Maailmalla kehitetään tällä hetkellä uusia, innostavia tekstiilimateriaaleja, jotka hyödyntävät aiemmin jätteeksi luokiteltuja raaka-aineita. Nämä materiaalit pakottavat meidät uudenlaiseen ajatteluun: Onko hius materiaalina ällöttävä? Pitääkö biohajoavan kestää pitkään? Voiko roskasta tehdä luksusta?
Joskus asiat pitää uskaltaa ajatella uusiksi. Tekstiilien kiertotaloudessa jäte muuttuu raaka-aineeksi, mutta samalla uudet materiaali-innovaatiot herättävät kokonaan uusia kysymyksiä, joita emme ole vielä käsitelleet.
Tekstiilimessuista merkittävin, Frankfurtin Heimtextil, tarjosi alkuvuodesta trendinäyttelyitä, jotka veivät kävijät perustavanlaatuisten kysymysten äärelle. Jotta uusista tekstiileistä ja materiaaleista tulisi jonain päivänä valtavirtaa, tarvitaan muutoksia totuttuihin ajattelumalleihin.
Messujen trendineuvostoon kuuluva FranklinTill-ennakointitoimisto oli koonnut materiaali-innovaationäyttelyn, joka visualisoi erikseen jokaisen tuotteen raaka-aineen, materiaalin ja lopputuotteen. Poimimme näyttelystä kiinnostavimmat pohdinnat.
Milloin raaka-aine etoo?
Onko hius sinusta ällöttävä materiaali?
Materiaalitutkija ja suunnittelija Sanne Visser kehrää ja punoo perinteisin menetelmin kampaamoiden lattioilta kerätyistä hiuksista köyttä sekä verkkoja. Ne korvaavat kalastajien nailonverkkoja, joita päätyy valtameriin. Köydet ovat kestäviä ja biohajoavia.
Uusia materiaaleja kehitellään sekä tutuista että mielikuvituksellisista raaka-aineista. Vasemmalla alareunassa Fernando Lapossen erivärisistä maissintähkän kuorista kehittämää vaneria. Oikealla Sanne Visserin valmistamaa biohajoavaa köyttä kampaamoiden lattialta kerätyistä hiuksista.
Lähes jokaisen ihmisen hiuksia leikataan. Kaatopaikoille päätyy yksin Britanniassa 6,5 miljoonaa kiloa hiuksia vuodessa. Moni kuitenkin suhtautuu hiuksiin materiaalina epäillen.
On hyvä kysymys, mikä tekee hiuksista epämiellyttävän raaka-aineen. Hiukset eivät haise tai pilaannu, mutta ne ovat ihmisistä peräisin. Jos suhtaudumme hiuksiin epäilevästi, kauanko arvoilla ja suhtautumisella kestää muuttua?
Kasvattaisitko omat materiaalisi? Tŷ Syml kasvattaa sienirihmastojen avulla muun muassa akustiikkapaneeleita. Diana Scherer kasvaa sapluunoiden avulla kasvien juurista pitsimäisiä taideteoksia.
Entä mitä ajattelet sienirihmastosta valmistetusta lampunvarjostimesta?
Kokeileva studio Tŷ Syml tekee kokeiluja yhdistämällä sienirihmastoa jätemateriaaleihin kuten sahanpuruihin tai panimoista sivutuotteena saatavaan viljamäskiin. Reilussa viikossa sienirihmasto kasvaa ja sitoo raaka-aineista kestävää materiaalia, joista voi tehdä akustisia paneeleita tai vaikkapa lampunvarjostimia.
Näissä tuotteissa ei alkuperä näy lainkaan. Onko ajatus kasvatettavasta materiaalista silti häiritsevä?
Ikuisesti sinun?
Onko vastuullinen tekstiilimateriaali sellainen, joka kestää pitkään? Vai voisitko pitää melko pian biohajoavaa materiaalia vastuullisena?
Jotkut biohajoavat materiaalit eivät kestä vuosikausia, mutta toisaalta, tarvitseeko niiden? Jos ajatellaan pikamuotivaateita, niin niitähän ei yleensä pidetä kauaa tai eikä niiden oleteta kestävän vuosia, ja ne päätyvät usein kaatopaikalle.
”Voimmeko tulevaisuudessa hyväksyä tiettyjen tuotteiden lyhyen elinkaaren?”
Biohajoavuus johdattaa meidän pohtimaan, voimmeko tulevaisuudessa hyväksyä tiettyjen tuotteiden lyhyen elinkaaren. Se kenties tarkoittaisi, että voisimme tyydyttää tarvetta saada uusia tuotteita nykyistä kestävämmin, jos ostamme lyhyen elinkaaren tuotteita.
Muotoilun ja taiteen raja voi olla hämärä, ja taideprojektien avulla herätetään myös keskustelua. Saksalainen taiteilija Diana Scherer luo runollisia tekstiilimäisiä materiaaleja, joissa kasvien juuret kasvavat maahan kaivettujen sapluunoiden läpi. Pitsimäiset teokset kestävät vain muutaman viikon, kunnes alkavat kuivua, eivätkä ne tuota jätettä.
Osittain kasvatetut ja osittain manipuloidut materiaalit voisivat tulevaisuudessa kenties korvata osaa teollisesti tuotetuista materiaaleista. Scherer tekee kokeiluja mattojen ja jopa vaatteiden kasvattamisesta mullan alla.
Luksusta levästä ja banaaneista?
Voisivatko appelsiininkuoret olla sinulle luksusta?
Tietyt materiaalit koetaan luksukseksi, kuten silkki ja kašmir. Nyt kehitellään prosesseja, joiden avulla muun teollisuuden sivutuotteista, kuten appelsiinin kuorista ja banaanin kuiduista sekä erilaisista rikkakasveista tehdään tekstiiliä ja tuotteita.
Myös levää merissä riittää. Hollantilainen Nienke Hoovgliet on suunnitellut nukkaiselta villamatolta näyttävä maton ja muita tuotteita merilevästä. Hän on myös värjännyt silkkihuiveja merileväjauheella.
Prosesseja tuodaan yhä läpinäkyvämmin esille. FranklinTill-ennakointiyrityksen Heimtextil-messuille kokoamana näyttely tulevaisuuden materiaaleista esitteli raaka-aineen, materiaalin ja lopputuotteen.
Paljon priimakunnossa olevia valmiita tuotteita menee hävikkiin turvallisuussyistä. Brittiläinen Ræburn tekee luksusmuotia esimerkiksi turvaliiveistä tai takeista, jotka eivät ole läpäisseet laatutarkkailua. Tuotteet leikellään palasiksi ja muotoillaan uudelleen uniikeiksi vaatekappaleiksi. Hän on onnistunut tekemään jätteestä luksusta. Tämä vaatii toki myös vahvaa brändäystä.
Muuttuuko käsitys ylellisyydestä tulevaisuudessa, kun vaatimattomasta raaka-aineesta saadaankin jotakin innovatiivista, ekologista ja hienoa? Kannattaa muistaa, että kukaan ei osta vastuullista tuotetta, jos se ei ole esteettisesti houkutteleva. Haluttavuus ja estetiikka edellä on mentävä tulevaisuudessakin. Muotoilua tullaan tarvitsemaan yhä enemmän ja laaja-alaisempana.
Paluu vaatimattomuuteen ja luonnon sykliin?
Olisitko valmis palaamaan menneeseen?
Eräs ajatus materiaalituotannosta on palata historiaan, vanhoihin raaka-aineisiin ja tekniikoihin, ”to uninnovate” eli olla innovoimatta. Luonnonkansat osasivat käyttää luontoa hyväkseen ryöstöviljelemättä. Sama taito taisi olla vielä isoäideillämme ja -isillämme.
”Vaneria maissinkuorista, väriä koppakuorilaisista”
Meksikolainen tuotemuotoilija Fernando Laposse käyttää raaka-aineinaan vaatimattomia materiaaleja ja pitää kulttuurin ja historian keskiössä. Totomoxtle-projektissa hän on kehittänyt vanerimaista materiaalia erivärisistä meksikolaisten maissintähkien kuorista, jolloin erillistä värjäystä ei tarvita. Hän myös työstää sisalia, jota värjätään pinkiksi koppakuoriaisten kuorista saatavalla väriaineilla.
Teksti: Susanna Björklund
Kuvat: FranklinTill
Tutustu myös: Tekstiilimateriaalit ja Kuituopas SuomenTekstiili & Muoti ry:n sivuilla