Espoossa on pieni pilottitehdas, jonka toiminnasta ovat kiinnostuneita maailman suurimmat vaate- ja tekstiilijätit. Infinited Fiber Companyn innovaatio tekee tekstiilijätteestä uutta tekstiilikuitua. Se voi mullistaa puuvillamarkkinat.
Petri Alava viikkaa isoa sinistä farkkukankaanpalaa kuvauslainaksi. Hän on pukeutunut huomiotakkiin ja suojakypärään, koska olemme tehtaan tiloissa Espoon Kivenlahdessa.
”Tämä on noin miljoonan euron arvoinen pala, joten ethän hukkaa”, hän sanoo.
OK. Olisiko jotain vähän edullisempaa, vaikka puolen miljoonan palaa..?
Alava kaivaa esille pienemmän farkkunäyteviuhkan. Siinä on tummansinistä ja vaaleansinistä farkkukangasta, joka tuntuu kädessä pehmeän puuvillaiselta. Näyte on Infinited Fiberin pilottitehtaan viime vuoden aikaansaannos, pelkästä tekstiilijätteestä karbamaattiteknologialla tehty farkkukangas. Sen ansiosta lähes kaikki maailman suurimmat farkunvalmistajat ovat olleet alkuvuonna yhteydessä toimitusjohtaja Alavaan.
Puuvillan tuotanto kuormittaa ympäristöä, kuluttaa järjettömästi vettä muutenkin kuivilla alueilla, vie peltoalaa ruoalta ja metsiltä ja käy yhä kalliimmaksi. Siksi sille etsitään kuumeisesti korvaajaa. Suomalaisen Infinited Fiberin tekstiilijätteestä uudelleen valmistama tekstiilikuitu ja siitä valmistettu kangas voisi olla sellainen.
”Se on vielä liian pehmeää, mutta laatu paranee koko ajan”, Alava sanoo taitellessaan kangasviuhkaa muovipussiin.
”Tämä on ainoa laatuaan, joten pidäthän tallessa. Toinen tällainen on nyt H&M:llä.”
Näinkin voi ajatella
”Meidän visio on aika iso”, Petri Alava sanoo.
Parempi olisi sanoa vain ISO. Todella iso.
”Tähtäämme siihen, että 2040 jokaisella maailman ihmisellä olisi emotionaalinen suhde meidän kuituun.”
Tämä tarkoittaa sitä, että Infinited Fiberin kehittämä tekstiilikuitu korvaisi hiljalleen puuvillan lähes kokonaan.
Yhteistyökumppaneiden nimen mainitseminen vaatisi lausuntokierroksia kansainvälisillä korporaatiojuristeilla.
Tahti on nopea, kun nyt ollaan tilanteessa, että Infinited Fiberin pilottitehdas on vielä vuokralaisena Teknologian tutkimuskeskus VTT:n Bioruukin pilotointikeskuksessa ja pystyy käsittelemään vain 60 tonnia tekstiilijätettä vuodessa. Yrityskin on ollut olemassa vasta nelisen vuotta.
”Täytyy muistaa, että VTT on kehittänyt tätä teknologiaa jo vuodesta 1995, joten se on jo hyvin pitkällä”, Alava sanoo.
Innovaation laadusta kertoo se, että Infinited Fiber on onnistunut saamaan yhteistyökumppaneiksi yrityksiä, joiden nimen mainitseminen tässä vaatisi lausuntokierroksia kansainvälisillä korporaatiojuristeilla. Mutta niitä voi kuvailla vaikka näin: yksi maailman suurimmista huonekalumyymäläketjuista. Yksi maailman suurimmista urheiluvaatevalmistajista. Maailman suurimpia farkunvalmistajia.
Miten se on onnistunut?
Löydä tarve ja tarina
Vuonna 2013 VTT:n tutkimusprofessori Ali Harlin keksi kokeilla tehdä karbamaattiteknologialla kangasta jätteistä. Hän kokeili ensin Helsingin Sanomia, sitten Chiquita-banaanilaatikkoa ja lopuksi vanhoja farkkujaan.
Kaikista tuli kangasta.
Petri Alava työskenteli ennen Infinited Fiberia kymmenen vuotta Kekkilän toimitusjohtajana. Kun hän hyppäsi yhdessä Ali Harlinin kanssa perustamaansa startupiin 2015, nopeasti kävi selväksi, että Alava saisi hankkia kokopäiväisesti rahoitusta.
”VTT oli onneksi tehnyt fantastista esimarkkinointityötä ja saimme sitä kautta valmiita asiakaskontakteja.”
Vastaanotto oli alussa hämmentynyttä. Koska karbamaattiteknologia soveltuu tekstiilin lisäksi vaikka pesusienien tuotantoon, makkarankuoriin tai keittiöliinoihin, ja niiden pohjana voi käyttää niin selluloosaa, maatalouden ylijäämäkuituja kuin kierrätyspaperiakin, ostajien oli vaikea saada kiinni ajatuksesta. Esimerkiksi puukuitu ei puhutellut kaikkia kansainvälisiä asiakkaita, koska mieleen tulivat vain hakatut sademetsät.
Mutta kaikki tajusivat heti jätetekstiilin muokkaamisen uudeksi kuiduksi ja edelleen kankaaksi ja vaatteiksi. Se oli kirkas ja helposti omaksuttava ajatus.
Sille on myös tarvetta, sillä miljoonat kilot tekstiilijätettä kuormittavat ympäristöä, ja samaan aikaan raaka-aineista on pulaa.
Tarina on helposti kerrottavissa kuluttajillekin, kun yritys pystyy muokkaamaan synnyttämänsä tekstiilijätteen uusiksi tuotteiksi.
”Kysynnän takia teimme siitä myyntikärkemme, jolla menemme markkinoille. Jos asiakkaalle antaa viisi vaihtoehtoa, mieleen ei jää oikein mikään. Mutta kun on yksi vahva tarina, se on helpompi ostaa”, Petri Alava sanoo.
Keskity suuriin
Vuonna 2020 uusi välivaiheen pilottitehdas jonnekin päin Suomea.
Vuonna 2022 ison teollisen mittakaavan tehdas.
Tässä ovat Infinited Fiberin suunnitelmat, ja sen lisäksi tarkoituksena on lisensoida karbamaattiteknologia, jotta esimerkiksi isot viskoositehtaat voidaan muuttaa ympäristöystävällisemmiksi sen teknologialla.
Toimintansa alussa Infinited Fiber kävi läpi, olisivatko suomalaiset tekstiiliteollisuusyritykset kiinnostuneita sen innovaatiosta. Vastaanotto oli innokasta, mutta vastaan tuli realismi: maailman mittakaavassa suomalaisfirmat ovat pieniä, eikä niillä ole yksin muskeleita saada esimerkiksi Kaukoidässä toimivaa tehdasta tekemään investointeja uudenlaiseen tuotantoon.
”Isot jättiläiset synnyttävät volyymia ja houkuttelevat meille investoreita.”
Kenellä sitten olisi rahaa ja muskeleita?
No tietenkin maailman suurimmilla tuottajilla, joihin Infinited Fiber nyt strategiassaan keskittyy.
”Meihin on päivittäin yhteydessä useita pieniä brändejä, mutta emme pysty niitä vielä palvelemaan. Kun ajatellaan teknologian kaupallistamista, isot jättiläiset synnyttävät volyymia. Ne taas houkuttelevat meille investoreita, ja pystymme rakentamaan omaa tehdasta”, Alava sanoo.
”Isolle kansainvälisille yritykselle 200 000 euron panostus meidän kehitystyöhön on pikkuraha, mutta meille valtava juttu.”
Isojen kumppanien takia Infinited Fiber päätti rakentaa myös välivaiheen pilottitehtaan, joka ei ollut alunperin suunnitelmissa. Kansainvälisille kumppaneille vuosi 2022 tuntui liian hitaalta aikataululta, ja tuotantoa piti pystyä skaalaamaan nopeammin ylös.
Ole rehellinen
Maaliskuun 2019 alussa Infinited Fiber sai päätökseen toisen rahoituskierroksensa ja keräsi 3,7 miljoonaa euroa.
Petri Alava myöntää, että isojen yhteistyökumppanien taivuttelu mukaan on ollut pitkä prosessi, koska brändit joutuvat aluksi maksamaan kuidusta yli markkinahinnan.
”Sanoimme suoraan, että mekin teemme tässä aluksi pelkkää tappiota”, Alava sanoo.
”Olemme saaneet hyvää palautetta siitä, että uskallamme puhua rehellisesti ja kertoa myös epäonnistumisistamme avoimesti. Liian moni startup-yrittäjä bluffaa.”
Lopulta kumppani kiitti, että Infinited Fiber kertoi mokastaan.
Rehellisyyttä tarvittiin esimerkiksi silloin, kun Infinited Fiber lähetti yhdelle maailman suurimmista urheiluvaatevalmistajista kaksi kangasnäytettä, jotka oli nimikoitu väärin päin. Toinen niistä oli 100 % Infinited Fiberin kuitua, toinen 50 %:n sekoitetta polyesterin kanssa.
”Kyllä meitä hirvitti, kun tiesimme, että he olivat tehneet työtä näiden kangasnäytteiden kanssa eikä heidän laboratorionsakaan ollut huomannut mitään.”
Lopulta kumppani kiitti, että Infinited Fiber kertoi mokastaan. Luottamus tiivistyi.
”Kyllä meidän pitää uskaltaa puhua isoja asioita ja isoja visioita, mutta arkielämässä pitää voida sanoa, jos vaikka denim on vielä liian pehmeää.”
Petri Alava uskoo, että vuoden lopussa se on jo melko lailla erinomaista. Sen takia hän on juuri lähettänyt Kim Kardashianille sähköpostia ja kysynyt, haluaisiko tämä olla maailman ensimmäinen ihminen, joka käyttää 100 % kierrätetystä tekstiilistä valmistettuja farkkuja.
”Jos Kim ei suostu, niin kysyn hänen siskoltaan. Tai Leonardo DiCapriolta.”
Lue myös: ”Suomen pitää hyötyä täällä kehitetyistä innovaatioista”
Lue myös: Näin tekstiilien kierrätyksestä saadaan uutta bisnestä