Shimmering Wood on materiaali-innovaatio, joka on noteerattu maailman tunnetuimmissa muotitaloissa. Täysin uudenlainen materiaali voi tarjota suunnittelijalle tai muotitalolle mahdollisuuden loistaa ja koko muotialalle vastuullisesti tuotettua luksusta.
Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, muutamien vuosien päästä Structural Colour Studio tekee yhteistyötä ison yrityksen kanssa tai valmistaa itse Shimmering Wood -tuotteita maailman arvostetuimpien muotitalojen käyttöön.
– Olemme olleet todella onnekkaita, sillä innovaatiomme on noussut kansainvälisiin trendilistauksiin ja meille on tullut paljon pyyntöjä maailmalta materiaalikirjastoista ja näyttelyjärjestäjiltä. Olemme siten esimerkiksi päässeet mukaan messuosastoille, joilla esitellään uusia materiaaleja. Sieltä meidän Shimmering Wood on bongattu ja muotitalojen kiinnostus on herännyt, kertovat Anna Semi ja Noora Yau Structural Colour Studiosta.
Shimmering Wood on syntynyt kolmen eri alan osaajan yhteistyönä – Anna Semi on muotisuunnittelija, Noora Yau muotoilija ja Konrad Klockars materiaalitutkija. Se on ollut suuri vahvuus innovaation viemisessä kohti kaupallista sovellutusta.
– Yleensä innovaatioita rakennetaan niin, että materiaalia kehitetään laboratoriossa, jonka jälkeen muotoilija tekee siitä tulkinnan. Me emme ole vetäneet rajoja, vaan meillä on avoin dialogi ja kunnioitus toistemme osaamista kohtaan. Olemme jo matkan varrella testanneet materiaalin mahdollisuuksia, sovelluksia ja joustavuutta ja törmänneet jo moneen kysymykseen, joita muotitalot voisivat meille esittää, toteaa Semi ja Yau.
Arvokasta puusta
Upeasti hohtava Shimmering Wood valmistetaan nanoselluloosasta eli äärimmäisen pieneksi pilkotusta selluloosasta. Yau ja Semi kertovat, että he ovat halunneet työssään pitäytyä yhdessä materiaalissa, puussa.
– Kun puu päällystetään kehittämällämme väriaineella, se on silti 100-prosenttisesti puuta, Yau sanoo.
– Puu on materiaalia, joka meillä Suomessa on lähellä. Mielestäni suomalaisesta puusta pitää tehdä korkean arvon tuotteita. Jos käytetään metsiä, tehdään niistä tuotteita, joita pidetään pitkään – joita pidetään aarteena ja joita halutaan korjata, Yau toteaa.
Tällä hetkellä innovaatiota ollaan viemässä määrätietoisesti kohti startuppia.
– Olemme jo hyvin lähellä kaupallista tuotetta. Mutta tiedämme ja tunnistamme, että luksusala on armoton ja meidän pitää olla tarkasti perillä siitä, mitä ala meiltä odottaa. Keskitymme muodin huippubrändeihin ja haluamme sitä kautta rakentaa ymmärrystä tuotteemme laaja-alaisista mahdollisuuksista eri kosketuspinnoilla, he toteavat.
Uusien materiaalien aika
Muotimaailmassa on nyt tarve etsiä uusia materiaaleja jo sääntelynkin takia: Euroopan unionin tavoitteena on vähentää mikromuovia 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Siksi esimerkiksi muovista valmistetun irtoglitterin myynti kiellettiin EU:ssa vuoden 2023 lopussa. Kimaltaville vastuullisille materiaaleille on suuri tarve.
– Vaikka vastuullisuustrendi on puolellamme, meidän täytyy tarkastella eurooppalaisten muotitalojen historiaa. Jokaisen talon perintö nojaa käsityötaitoon ja luovuuteen. Alalla puhutaan paljon artesaaniperinnön kunnioittamisesta, ja miten sitä viedään tulevaisuuteen, sanoo Semi.
Shimmering Woodin pitää pystyä toimimaan samalla tasolla ja sillä pitää olla samanlainen mentaliteetti kuin perinteikkäillä luksusmuotitaloilla.
Haasteena luksustalojen valloittamisessa onkin, että Shimmering Woodin pitää pystyä toimimaan samalla tasolla ja sillä pitää olla samanlainen mentaliteetti kuin perinteikkäillä luksusmuotitaloilla.
– Meidän pitää näyttää, miten muokkaamme materiaalia niin, ettemme pelkästään ratsasta vastuullisuudella, vaan luomme siitä jotain uutta ja innostavaa.
Materiaali on pitchaus itsessään
Kun kyseessä on täysin uusi materiaali, ostajalla tai suunnittelijalla ei ole materiaalista ja sen ominaisuuksista minkäänlaista ennakkokäsitystä.
– Meidän täytyy pystyä kertomaan, miltä materiaali tuntuu ja miten se käyttäytyy. Meidän täytyy pystyä näyttämään materiaalin potentiaali, eikä se välity vain tieteellisestä julkaisusta, vaan teemme prototyyppejä ja artefakteja, joilla voimme näyttää, mitä tämä tulevaisuuden materiaali mahdollistaa. Meidän työmme on inspiroida ja poistaa ennakkoluuloja. Kun lähetämme materiaalinäytteitä, niiden pitää toimia innostavina pitchauksina, Yau kuvailee.
Muodissa samat universaalit painokuosit ovat läsnä vuodesta ja vuosikymmenistä toiseen, mutta ne tehdään aina uudelleen ja niiden täytyy näyttää uudenlaisilta. Kun suunnittelija saa käsiinsä aivan uudenlaista materiaalia, se on innostavaa.
– Sillä, että innovaatiomme on aidosti vastuullinen ja kestävän kehityksen mukainen, on suuri arvo. Se antaa tiimeille ja yritykselle luottamusta, että nämä tekevät asiat oikeasti hyvin. Parhaassa tapauksessa uuden materiaalin käyttö tuo huomiota mallistolle ja yritykselle. Ja se yleensä tarkoittaa, että tuotteet myös käyvät kaupaksi, Semi sanoo.
Monesti uusien materiaalien ongelma on se, ettei niitä pystytä viemään pidemmälle vaan tehdään jokin pr-temppu – yksi pari kenkiä eikä muuta. Shimmering Wood -innovaatio perustuu vahvaan tiedepohjaan, mikä tekee siitä muokkautuvan.
– Pinnoite skaalautuu myös muihin materiaaleihin, joita tulemme jatkossa tutkimaan ja kehittämään, Yau ja Semi sanovat.
Aalto-yliopiston professori Pirjo Kääriäinen
Innovaatiolta vaaditaan laatua
Kun katsotaan materiaali-innovaatioita, viime vuosina paljon julkisuutta ovat saaneet muovin ja nahan korvaamiseen tähtäävät biopohjaiset materiaaliprojektit. Samoin kiinnostusta on herättänyt kemikaalikuorman pienentäminen esimerkiksi luonnonvärien käytöllä.
– Vaikka suurin osa esillä olleista projekteista ei vielä ole valmiina käyttöön, ne ovat havahduttaneet monet ihmiset muoti- ja tekstiilialan kestävyysongelmiin. Suomessa tehdään paljon tutkimusta biopohjaisten materiaalien ja luonnonvärien ympärillä, ja onnistuessaan niistä voi syntyä kiinnostavaa uutta liiketoimintaa. Harmittavasti niiden tähtäimessä ovat yleensä melko matalan lisäarvon tuotteet, kuten tekstiilikuidut, sanoo Aalto-yliopiston professori Pirjo Kääriäinen.
Koska luksusbrändit haluavat olla muotialan edelläkävijöitä, materiaali-innovaatiot kiinnostavat erityisesti niitä.
Koska luksusbrändit haluavat olla muotialan edelläkävijöitä, materiaali-innovaatiot kiinnostavat erityisesti niitä. Luksustaloilla on mahdollisuus tuotteistaa pienempiäkin eriä, joiden hinta voi olla perustasoa korkeampi – jos innovaatio on aidosti heidän asiakkaitaan kiinnostava.
– Menestyäkseen kokeellistenkin tuotteiden on kuitenkin oltava laadultaan kunnossa. Nykyään luksusbrändien taustayrityksillä on kestävän kehityksen näkökulmat selvittävä tiimi, joka toimii ‘portinvartijana’ materiaali-innovaatioille. Jos sen läpäisee, luksusbrändit saattavat tarjota omaa hankintaverkostoaan avuksi materiaalin kehittämiseen. Myös kysymys yksinoikeudesta saattaa nousta esiin.
Kääriäinen toteaa, että tärkein suuntaus ja innovaatioiden ajuri on nyt kestävä kehitys. Uusien materiaalien kehittäminen on hidasta – se vie 5–15 vuotta tai jopa pidempäänkin. Siksi nopeasti vaihtuvat trendit eivät niihin vaikuta.
Hän kertoo itse seuraavansa kiinnostuneena tekstiilien kemialliseen ja entsymaattiseen kierrätykseen liittyvien teknologioiden kehittymistä. Biologisten ja bioteknologisten prosessien avulla tuotettavat materiaalit ovat mielenkiintoisia, mutta todellisia käyttösovelluksia on vielä niukasti.
– Toisaalta on myös huikea seurata perinteisten luonnonmateriaalien innovatiivista ‘uudelleen keksimistä’, esimerkkeinä nokkonen tai banaanikuidut. Tarvitseeko kaiken olla tulevaisuudessa tuotettu teollisessa mittakaavassa, Kääriäinen pohtii.