- Tekstiilitietämys
- Kansainvälistyminen
ITMA-messuilla tekstiilien kierrätys vahvasti esillä
Tekstiilialan suurimpiin messuihin lukeutuva ITMA järjestettiin viikon mittaisena Milanossa. Suomen Tekstiili & Muoti vieraili tapahtumassa, lue tuoreet messukuulumiset!
ITMA on kansainvälinen areena tekstiili- ja vaatetusteknologian toimittajille. Messutarjonta on valtava ja kävijämäärä yllätti ensikertalaisen, mutta toisaalta tapahtuman kestoa oli edellisestä kerrasta lyhennetty kahdesta yhteen viikkoon.
ITMA järjestetään neljän vuoden välein ja tällä kertaa kaupungiksi oli valikoitunut Pohjois-Italian Milano. Näytteilleasettajia oli paikalla 1 600 yhteensä 44 maasta. Messuhallit olivat järjestetty teemoittain ja esillä oli muun muassa kehräys-, neulonta- ja kudonta-, värjäys-, paino- ja viimeistely- sekä kuituteknologiaa.
Tällä kertaa näkyvimmin esillä ollut yksittäinen teema oli kuitenkin tekstiilien kierrätys. Tämän vahvistivat myös aiemmin ITMAssa käyneet messuvieraat. Kierrätyskuituja oli tarjolla paljon ja teknologioita esillä tekstiilijätteen lajitteluun, tunnistukseen ja kierrätykseen. Vaikka paljon edistysaskeleita voitiin nähdä otetun, kuluttajapoistotekstiilin lajittelu ja kierrätys todettiin edelleen suurimmaksi haasteeksi.
Edistykselliset tekstiilikuidut ja kierrätysinnovaatiot
Textile ETP tarjosi jäsenilleen neljä opastettua kierrosta, joissa tutustuttiin kierrätysteknologiatoimittajiin, kierrätyskuituihin sekä digitalisaatio- ja älytekstiiliteemoihin. Kierroksilla esittäytyi muutama yritys jokaisesta teemasta.
Kierrätykseen ja kierrätyskuituihin liittyvällä kierroksella tutustuimme muun muassa toimialalla tunnettuun Lenzingiin, joka esitteli kuluttajien poistotekstiileistä valmistettuja denim-tuotteita, joissa oli hyödynnetty tuotteiden alkuperäistä indigovärjäystä sekä Tencel™ x Refibra™ -kuitua, joka sisältää 30 prosenttia kemiallisesti kierrätettyä puuvillaa. Ruotsalainen tekstiilijätteestä liukosellua valmistava Renewcell toimittaa Lenzingille kuidun raaka-ainetta.
Infinited Fiber Company herätti kiinnostusta
Suomalaisista yrityksistä oman osastonsa messuille oli rakentanut Infinited Fiber Company, jonka luona poikkesimme myös kierroksella. Puuvillaan sisältävästä tekstiilijätteestä valmistettavan Infinna-kuidun teknologia herätti todella paljon kiinnostusta, ja yrityksen työntekijät saivat vastailla messuvieraiden yllättäviinkin kysymyksiin.
”ITMA kokosi jälleen laajalti yhteen tekstiiliteknologia-alan toimijat. Pari vuotta sitten meidän piti vielä selittää, miksi kiertokuituja tarvitaan, mutta nyt niiden relevanssi ymmärrettiin jo hyvin. On myös selvää, että kiertokuitujen kysyntä ylittää ylivoimaisesti tarjonnan, ja kaltaistemme ratkaisujen skaalautumista odotetaan markkinassa malttamattomasti. Yksi tavoitteistamme ITMA:ssa olikin avata sitä, mitä skaalautuminen vaatii ja miksi se ei tapahdu hetkessä. Tapahtuma mahdollisti valtavan määrän tapaamisia lyhyessä ajassa sekä uusien että vanhojen kumppaneiden ja sidosryhmien kanssa”, kertoo Tanja Karila, Infinited Fiber Companyn markkinointijohtaja.
Tämänkaltaisten messujen antia on myös se, että samalla kertaa on mahdollista tutustua useaan, isompaan ja pienempään yritykseen, joihin ei muuten ole niin helppo päästä vierailulle. Kiitos langankehruulaitteistojen esittelyistä Saurerille sekä Digital Weaving Norway, jonka TC2-jacquard-kutomakoneita käytetään muun muassa tuotekehitykseen ja mallistosuunnitteluun sekä kustomoituihin mallistoihin.
Seuraava ITMA järjestetään Hannoverissa, Saksassa vuonna 16.-22.9.2027. Toivottavasti näemme siellä!
Lue lisää ja katso messujen parhaat palat ITMA:n verkkosivuilta.
Katri Pylkkänen
Asiantuntija, tuotteet, materiaalit & vastuullisuus