Lapuan Kankurit tekee miljoonaluokan investoinnin suomenlampaan villan käyttöön

Pellavatekstiileistään tunnettu yritys investoi uusiin kutomakoneisiin ja palkkaa lisää työntekijöitä. Lanka tuotetaan suomenlampaan villasta. Investointi on merkittävä, sillä tähän saakka suomenlampaan villaa on jäänyt paljon hyödyntämättä.

Lapuan Kankurit tekee kutomoonsa merkittävän investoinnin, jonka avulla yritys pystyy jatkossa tuottamaan teollisesti kudottuja villatekstiileitä suomalaisen lampaan villasta.

Tavoitteena on lisäksi rakentaa Suomeen ainutlaatuinen teollinen villatekstiilien viimeistelylaitos. Investointi on Lapuan Kankureiden mukaan miljoonaluokkaa.

”Haluamme käyttää vastuullisesti ja tehokkaasti saatavilla olevan materiaalin ja tuoda suomalaisten lampaiden villan hyödyntämiseen omaa erityisosaamistamme. Tiedämme, miten teollista tuotantoprosessia johdetaan nykypäivän menetelmillä,” Lapuan Kankurien toimitusjohtaja Esko Hjelt sanoo.

Arvioiden mukaan jopa puolet suomalaisten lampaiden villasta jää tällä hetkellä hyödyntämättä.

Tähän saakka suomenlampaan villaa on kehrätty käsityölankoihin. Lapuan Kankurit haluaa näyttää suuntaa kotimaisen villan hyödyntämisessä ja käyttää sitä teolliseen kudontaan.

Kumppaneita etsinnässä

Lapuan Kankurit kertoo, että villa pesetetään ainakin aluksi Englannissa, koska Suomessa sitä ei teollisessa mittakaavassa vielä tehdä. Sitten yhteistyökumppanit kehräävät sen langaksi. Kehitteillä on myös kasvivärjäyksen hyödyntämistä langan värjäyksessä.

Lanka kudotaan ja viimeistellään villahuoviksi yrityksen omassa kutomossa Lapualla. Yritys etsii parhaillaan Suomesta yhteistyökumppaneita langan valmistukseen.

Lapuan Kankureilla on ennestään 20 jacquard-kutomakonetta, ja uusi investointi tuo niitä 4 lisää. Yritys myös palkkaa lisää työntekijöitä vastatakseen lisääntyvän villatuotannon tarpeisiin.

”Rakennamme uudestaan sellaista tuotantoketjua, joka Suomesta on ehtinyt jo kadota. Yhdistämme vanhoihin oppeihin uutta teknologiaa”, Esko Hjelt kertoo.

Viime vuoden aikana yrittäjä on kiertänyt suomalaisia lammastiloja ja hankkinut suomenlampaan villaa varastoon jo muutaman tuhat kiloa.

Hjeltit ovat hyvillään, että suomenlampaan villan järjestelmällisen keruun tarpeeseen on viime vuosina havahduttu, ja he ovat mielellään mukana yhteistyöprojekteissa siihen liittyen.

”Mukavahan se on ajella ympäri maatiloja villaa ostamassa, mutta ei siinä ole järkeä pidemmän päälle”, Eurooppaan ja Japaniin suuntautunutta vientiyritystä pyörittävä Esko Hjelt naurahtaa.

Lue myös: Lapuan Kankureiden tiedote investoinnista 

Kuva: Kuvia Suomesta / Samuli Hellman