- Koulutus & osaaminen
Lara Sajaniemi on vaatteenvalmistuksen suomenmestari 2026 – huippuosaajat kilpailivat Taitajassa Tuusulassa
Ammatillisen osaamisen nuoret huiput kilpailivat tällä viikolla suomenmestaruuksista Taitaja-kilpailussa Tuusulassa. Vaatteenvalmistuksen suomenmestariksi kilpaili upeasti Lara Sajaniemi Keudasta. Suomen Tekstiili & Muoti oli mukana lajiohjausryhmässä sekä muisti mitalisteja stipendein.
Kuva: Skills Finland / Antton Säkkinen – Leo Sundman – Otso Tähtinen
Taitaja-tapahtumassa kilpaillaan vuosittain ammatillisen osaamisen suomenmestaruuksista. Tänä vuonna kilpailu järjestettiin Tuusulassa 18.–21.5. ja kilpailuun osallistui yli 400 ammattiin opiskelevaa huippuosaajaa.
Vaatteenvalmistus on yksi Taitajan 47:stä kilpailulajista, ja sen kilpailutehtävät perustuvat tekstiili- ja muotialan perustutkintoon. Finaaliin osallistuneet seitsemän kilpailijaa olivat valikoituneet mukaan tammikuussa käytyjen semifinaalien kautta.
Kilpailun finaali oli kolmepäiväinen ja sisälsi useita eri tehtäviä. Finalistien tuli suunnitella ja valmistaa pusero ja hame, jonka lisäksi tuotteet tuli hinnoitella ja laatia niille hoito-ohjeet. Kilpailutehtävät pitivät sisällään myös asiakaspalvelua ja lisäksi suorituksessa oli tärkeää huomioida mm. työturvallisuus ja kestävä kehitys.
Vaatteenvalmistus on lajina pitkäkestoinen, sillä kilpailusuoritukset ovat koko päivän mittaisia. Osallistuminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä, sekä tietysti ennakkoharjoittelua.
”Kolmen päivän kilpailu oli melko raskas ja piti keskittyä todella paljon. Luulin tehneeni paljon virheitä enkä uskonut itse, että meni niin hyvin. Mutta jäi hyvä fiilis, ja todellakin kannatti lähteä mukaan kilpailuun”, iloitsee kultamitalin voittanut Lara Sajaniemi.
Hopeaa vaatteenvalmistuksessa sai Inka Nurminen Koulutuskeskus Salpauksesta ja prossia Elif Manilaci Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omniasta.
Huippuosaajia tarvitaan myös tulevaisuudessa
Taitaja-kilpailu valmentaa ammatillisia huippuosaajia kohti työelämää ja yrittäjyyttä. Sitoutuminen kilpailuun tarkoittaa kilpailijoille pitkiä päiviä harjoittelun ja valmennuksen parissa.
Monet kilpailijoista osallistuvat Taitajaan useampana vuonna peräkkäin, ja osalle aukeaa myös mahdollisuudet Suomen edustamiseen Euroopan mestaruus- ja maailmanmestaruuskilpailuissa. Koulutuskeskus Salpauksen opiskelijat Inka Nurminen ja Elja Saraluoto voittivat viime syksynä pronssia EuroSkills-kilpailussa, ja syksyllä 2026 Saraluoto edustaa Suomea WordSkills-kilpailussa Shanghaissa.
Oppilaitosten resurssien supistuminen on kuitenkin heikentänyt mahdollisuuksia panostaa valmentamiseen ja kilpailutoimintaan useilla paikkakunnilla.
”Meillä on Suomessa nyt toimivaa lajivalmennusta, tuore Euroopan mestaruuskin sen osoittaa. Näitä huippuosaajia tarvitaan tulevaisuudessakin tekstiili- ja muotialan työelämässä ja viemään suomalaista osaamista maailmalle. Siksi on tärkeää panostaa jatkossakin siihen, että kaikkialla Suomessa nuorilla on mahdollisuuksia kehittää itseään huippuosaajaksi tekstiili- ja muotialan opinnoissa”, muistuttaa Suomen Tekstiili & Muodin osaamisasiantuntija Auri Kohola.
Lue lisää: