Kasvua kansainvälisestä brändiliiketoiminnasta Aalto EE:n opein

Liikkeenjohdon valmennus- ja kehittämispalveluita tarjoava Aalto EE räätälöi tekstiili- ja muotialalle ensimmäistä kertaa brändiliiketoiminnan kansainvälistä kasvua tukevan ohjelman. Suomen Tekstiili & Muoti osallistui kokonaisuuden suunnitteluun ja rahoitukseen. Osallistujat saivat ohjelmasta tietoa, työkaluja ja avaimia kansainväliseen kasvuun.

Suomen Tekstiili & Muoti halusi yhdessä Aalto EE:n kanssa rohkaista toimialan yrityksiä kasvuun ja tukea tarvittavan liiketoimintaosaamisen kehittämisessä. Viiden kuukauden aikana toteutettu ohjelma oli suunnattu alan yrittäjille, yritysten johdolle ja asiantuntijoille, kuten markkinointi- tai vientipäälliköille. Osallistujat laativat yritykselleen kasvusuunnitelman, jonka avulla ohjelman opit oli mahdollista viedä heti käytäntöön.  

Uhana Designin perustaja Hanna Virkamäki kiitteli ohjelman antia: ”Kasvua kansainvälisestä brändiliiketoiminnasta -ohjelmassa sai arvokasta ja konkreettista oppia niin johtamiseen, brändistrategian kehittämiseen kuin kasvun ideointiin. Jokainen aihealue ja jokainen kouluttaja sai jotakin uutta liikkeelle, mitä on pystynyt konkreettisesti hyödyntämään brändin johtamisessa ja kehittämisessä. Koulutuksen myötä yrityksessä on havahduttu purkamaan kasvua estäviä rakenteita, ammattimaistamaan johtamista ja linjattu toimintaa.” 

Koulutuspäivien teemoja olivat strategia, liiketoimintamalli ja kilpailuedun lähteet, kasvun mittarit, brändi ja strateginen markkinointi kansainvälisen kasvun edellytyksenä, asiakaskokemuksen johtaminen ja rohkeus kasvaa. Kouluttajina toimivat muun muassa yritysten valmentajana ja brändiosaajana tunnettu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun apulaisprofessori Pekka Mattila, markkinoinnin professori ja Lifestyle Research -tutkimuskeskuksen johtaja Joonas Rokka Emlyon Business Schoolista, joka on Ranskan ja Euroopan kauppakorkeakoulujen kärkeä sekä Reebok- ja Nike-taustainen Karen Korellis Reuther, Senior Fellow, Advanced Leadership Initiative, Harvard University.  

Ohjelmassa hyödynnettiin Aalto EE:n konseptoimaa kaikutiimiä, joka on osallistujan valitsema ryhmä kollegoja, jotka eivät itse ole osallistujina ohjelmassa. Osallistuja tapaa heitä ohjelman aikana eri jaksojen välissä. Tavoitteena on saada koulutuksen teemat resonoimaan organisaatiossa ja levittää opittuja teemoja sekä ajatuksia myös kollegoille.  

”Itse nautin suuresti hyvistä luennoista, konkreettisista esimerkeistä, avoimista ja rakentavista keskusteluista muiden ryhmäläisten kanssa ja olen parhaani mukaan yrittänyt viedä kaikki opit kaikutiimin kautta yritykseemme. Oli hyvin virkistävää tarkastella yrityksemme nykytilaa, pysähtyä hetken ja uusien teorioiden ja työkalujen kautta pohtia millä kulmalla ja mihin suuntaan Novitan vientiä tulisi viedä eteenpäin”, kertoo Novitan International Sales Manager Anna-Maria Kero 

”Suomalaisten kuluttajaliiketoimintaa edustavien yritysten kansainvälinen kasvu on osa liiton uutta strategiaa. Näemme, että Suomessa tarvitaan lisää kuluttajaliiketoiminnan ja brändiliiketoiminnan osaamista, samoin Fashion Management -osaamista. Sen vuoksi meille oli tärkeää tukea jäsenyritysten osallistumista ohjelmaan”, toteaa kansainvälisen liiketoiminnan ja rahoituksen johtava asiantuntija Anne Ruokamo STJM:stä.  

Ajankohtaista aiheesta

Halpatuotantoa on syytä rajoittaa – se edistäisi kestävää kehitystä ja kilpailukykyä

Suomalaisella designilla on tärkeä rooli talouskasvun rakentamisessa

Uutishuone