Vaatteen pitkä matka raaka-aineesta kuluttajalle

Tiedätkö mitä kaikkea esimerkiksi vaatteen valmistus pitää sisällään? Vaatteen ompelu on vasta ketjun viimeisiä työvaiheita. Sitä ennen täytyy kasvattaa tai valmistaa kuidut, valmistaa lanka, tuottaa neulos tai kangas, sekä värjätä ja käsitellä se.

Tekstiili- ja muotialan valmistusketjut ovat tyypillisesti moniulotteisia ja globaalisti pirstaloituneita. Raaka-aineen viljely ja tuotanto, langan valmistus, kankaan valmistus ja tuotteen ompelu tapahtuvat usein eri paikoissa. Vaatteiden made in -merkintä määräytyy tuotteen viimeisen merkittävän työvaiheen eli ompelun perusteella.

Suomessa ei käytännössä tällä hetkellä tuoteta kuituja suuressa mittakaavassa, joten tekstiilien ja vaatteiden raaka-aineet tulevat lähes poikkeuksetta ulkomailta. Maailman käytetyin kuitu on polyesteri, ja sen osuus kaikesta kuitujen kulutuksesta on noin 57 %. Polyesterista valtaosa tuotetaan Kiinassa. Puuvilla on toiseksi yleisin kuitu, ja sen osuus on noin 27 %. Puuvillaa kasvatetaan eniten Intiassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa.

Tekstiilien valmistus sisältää esimerkiksi langan kehräyksen, kankaan kudonnan, neulosten valmistuksen ja materiaalien värjäyksen ja viimeistyksen. Maailman suurimpia tekstiilien tuotantomaita ovat Kiina, Intia, Yhdysvallat, Turkki ja Etelä-Korea. Monet näistä maista ovat myös merkittäviä maita kuitujen tuotannossa, ja niissä on pitkät perinteet tekstiili- ja vaatealan valmistuksessa.

Kiina on maailman suurin vaatteiden tuottaja. Muita merkittäviä tuotantomaita ovat muun muassa Bangladesh, Vietnam, Intia ja Turkki. Vaatteiden valmistus on 2000-luvulla kasvanut erityisesti Kaakkois-Aasiassa, kuten Bangladeshissa, Vietnamissa, Indonesiassa ja Kambodzassa. Ala tarjoaa näissä maissa työtä ja toimeentuloa usein erityisesti naisille.

Aasian isoissa tuotantomaissa tilauksien minimimäärät ovat usein suuria. Monet suomalaiset yritykset valmistuttavat tuotteita lähialueilla, kuten Virossa, Latviassa ja Portugalissa. Lähituotannon etuina ovat nopea logistiikka ja mahdollisuus pienempiin tuotantoeriin. Näissä maissa on myös paljon tekstiili- ja vaatealan tuotantoa ja osaamista.

Tiedon saaminen valmistusketjun kaikista vaiheista on haastavaa ja vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä ketjun jokaisen toimijan kesken. Suomalaiset yritykset työskentelevät aktiivisesti läpinäkyvyyden ja vastuullisuuden edistämiseksi.

Lue lisää tekstiili- ja muotialasta

Globalisaatio on muuttanut monien toimialojen toimintaa viime vuosikymmeninä. Tämä pätee myös vaatealaan. os suomalainen vaateyritys aikaisemmin keskittyi valmistukseen, nyt toiminnan pääosassa voivat olla esimerkiksi pääkonttoritoiminnot, tuotekehitys, suunnittelu ja markkinointi. Tällöin tuotteen valmistus tapahtuu yhteistyökumppanien kanssa.

Lue lisää ja tutustu aiheeseen tarkemmin!

Vaatealan yritysten muodonmuutos