Onnistunut paikallinen sopiminen tuo hyötyjä sekä työnantajille että työntekijöille. Paikallisessa sopimisessa on kyse työpaikkojen vuorovaikutuksesta ja yhteistoiminnasta, joka lähtee yrityksen ja sen henkilöstön tarpeista, kirjoittaa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n työmarkkinapäällikkö Tuija Vehviläinen.
Paikallisesta sopimisesta maalataan toisinaan kuva vahvan vastakkainasettelun kautta. Kovaääniset kannattajat ja vastustajat nousevat esiin, ja usein yksi puhuu aidasta ja toinen aidanseipäästä.
Keskeinen näkökulma jää tällöin piiloon: Paikallisessa sopimisessa on kyse myönteisestä asiasta, jonka tarkoitus on lisätä työpaikkojen positiivista vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa – ei vastakkainasettelua. Parhaimmillaan paikallinen sopiminen lisää tuottavuutta ja hyvinvointia työpaikoilla. Se luo uudenlaista fiksua yrityskulttuuria ja samalla vaikuttaa myönteisesti talouden kasvuun ja kehitykseen.
Osa työn yhteistä kehittämistä
Paikallisessa sopimisessa on kyse työpaikkojen vuorovaikutuksesta ja yhteistoiminnasta, joka lähtee yrityksen ja sen henkilöstön tarpeista. Nimestään huolimatta paikallinen sopiminen ei siis aina edes edellytä sopimista.
Työpaikalla tapahtuva tiedottaminen, erilaiset vuorovaikutuksen tavat ja yhteiset keskustelut ovat tärkeä osa paikallisen sopimisen kulttuuria. Paikallinen sopiminen on parhaimmillaan sitä, kun yhdessä etsitään ja löydetään ratkaisuja työpaikan haasteisiin, jotka voivat liittyä esimerkiksi joustavuuteen, muutostarpeisiin tai työhyvinvointiin.
Jokaisella yrityksen palveluksessa toimivalla on myös näkemyksiä työn ja työpaikkojen kehittämisestä. Tämän tiedon ja osaamisen hyödyntäminen ja työntekijöiden osallistaminen työpaikan kehittämiseen on tärkeä osa paikallisen sopimisen kulttuuria.
Kokemukset olleet myönteisiä
Tekstiili- ja muotialalla paikallinen sopiminen on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Sitä ei pidetä enää mörkönä, jota pitää pelätä ja vastustaa. Kokemukset ovat olleet yrityksissä pääsääntöisesti myönteisiä. Esimerkiksi työvaatteita valmistavalla Image Wearilla paikallisesti sovittujen asioiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta ja lähes kaikki henkilöstöä koskevat asiat käsitellään nykyään yhteistoiminnassa.
Paikallisen sopimisen mahdollisuudet tekstiili- ja muotialan työehtosopimuksissa ovat poikkeuksellisen laajat. Liki kaikista työehtosopimuksen määräyksistä voidaan sopia paikallisesti. Lisäksi alan neuvotteluosapuolet ovat kouluttaneet jäseniään asiasta viime vuosina aktiivisesti.
Tulevan syksyn työehtoneuvotteluissa paikallisen sopimisen asiat ovat taas vahvasti esillä. Paikallisen sopimisen edistämistä ja kehittämistä on tarkoitus jatkaa ja viedä eteenpäin. Tavoitteena ovat menestyvät tekstiili- ja muotialan yritykset, joissa paikallinen sopiminen toimii hyvin.
Lue myös: Nanso uudistui – ja tämän toimitusjohtaja siitä oppi