Tekstiili- ja muotialan koulutuspolut

Tekstiili- ja muotialalle suuntaavia opintoja löydät ammatillisesta koulutuksesta, ammattikorkeakouluista sekä yliopistosta. Tutkintokoulutuksen lisäksi tarjolla on lyhyempiä koulutuskokonaisuuksia eri kohderyhmille ja erilaiseen alan osaamisen täydentämiseen, myös suoraan työpaikoille.

Suoraan tekstiili- ja muotialalle suuntaavia korkeakoulututkintoja ovat artenomi, (tekstiili)insinööri, muotoilija ja vestonomi ammattikorkeakoulussa sekä taiteen kandidaatti ja maisteri yliopistossa. Alalla tarvitaan myös esimerkiksi tradenomeja ja kauppatieteilijöitä sekä kemiantekniikan ja ympäristötieteiden insinöörejä mm. myynnin, markkinoinnin, hankinnan, tuotekehityksen ja vastuullisuustyön tehtävissä.

Tekstiili- ja muotialan ammatillisessa koulutuksessa voi suuntautua esimerkiksi ompelijaksi tai muotiassistentiksi. Prosessiteollisuuden tutkinnot ovat hyödyksi mm. sairaalatekstiilien ja uusien ekologisten tekstiilikuitujen tuotannossa. Tekstiilien laadunvarmistuksessa työskentelee laborantteja ja erilaisten tuotantokoneiden käytössä pärjäävät esimerkiksi sähkö- ja automaatioalan osaajat.

Tutustu eri koulutusvaihtoehtoihin tarkemmin omilta erillisiltä sivuilta. Ajankohtaisia ja eri pituisia täydennyskoulutuksia eri kohderyhmille olemme listanneet alle.

Alla listaamme alan lyhytkoulutuksia, joita on mahdollista opiskella etä-, verkko-, hybridi- tai monimuotototeutuksina:

Digitaalisuutta vaatetukseen (monimuotokoulutus, 45 osp)

  • Toteutusajankohta: 22.10.2024 alkaen
  • Sisältö: Koulutuksessa perehdyt 3D-mallinnuksen hyödyntämiseen vaatteen suunnittelu-, valmistus-, myynti- ja markkinointiprosessissa käyttäen Vstitcher-ohjelmistoa. Lähestymiskulma ohjelmiston hyödyntämisessä voi olla joko suunnittelu- tai kaavoituspainotteinen.
  • Kohderyhmä: Sinulla on alan perustutkinto tai olet kerryttänyt itsellesi sitä vastaavat tiedot ja taidot työelämässä. Mikäli nämä edellytykset eivät täyty, haethan tekstiili- ja muotialan perustutkintoon.
  • Koulutuksen järjestäjä: Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä KEUDA
  • Lisätietoja: Hae koulutukseen viimeistään 6.10.2024, Digitalisuutta vaatetukseen -koulutus, Keuda

Kestävää osaamista ja yrittäjyyttä tekstiili- ja muotialalla (monimuoto-opetus, 45 osp)

  • Toteutusajankohta: 4.11.2024 alkaen, kesto noin neljä kuukautta
  • Sisältö: Koulutuksen avulla vastaat kiertotalouden haasteisiin pidentämällä erilaisten tekstiilituotteiden ikää
    korjaamalla ja muokkaamalla niitä erilaisilla tekniikoilla. Opit ymmärtämään, mitä kiertotalous alalla on ja
    minkälaisia mahdollisuuksia erilaiset ylijäämämateriaalit tarjoavat tuotteistamiselle ja uusien tuotteiden
    toteuttamiseen. Koulutuksessa jalostat tuote- ja palveluideaasi kaupalliseksi ja kannattavaksi ja kehität
    osaamisestasi liiketoimintaa. Koulutuksen aikana suoritetaan Tekstiili- ja muotialan perustutkinnon osat: Yritystoiminnan suunnittelu (15osp),
    Tekstiili- ja muotialan tuotteiden korjaaminen ja muokkaaminen (15osp) ja Kiertotaloustuotteen valmistaminen
    (15osp).
  • Koulutuksen järjestäjä: Turun ammatti-instituutti
  • Lisätietoja: Lisätietoja ja ilmoittautuminen 13.10. mennessä Turun ammatti-instituutin sivuilla.

Vastuulliset pakkaukset ja tekstiilit (monimuoto-opetus, 2-28 op)

  • Toteutusajankohta: 2.9.2024–30.4.2025
  • Sisältö: Opintokokonaisuus koostuu kolmesta teemasta, joissa jokaisessa on 4-5 opintojaksoa. Näkökulma on vastuullisuudessa ja biopohjaisissa materiaaleissa. Teemoina ovat puhdas siirtymä pakkauksissa ja tekstiileissä, biopohjaisten materiaalien pakkaukset ja pakkausten kierrätys sekä biopohjaiset tekstiilit ja tekstiilien kierrätys.
  • Kohderyhmä: Koulutus on suunnattu pakkaus- sekä tekstiili-, vaatetus- sekä näitä tukevilla aloilla työskenteleville tai aloille aikoville, jotka haluavat päivittää puhtaan siirtymän ja biopohjaisten materiaalien osaamisensa. Osallistujat voivat toimia esimerkiksi alan teknisissä, suunnittelu-, design-, markkinointi- ja opetustehtävissä.
  • Koulutuksen järjestäjä: Tampereen ammattikorkeakoulu TAMK
  • Lisätietoja: Ilmoittautuminen kevään 2025 opintojaksoille 31.10. mennessä TAMKin verkkosivuilla.

KIRI – Kiihdytä kiertotaloudella – Uutta arvonluontia tekstiili- ja muotialalle (verkko-opinnot, 1-15 op)

  • Toteutusajankohta: 20.8.2024–30.4.2025.
  • Sisältö: Opinnoissa perehdyt tekstiili- ja muotialan kestävään kehitykseen, kiertotalouteen ja kehität osaamistasi tulevaisuuden toimijana arvoketjuissa sekä kestävässä brändimarkkinoinnissa. Koulutuksen tavoitteena on vastata muoti- ja tekstiilialan vihreän siirtymän ja kiertotalouden osaamisvaatimuksiin työelämälähtöisellä toteutuksella. Sisältöalueina ovat kiertotalous, systeeminen muutos ja muotoiluosaaminen, brändit ja kiertotalous sekä arvoketjut.
  • Kohderyhmä: Kohderyhmänä koulutuksessa ovat ensisijassa työssä olevat vaatetus- ja muotialan toimijat, jotka haluavat uudistaa osaamistaan, parantaa työmarkkina-asemaansa tai edetä urallaan uutta osaamista vaativiin tehtäviin.
  • Koulutuksen järjestäjä: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK ja Savonia-ammattikorkeakoulu
  • Lisätietoja: Hakuaika kevään 2025 koulutukseen 31.12 asti. Lisätietoa ja ilmoittautuminen HAMKin verkkosivujen sekä Savonian verkkosivujen kautta.

Vastuullisuus ja tulevaisuuden kuluttaja brändin keskiössä (monimuoto-opinnot, 5-15 op)

  • Toteutusajankohta: 12.9.2024–31.3.2025.
  • Sisältö: Hanke tarjoaa osallistujille mahdollisuuden syventää osaamistaan ja parantaa yrityksensä kilpailukykyä neurotieteiden, tulevaisuusajattelun ja kestävän kehityksen vaatimusten mukaisesti hyödyntäen valintamuotoilua.
  • Kohderyhmä: Hankkeen opintoihin voivat osallistua erityisesti tekstiili- ja vaatetusalan pk-yritykset sekä alalle valmistuneet.
  • Koulutuksen järjestäjä: Laurea-ammattikorkeakoulu
  • Lisätietoja: Päähakuaika opintojaksoille on 1.9.2024 mennessä, mutta osalle opintoja voi ilmoittautua vielä marraskuussa. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Laurean verkkosivuilla.

EKOVIRTA – Kestävät käytännöt tekstiili- ja pakkausaloilla (5-15 op)

  • Toteutusajankohta: Alkaen lokakuu 2024 ja päättyen toukokuussa 2025
  • Sisältö: Koulutuksen keskeisiä aiheita ovat vastuullisuus markkinoinnissa, laadunhallinnassa sekä toimitusketjun hallinnassa ja ennakoivassa johtamisessa. Koulutuskokonaisuus keskittyy ekologisesti kestäviin pakkaus- ja tekstiilimateriaaleihin liittyvään lainsäädäntöön ja standardien sisältöön.
  • Kohderyhmä: Maksuton koulutuskokonaisuus on tarkoitettu tekstiili- ja pakkausaloilla jo toimiville ammattilaisille tai alalle pyrkiville, jotka haluavat kehittää vastuullisuusosaamistaan.
  • Koulutuksen järjestäjä: Turun ammattikorkeakoulu
  • Lisätietoja: Ilmoittautuminen ja lisätietoja Turun ammattikorkeakoulun verkkosivuilla.

Poistotekstiilien lajittelu

  • Toteutusaika: Kahdessa osassa syksyllä 2024 ja keväällä 2025
  • Sisältö: Koulutuksessa opitaan käytännön taitoja käytettyjen tekstiilien lajittelusta, tunnistamisesta ja myynnistä.
  • Kohderyhmä: Poistotekstiilin kanssa työskenteleville henkilöille, jotka haluavat täydentää osaamistaan alalta sekä alalle siirtyville, jotka tarvitsevat lisäosaamista tekstiilien kiertotaloudesta.
  • Koulutuksen järjestäjä: Stadin AO
  • Lisätietoja: Ilmoittautuminen Stadin AO:n verkkosivuilla

Tekstiili- ja muotialan kiertotalousosaaja (7-22 osp)

  • Toteutusaika: Opinnot alkavat 19.8. tai joustavasti 21.10. mennessä.
  • Sisältö: Opintomoduulit ovat: Kestävän kehityksen edistäminen, Ammatti- ja aihesanasto ja -käsitteitä (äidinkieli joku muu kuin suomi), Tekstiili- ja muotialan työympäristössä toimiminen / materiaalituntemus, Tekstiili- ja muotialan tuotteiden korjaaminen ja muokkaaminen, Tekstiili- ja muotialan kiertotaloustuotteen valmistaminen sekä Tekstiililajittelussa toimiminen.
  • Kohderyhmä: Kaikki, joita kiinnostaa kiertotalous tekstiili- ja muotialalla.
  • Koulutuksen järjestäjä: Tampereen seudun ammattiopisto Tredu
  • Lisätietoja: Ilmoittautuminen Tredun verkkosivuilla 30.9. mennessä.

Kestävä tuotesuunnittelu- ja kehitys muotialalla (verkko-opinnot, 5 op)

  • Toteutusajankohta: 28.10.–12.12.2024
  • Sisältö: Opintojaksolla perehdyt kestävän kehityksen mukaisen suunnittelun perusteisiin ja alan nykytilaa sekä paikallisesti että globaalista näkökulmasta. Opintojaksolla perehdytään myös suunnittelijan vastuuseen ja vaikutusmahdollisuuksiin.
  • Kohderyhmä: Avoimen ammattikorkeakulun opinnot ovat suunnattu kaikille, mutta erityisesti kohderyhmänä ovat vaatetus- ja tekstiilialalla työskentelevät henkilöt, jotka haluavat päivittää osaamistaan ja tai ovat kiinnostuneita vastuullisesta tuotesuunnittelusta.
  • Koulutuksen järjestäjä: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK
  • Lisätietoja: Lisätietoja ja ilmoittautuminen 1.–10.10.2024 HAMKin verkkosivujen kautta.

Uudistuva vaatetus- ja muotiala (verkko-opinnot, 5 op)

  • Toteutusajankohta: 13.1.–13.3.2025
  • Sisältö: Opintojaksolla perehdyt käytännönläheisesti vaatetus- ja muotialan toiminnan perustan muodostaviin arvoketjuihin, alan brändäyksen ja viestinnän perusteisiin sekä ala uusiin liiketoimintamalleihin.
  • Kohderyhmä: Avoimen ammattikorkeakulun opinnot ovat suunnattu kaikille, mutta erityisesti kohderyhmänä ovat vaatetus- ja tekstiilialalla työskentelevät henkilöt jotka haluavat päivittää osaamistaan ja tai ovat kiinnostuneita alasta.
  • Koulutuksen järjestäjä: Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK
  • Lisätietoja: Lisätietoja ja ilmoittautuminen 2.–13.12.2024 HAMKin verkkosivujen kautta.

Alla olevat koulutukset on mahdollista opiskella lähitoteutuksena oppilaitoksen tiloissa:

Brodeeraus ja ohjelmiston hallinta 

  • Toteutusajankohta: 5.11.2024–14.1.2025
  • Sisältö: Koulutuksessa opit käyttämään teollista brodeerauskonetta ja brodeerausmallien suunnitteluun tarkoitettua DRAWings XI -ohjelmaa.
  • Kohderyhmä: Koulutus sopii henkilölle, jolla on kokemusta ompelukoneen ja tietokoneen käytöstä ja joka haluaa kehittää omaa tekstiilialan osaamistaan.
  • Koulutuksen järjestäjä: Stadin AO
  • Lisätietoja: Ilmoittautuminen 23.9.–7.10.2024 välisenä aikana Stadin AO:n verkkosivuilla.

Digitaalisuuden soveltaminen tekstiili- ja muotialalla (45 osp)

  • Toteutusajankohta: 3.10.2024–6.5.2025 välisenä aikana lähiopetus kerran kuukaudessa, torstaisin ja perjantaisin Raisiossa
  • Kohderyhmä: Digitaalisesta kuosisuunnittelusta ja Fab Lab -tekniikoista kiinnostuneet
  • Koulutuksen järjestäjä: Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko
  • Lisätietoja: Ilmoittautuminen 31.10.2024 mennessä Rasekon sivuilla: Digitaalisuuden soveltaminen tekstiili- ja muotialalla

Stailaaminen (15 osp)

  • Toteutusajankohta: 21.10.–17.12.2024 välisenä aikana, lähiopetus maanantaisin ja tiistaisin Raisiossa
  • Kohderyhmä: Tekstiili- ja muotialasta sekä kaupan alasta kiinnostuneille, jotka haluavat osaamista asukokonaisuuksien stailaamisesta ja kestävästä pukeutumisesta.
  • Koulutuksen järjestäjä: Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko
  • Lisätietoja: Haku on aukeamassa raseko.fi-sivustolle lähiaikoina, lisätietoja antaa Liisa Hupio, liisa.hupio(a)raseko.fi

Viimeistys ja värjäys (15 osp)

  • Toteutusajankohta: 21.10.–17.12.2024 välisenä aikana, lähiopetus maanantaisin ja tiistaisin Raisiossa
  • Kohderyhmä: Tekstiilien värjäyksestä, kankaanpainosta ja printtien tulostamisesta kiinnostuneet.
  • Koulutuksen järjestäjä: Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko
  • Lisätietoja: Haku on aukeamassa raseko.fi-sivustolle lähiaikoina, lisätietoja antaa Liisa Hupio, liisa.hupio(a)raseko.fi

Aiheeseen liittyvät uutiset

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset uhkaavat osaavan työvoiman saatavuutta, huoltovarmuutta ja kestävän kehityksen ratkaisuja tekstiili- ja muotialalla

Tukea tekstiili- ja muotialan opinnäytetöihin – Tex-Innon stipendihaku avautuu

Auri Kohola

Asiantuntija, osaaminen & vetovoima

+358 40 823 9803
auri.kohola@stjm.fi