Vaatelaastarin Jetta Liukkonen: ”Kysy niin opit”

Innovaation voi kehittää myös ilman aiempaa kokemusta. Niin teki Vaatelaastarin ystävänsä kanssa keksinyt Jetta Liukkonen.

”Mitä teet lasten housuille, joiden polvet ovat kuluneet puhki”, ystäväni Anne Jurvelin-Pummila kysyi minulta kolmisen vuotta sitten. Kerroin viikkaavani housut kaappiin odottamaan korjaus­innostusta, vaikka sitä ei koskaan tule. Samoin teki Anne.

Aloimme tutkia markkinoita, löytyisikö jokin vaihtoehto meille käsityötunneilla ­nukkuneille. Lähetimme satoja meilejä ympäri maailmaa, soittelimme asiantuntijoille ja kyselimme, oliko markkinoilla olemassa nopeaa, pehmeää ja kaunista sisävaatepaikkaa. Ei ollut.

Löysimme toki silitettäviä paikkoja, mutta sekin oli meistä liian työlästä. Paikka piti saada reiän päälle eteisessä aamukiireessä.

Kun emme löytäneet etsimäämme, päätimme valmistaa sellaisen itse. Ajattelimme, että eihän siihen tarvita kuin sopiva paikkamateriaali ja pesunkestävää liimaa. Kodinhoitohuoneemme muuttuivat testi­laboratorioiksi, joissa pesu­koneet pyörittivät mitä erilaisimpia kombinaatioita liimasekoituksia ja kangasmateriaaleja. Emme ymmärtäneet, kuinka monimutkaiseen keitokseen olimme lusikkamme laittaneet.

”Vaatelaastarista tekee erityisen se, että paikka itsessään saa olla niin iloinen ja tyylikäs, että se saa loistaa kuin koru”

Opimme pian, että sama kangas voi käyttäytyä täysin eri tavoin riippuen esimerkiksi siitä, minkä pituisista kuiduista se on valmistettu. Liimoissa taas piti miettiä pitävyyden lisäksi ekologisuutta.

Kuukausien kokeilujen jälkeen löysimme ­yhdistelmän, joka piti. Tästä lähti liikkeelle järjestelmällinen tuotekehitys. Olemme konsultoineet lukuisia eri alojen ammattilaisia ja ottaneet opiksi. Nuorempana en olisi uskaltanut lähteä kokeilemaan yrittäjyyttä, mutta tässä iässä ymmärtää, ettei kaikkea tarvitse osata tehdä itse.

Puolessa vuodessa verkkokauppa on lähtenyt hyvin käyntiin, jälleenmyyntiverkosto rakentuu ja kansainvälinen kiinnostus on herätetty.”

Oikiat Design

Kolmen perheenäidin vuonna 2018 ­perustama kuortanelainen yritys, joka myy helppoja designpaikkoja. Vaatelaastari, englanniksi FabPatch, on yrityksen ensimmäinen tuote.

Instagram: @Vaatelaastari

 

Lue seuraavaksi

30.9.2024
,

Jätteestä kultaa – Infinited Fiber Company ja Untuvia haluavat materiaalivirrat kiertämään

7.7.2024
,

Urheilu on muodissa

28.5.2024

Suunnittelijasta brändiksi – moduulivaatteista tunnetulle Sofia Ilmoselle oma yritys on opettanut kärsivällisyyttä

Löydä ratkaisut

Pidä ajatuksesi ajan tasalla, tilaa Suomen Tekstiili & Muodin uutiskirje

Lähetämme sähköpostiisi Suomen Tekstiili & Muodin uutiskirjeen, josta voit lukea tuoreimmat Fab-artikkelit.

Siirry tilaamaan