Kokemusta ja oppia uudesta – tällaista on kesätöissä tekstiili- ja muotialalla

Kesätyöt ovat monelle nuorelle tärkeä mahdollisuus kurkistaa työelämään ja hankkia tietoja urasuunnitelmien tueksi. Koronakriisi perui kuitenkin monen työnantajan mahdollisuudet tarjota nuorille kesätyökokemusta. Tutustuimme muutamaan jäsenyrityksemme kesätyöntekijään ja kysyimme heidän ajatuksiaan kesätöistä, työssä oppimisesta ja tulevaisuudesta. Kurkkaa sinäkin, millaisia osaajia kohtasimme!

Tätä kysyttiin:

Mitä opiskelet?

Miksi hait tähän yritykseen kesätöihin?

Millaisia tehtäviä sinulla on ollut kesätöissä?

Mitä olet oppinut kesätöiden aikana?

Mitä olet oppinut kesätöiden aikana?

Millaisia urasuunnitelmia sinulla on?

Juho Friari koneenkäyttäjänä Mölnlyckellä.

Juho Friari, 21 / Mölnlycke, Mikkeli

Aloitan syksyllä kolmannen opiskeluvuoden energiatekniikan parissa Lappeenrannan-Lahden teknillisessä yliopistossa LUTissa. Olen nyt toista kesää Mölnlyckellä. Viime vuonna hain tänne kesätöihin, sillä olin kuullut hyvistä työkokemuksista muun muassa siskoltani. Esimerkiksi positiivinen työilmapiiri oli syy, miksi halusin hakea kesätöihin tänne tänäkin vuonna.

Koneenkäyttäjänä työnkuvaani kuuluu haavanhoitotuotteita valmistavan koneen käyttöä. Tämä tarkoittaa tuotannonaikaista ylläpitoa, kuten materiaalirullien vaihtoa, tuotteen laadun varmistamista sekä ongelmatilanteiden selvittelyä. Olen vastuussa tuotteiden vaihdon yhteydessä koneen osien sekä asetusten vaihdosta. Työnkuvani on monipuolinen, mutta mahtavan vakihenkilöstön avulla olen molempina kesinä päässyt nopeasti työstä perille.

Mölnlyckellä olen kehittynyt kiireen alla työskentelemisessä. Yleisesti ottaen koneellamme ei kummemmin tarvitse hikoilla, sillä lisäkseni työpisteelläni työskentelee myös kolme muuta työntekijää. Huonossa tapauksessa olen esimerkiksi tauotusten aikana koneella itsekseni, jolloin ”kiire” voi syntyä yllättäen. Olen kuitenkin huomannut, että lähes kaikki kiire on vain seurausta omasta tekemisestä. Ennakoiva ja rauhallinen työrutiini on siis kenties tärkein oppi viimeiseltä parilta kesältäni.

Suuntaudun suurella todennäköisyydellä energia-alalle. Tulevan talven aikana minun pitää tehdä päätös maisterivaiheen opintojeni erikoistumisesta. Tilaisuuden salliessa työskentelisin mielelläni Mölnlyckellä myös tulevaisuudessa.”

Nea Sainio oli KAINOn kesätyöntekijänä jo kolmatta kesää.

Nea Sainio, 18 / KAINO, Köyliö

Aloitan syksyllä abiturienttivuoden Säkylän seudun lukiossa. Tämä on itse asiassa jo kolmas kesäni Kainolla. Olin täällä TET-harjoittelussa, jonka jälkeen sain kesätöitä. Lisäksi olen tehnyt koulun ohella töitä lomien aikaan sekä joskus iltaisin lyhyempien koulupäivien jälkeen.

Pääasialliset tehtäväni ovat myymälän puolella. Lisäksi otan vastaan tilauksia ja paketoin niitä lähtökuntoon. Tuotannon puolella olen päässyt tekemään myös pieniä ompeluhommia, eli asusteiden ompelua.

Ennen kaikkea olen kesätöissä oppinut ymmärtämään, kuinka paljon työtä vaaditaan yhden vaatekappaleen tekemiseen. Täällä Kainolla tuotteet valmistetaan langasta valmiiksi vaatteeksi ja koko tuotantoprosessin näkeminen alusta loppuun on kiehtovaa. Toinen oppi on varmasti asiakaspalvelussa, jota ei aina sen kummemmin tule ajatelleeksi. Mutta asiakaspalvelu pitää sisällään paljon muutakin kuin pelkän myyntitapahtuman.

Tällä hetkellä tulevaisuudensuunnitelmani ovat vielä auki. Ajatuksenani on hakea yliopistoon opiskelemaan psykologiaa. Kainolla työskennellessä on herännyt mielenkiinto myös yrittäjyyttä kohtaan – voisin ehkä perustaa tulevaisuudessa oman yrityksen.”

Akseli Ahonen kesätöissä Voglialla.

Akseli Ahonen, 16 / Voglia, Lammi

”Opiskelen Ammattiopisto Tavastiassa putkiasennusta ja LVI-alaa. Hain kesätöihin Voglialle, koska se oli entuudestaan tuttu paikka – olin täällä yhdeksännellä luokalla TET-harjoittelussa. Eli oli tutut henkilöt ja mukavaksi todettu työpaikka. Työnhakua helpotti Hämeenlinnan kaupungin tarjoama kesätyöseteli. Kesätöissä olen tehnyt erilaisia kiireapulaisen töitä, kuten pakkaamisessa ja kuljetusten lastaamisessa auttamista sekä hyllyjen rakentamista, varaston järjestelyä ja muita varastoapulaisen töitä. Lisäksi autoin Helsingin Outletissä pop up -myymälän rakentamisessa.

Minulla on oma 4H-yritys Aksufix, jonka kautta teen mm. pieniä kodin ja pihan pikkunikkarointeja, ulkorakennusten maalausta ja nurmikon leikkausta. Perustin yrityksen vuosi sitten kesällä. Kolmen viikon kesätyön lisäksi pidän koko kesäkauden huolta Voglian tehtaan piha-alueista yritykseni kautta.

Monet työelämän pelisäännöt, kuten aikaisin herääminen ja töihin ajoissa meneminen, olivat minulle jo entuudestaan tuttuja. Samoin Voglia työskentely-ympäristönä. Ehkä eniten olen oppinut tänä kesänä malttia ja jaksamista töiden tekemiseen rutiinilla.

Ajattelen työllistyväni putki- ja LVI-alalle, eli opintojani vastaavaan työhön. Myös yrittäjyys on varteenotettava vaihtoehto ja yritänkin jatkaa 4H-yritykseni parissa niin kauan kuin vain pystyn.”

Ajankohtaista aiheesta

Digivihreä siirtymä haastaa tekstiili- ja muotialan osaajia – kansainvälinen osaamishanke käynnistynyt

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n kysely: poliittiset lakot iskevät kohtuuttomasti tekstiili- ja muotialan yrityksiin

Uutishuone