBalance tarjoaa kuluttajille yksilöllistä istuvuutta 3D-jalkaskannausteknologian ja erikoistuneiden tuotteidensa kautta – näihin lukeutuvat esimerkiksi kansainvälisesti palkitut yksilölliset pohjalliset. FootBalancen kokonaisvaltainen lähestymistapa jalkojen terveyteen ja hyvinvointiin parantaa elämänlaatua ja auttaa kuluttajia nauttimaan aktiivisesta elämästä ilman kipua ja rasitusvammoja. FootBalance-konsepti on käytössä yli 50 maassa ja 1 500 liikkeessä, joissa on vuosien aikana tehty yli viisi miljoonaa jalka-analyysia ja muotoiltu neljä miljoonaa paria yksilöllisiä pohjallisia.

FootBalancen verkkosivut

Kenelle kumppanijäsenyys on tarkoitettu?

Kumppanijäsenyys on mahdollinen​:

  • muilla toimialoilla toimiville yrityksille​
  • muille yhteisöille ja säätiöille, kuten oppi- ja tutkimuslaitoksille.​

Kumppanijäsenen velvollisuus on maksaa liiton hallituksen päättämä jäsenmaksu. Lue lisää kumppanijäsenyyden hinnasta.

Kumppanijäsenille kuuluvat palvelut

  • Alaan ja alalla vaikuttaminen: mahdollisuus osallistua liiton vuonna 2021 käynnistettyihin vaikuttajaryhmiin (kumppanijäsenet voivat päästä mukaan vastuullisuus ja kiertotalous, talous- ja kansainvälinen liiketoiminta sekä huoltovarmuus ja julkiset hankinnat -ryhmiin)
  • Mahdollisuus osallistua toimialan kehittämiseen yhteistyössä jäsenyritystemme muodostaman verkoston kanssa
  • Ympäristölaskurin käyttömahdollisuus
  • Koulutukset ja tapahtumat (n. 40 vuodessa) jäsenhintaan
  • Liitossa tuotetut oppaat (mm. alan rahoitusvaihtoehdoista) sekä maainfot ja -raportit (tietopaketit hankintamaiden ja -alueiden olosuhteista, riskeistä ja kaupanesteistä)
  • Tekstiili- ja muotialan kuluttajatutkimus ja tilastotieto (yrityskohtaiset analyysit maksullisia)
  • Opinto- ja verkostoitumismatkat jäsenhintaan
  • Kuukausittain ilmestyvä jäsenkirje, joka kertoo alan ajankohtaisaiheista ja vinkkaa tuoreimmat – pääosin jäsenille ja kumppanijäsenille suunnatut – tapahtumamme
  • Yrityskohtainen neuvonta maksullisena palveluna (pl. työmarkkinapalvelut)

Jäsen- ja kumppanijäsenyritykset näkyvät syksyllä 2021 uudistuvilla verkkosivuillamme ja niitä nostetaan omassa viestinnässämme (esimerkiksi investointi- ja muut uutiset) – media kysyy meiltä myös taajaan vinkkejä ja asiantuntijatietoa alasta.

Kiinnostuitko kumppanijäsenyydestä?

Hienoa! Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen jasenasiat@stjm.fi ja palaamme pian asiaan.

Ajankohtaista aiheesta

Meillä töissä: Saara Majuri kansainvälisen liiketoiminnan ja rahoituksen johtavaksi asiantuntijaksi

STJM jätti ensimmäisen avoimuusrekisterilain mukaisen avoimuusraporttinsa

Uutishuone