Vaatevallankumousta vietetään 24. huhtikuuta

Huhtikuun 24. päivänä vietetään toista kertaa kansainvälistä Vaatevallankumous-päivää. Kampanjassa kuluttajat kysyvät omalta vaatemerkiltään ”Who Made My Clothes” eli kuka minun vaatteeni on tehnyt.

Article image

Kampanja kannustaa tekstiili- ja vaateteollisuutta kertomaan kuluttajille mm. omista tuotantoprosesseistaan, materiaaliensa alkuperistä ja työntekijöistään. Vaatevallankumouksen tarkoituksena ei ole piikitellä, etsiä tai osoittaa huonoja esimerkkejä vaan tarjota vaatemerkeille mahdollisuus kertoa omista tekemisistään: edistysaskelista, joita on jo tehty ja päätöksistä ja linjauksista, joilla pyritään parempaan. Tällä kertaa kampanjassa on mukana ainakin 66 maata.

Kampanjaan osallistuvat pukevat päivän ajaksi jonkin vaatteen päälleen nurinpäin ja monet heistä kysyvät sosiaalisen median kanavissa omalta vaatemerkiltään ”Who Made My Clothes eli kuka minun vaatteeni on tehnyt. Tekstiili- ja vaatetusteollisuus Finatex ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen osallistuu päivän aikana Sanoma Oy kanssa järjestettävään paneelikeskusteluun Mediatorilla.

Yritykset voivat osallistua kampanjaan kertomalla tuotantomaistaan. Tanskalaiset ja ruotsalaiset osallistuvat kampanjaan hyvin aktiivisesti. Vaatemerkit ja -valmistajat voivat osallistua päivään esimerkiksi seuraavilla tavoilla:

  • Viestimällä yrityksen teoista, linjauksista ja edistysaskelista aktiivisesti omissa viestintäkanavissaan: nettisivuilla, sosiaalisessa mediassa, uutiskirjeessä, mediatiedotteilla jne.
  • Esittelemällä tuotantoprosessia em. kanavissa valokuvin esimerkiksi tuotantopaikoista, työntekijöistä jne.
  • Järjestämällä tehtaalla avoimien ovien päivä ja kertomalla kävijöille tuotteiden valmistuksesta.
  • Laittamalla yrityksen nettisivuille oma tuotteiden alkuperä -osio ja kokoamalla sinne tarinoita ja kuvia.
  • Pukemalla työpaikalla vaate nurinpäin päälle tai pukemalla myymälän näyteikkunan mallinukeille vaatteet nurinpäin ja jakamalla kuvia sosiaaliseen mediaan #FashRev ja #Vaatevallankumous.

Lisätietoja

Kampanjan kansainväliseltä nettisivulta www.fashionrevolution.org sekä sen Suomi-osiosta www.fashionrevolution.org/country/Finland.

Materiaaleja ja osallistumisvinkkejä valmistajille ja vaatemerkeille: http://fashionrevolution.org/resources/brand-guidelines-and-assets/

Heidi Korva, Suomen Vaatevallankumous-tiimin vetäjä, p. 045 200 7606, info@vaatevallankumous.fi.

  • Facebookissa: www.facebook.com/vaatevallankumous
  • Twitterissä: @Fash_Rev_Finl
  • Instagramissa @Vaatevallankumous