Meillä töissä: Edith Kankkunen ja Akseli Kotila kehittämässä materiaaliopasta ja liiton verkkosivuja

Suomen Tekstiili & Muoti ry on saanut uusia työntekijöitä kesän aikana. Edith Kankkunen on työskennellyt Materiaalit ja vastuullisuus -projektissa, jossa hän on luonut uutta materiaaliopasta. Viestintäharjoittelijana elokuun puolivälissä aloittanut Akseli Kotila toimii verkkosivu-uudistuksen parissa.

Kesäkuussa projektityössä aloittanut Edith Kankkunen on kokenut työskentelyn Suomen Tekstiili & Muoti ry:ssä opettavaisena ja antoisana.

”Minut on otettu avosylin vastaan ja olen päässyt helposti osaksi työyhteisöä. Hain liittoon töihin, sillä halusin nähdä alaa työnantajajärjestön kautta. Olen oppinut myös paljon esimerkiksi työmarkkinapuolesta, kansainvälistymisestä ja vastuullisuusasioista”, Edith kertoo.

Edithin vastuulla on ollut uuden materiaalioppaan rakentaminen, minkä lisäksi hän on vaikuttanut sen visuaaliseen ilmeeseen. Uudessa materiaalioppaassa on kattavasti tietoa eri tekstiilimateriaaleista. Opas on tarkoitettu jäsenyritysten, opiskelijoiden, median ja muiden alasta kiinnostuneiden käyttöön. Materiaaliopas julkaistaan loppuvuodesta.

”Työtehtävä on ollut minulle mieleinen, sillä olen päässyt syventämään tietämystäni tekstiilimateriaaleista ja sitä kautta laajentamaan osaamistani. Materiaalioppaan tekeminen oli minulle luontevaa ja motivoivaa, sillä opiskelen tekstiilialaa Aalto-yliopiston Fashion, Clothing and Textile Design -maisteriohjelmassa. Olen myös kaivannut opintojeni aikana tämänkaltaista kattavaa materiaaliopasta”, Edith toteaa.

”Pidän työskentelyä Suomen Tekstiili & Muoti ry:ssä tärkeänä kokemuksena urani kannalta. Olen saanut työskennellä itsenäisesti ja joustavasti, mutta apua on ollut aina saatavilla. Olen kesän aikana oppinut muun muassa projektinhallintataitojen ja aikatauluttamisen tärkeyden.”, Edith mainitsee.

Edith jatkaa syksyllä osa-aikaisesti viestinnän tehtävissä.

Uusi viestintäharjoittelija verkkosivu-uudistuksen pariin

Akseli Kotila on aloittanut elokuussa viestintäharjoittelijana Suomen Tekstiili & Muoti ry:ssä. Akseli on mukana liiton verkkosivu-uudistuksessa ja muissa viestinnän tehtävissä syksyn ajan. Hän opiskelee viestintätieteitä Vaasan yliopistossa ja valmistuu pian filosofian maisteriksi. Aikaisempaa viestintäalan kokemusta Akselilla on Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

”On mahtavaa päästä osallistumaan näin merkittävään ja mielenkiintoiseen projektiin. Olen myös innoissani siitä, että saan mahdollisuuden viestiä tähän toimialaan liittyvistä asioista. Tässä harjoittelussa yhdistyvät loistavasti opiskelemani ala ja kiinnostuksen kohteeni. Erityisesti minua kiehtovat vastuullisuusteemat sekä uudet tekstiilikuituinnovaatiot”, Akseli kertoo.

Ajankohtaista aiheesta

Meillä töissä: Saara Majuri kansainvälisen liiketoiminnan ja rahoituksen johtavaksi asiantuntijaksi

STJM jätti ensimmäisen avoimuusrekisterilain mukaisen avoimuusraporttinsa

Uutishuone