Tiina Alahuhta-Kaskosta tulee Marimekon uusi toimitusjohtaja

Nykyinen toimitusjohtaja Mika Ihamuotila luopuu tehtävästään ja on ilmoittanut olevansa käytettävissä hallituksen puheenjohtajan tehtävään.

Article image

Marimekko nimittää uudeksi toimitusjohtajakseen Tiina Alahuhta-Kaskon. Hän aloittaa tehtävässään 9. huhtikuuta pidettävän yhtiökokouksen jälkeen.

Marimekon hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2008 toiminut Pekka Lundmark on ilmoittanut, ettei hän ole enää käytettävissä tehtävään yhtiön tulevalla toimikaudella.

Tässä yhteydessä yhtiön nykyinen toimitusjohtaja ja hallituksen varapuheenjohtaja Mika Ihamuotila on ilmoittanut olevansa käytettävissä hallituksen puheenjohtajan tehtävään ja samalla luopuvansa toimitusjohtajan tehtävästään.

“Minulla on ollut ilo esimiehenä seurata ja tukea Tiina Alahuhta-Kaskon kehittymistä johtajaksi Marimekossa nyt jo seitsemän vuotta. Olen iloinen siitä, että meillä on mahdollisuus nimittää toimitusjohtajaksi oman talon kasvatti. Hän on mielestäni aivan poikkeuksellinen ihminen ja johtaja: näkemyksellinen, aikaansaava, muita innostava ja oikeudenmukainen”, sanoo Ihamuotila tiedotteessa.

Alahuhta-Kasko (s. 1981) on toiminut yhtiön operatiivisena johtajana vuodesta 2014 ja on ollut myös yhtiön markkinointijohtaja ja johtoryhmän jäsen vuodesta 2011. Hän on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri, CEMS MIM, ja hän on ollut Marimekon palveluksessa vuodesta 2005. Operatiivisen johtajan tehtävät sisältyvät jatkossa toimitusjohtajan tehtäviin, eikä yhtiö näin ollen nimitä uutta operatiivista johtajaa.

Markkinointia vetämään etsitään uutta markkinointijohtajaa.

“Olen viimeisten miltei kymmenen vuoden aikana eri rooleissani päässyt näkemään Marimekon mahdollisuudet eri puolilla maailmaa Aasiasta Australiaan ja Pohjois-Amerikkaan. Yhteisenä tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme entistä kiinnostavampia tuotteita ja kiehtovampia kokemuksia, tehdä yhtiöstä aiempaa kannattavampi ja saavuttaa entistä vahvempi jalansija maailmalla”, sanoo Alahuhta-Kasko tiedotteessa.

Tiina Alahuhta-Kasko on Koneen entisen toimitusjohtajan Matti Alahuhdan tytär.

Kuva: Marimekko Oyj