Mihin kierrättää vanhat vaatteet ja kodintekstiilit?

Tuotteen kunto ja käyttökohde määrittelevät, mikä on kullekin tuotteelle parhaiten soveltuva keräyskohde. Suomessa käytöstä poistetaan vuosittain noin 13 kiloa tekstiiliä jokaista asukasta kohden.

(Tämä artikkeli on julkaistu alunperin huhtikuussa 2021)

Vanhoja vaatteita ja kodintekstiilejä vastaanottavia toimijoita on useita ja niiden toimintaperiaatteet vaihtelevat. Tämä lista auttaa kuluttajaa lajittelemaan käytöstä poistuvat tekstiilit niiden kunnon perusteella siten, että ne ohjautuisivat oikeisiin kohteisiin.

Lajittele vaatteet sen mukaan, ovatko ne hyväkuntoisia, rikkinäisiä tai likaisia!

Hyväkuntoiset, ehjät ja puhtaat vaatteet

Ehjät ja hyväkuntoiset tuotteet tulisi ensisijaisesti ohjata aina uudelleenkäyttöön, jotta ne säilyisivät alkuperäisessä käyttötarkoituksessa mahdollisimman pitkään.

Verkossa kuluttajien välinen vertaiskauppa toimii hyvin, mutta ehjistä ja hyväkuntoisista vaatteista on mahdollisuus päästä eroon helposti myös yhdellä kerralla.

  • Esimerkiksi Emmy, Rekki ja Vähänkäytetty.fi vastaanottavat kuluttajilta ajanmukaisia hyväkuntoisia vaatteita, kenkiä, laukkuja ja asusteita. Emmylle tuotteita voi toimittaa postipakettina tai keräysastioihin, joita löytyy suurimmista kaupungeista ympäri Suomen. Rekki ja Vähänkäytetty.fi puolestaan vastaanottavat tuotteita postipaketteina. Toimijat lajittelevat, valokuvaavat, hinnoittelevat, varastoivat ja myyvät tuotteet verkkokaupoissaan, ja tilittävät sopimuksen mukaiset myyntituotot automaattisesti myyjälle. Lue lisää yritysten toimintatavoista ja esimerkiksi myyntiin sopivista brändeistä yritysten verkkosivuilta.
  • Hyväntekeväisyysjärjestöt, kuten esimerkiksi Punainen risti, UFF, Fida ja Pelastusarmeija, vastaanottavat käyttökelpoisia vaatteita. Ainakin UFF ja Pelastusarmeija vastaanottavat keräyksiin vaatteiden lisäksi myös hyväkuntoisia kodintekstiilejä. Hyväntekeväisyysjärjestöjen keräysastioita löytyy usein ainakin Rinki-ekopisteiltä.
  • Eläinsuojeluyhdistyksillä on usein käyttöä vanhoille lakanoille, pyyhkeille, peitoille, tyynyille ja matoille. Näiden tarvetta kannattaa tiedustella suoraan paikallisilta toimijoilta.

Muista, että rikkinäisiä tai likaisia tekstiilejä ei tulisi koskaan sekoittaa ehjien ja puhtaiden tuotteiden kanssa samaan keräykseen. Lisäksi kaikki keräyslaatikoihin toimitettavat tuotteet tulee pakata suljettuun muovipussiin kosteuden ja homeen estämiseksi.

Poikkeuksen vaatekeräyksissä muodostavat yleensä alusvaatteet ja sukat, joita ei hygieniasyistä voi toimittaa keräyksiin.

Rikkinäiset ja loppuun kuluneet vaatteet ja kodintekstiilit

Ympäristönäkökulmasta on tärkeää, että vaikka tekstiilituote ei enää soveltuisi alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, niin materiaali säilyisi edelleen kierrossa.

Valtakunnallinen poistotekstiilien keräys käynnistyy Suomessa vuoteen 2023 mennessä. Jo nyt keräystä kuitenkin järjestetään alueellisesti useissa isoissa kaupungeissa sekä vaateketjujen ja brändien toimesta niiden omissa myymälöissä.

  • Esimerkiksi Finlayson vastaanottaa myymälöissään pussi- ja aluslakanoita sekä farkkutuotteita, joista se valmistaa uusia kierrätystuotteita.
  • Lounais-Suomessa käyttökelvottomat kuivat ja puhtaat vaatteet sekä kodintekstiilit voi toimittaa Lounais-Suomen Jätehuollon (LSJH) poistotekstiilikeräykseen. Hyväkuntoiset tekstiilit päätyvät LSJH:n poistotekstiilimyymälään, josta kuluttajat voivat käydä ostamassa uudelleenkäytettävää tekstiiliä omakseen edullisella kilohinnalla. Osa tuotteista päätyy puolestaan pienyrityksille, jotka käyttävät materiaalia omien design-tuotteidensa valmistukseen. LSJH on käynnistämässä 2021 myös poistotekstiilin jalostuslaitosta, jossa materiaali voidaan jatkojalostaa kierrätyskuiduksi. Vastaavia alueellisia keräyskokeiluja on tehty ja suunnitteilla parhaillaan myös muualla Suomessa.
  • Tampereella Nextiili-tekstiilikierrätyspaja, Forssassa Tex Vex -paja ja Imatralla Partex-paja vastaanottavat vanhoja vaatteita, kodintekstiilejä, kankaita ja käsityötarvikkeita. Nextiili näiden lisäksi myös tyynyjä ja peittoja. Työpajoissa materiaalit lajitellaan ja käyttökelpoiset tuotteet pyritään myymään tai lahjoittamaan joko sellaisenaan tai korjattuna uudelleenkäyttöön. Käyttökelvoton poistotekstiili toimitetaan eteenpäin raaka-aineeksi.

Tekstiilikeräyksistä materiaali jatkaa elämää uusien tuotteiden raaka-aineeksi, joten keräyksiin ei saa toimittaa kosteita, homeisia, tekstiilituholaisia sisältäviä tai vahvasti haisevia tekstiilejä.

Kosteat, haisevat ja pilaantuneet tekstiilit sekä alusvaatteet

Tekstiilit ovat herkkiä erilaisille tuholaisille ja pilaantuvat helposti esimerkiksi kosteudesta. Yksi likainen tai pilaantunut tekstiilierä saattaa pilata kaikki muutkin keräysastiaan toimitetut tuotteet. Tästä syystä märät, homeiset, tuholaisia sisältävät, vahvasti haisevat ja likaiset tekstiilit kuuluvat aina energia- tai sekajätteeseen, josta ne ohjautuvat pääasiassa energiana hyödynnettäväksi.

Alusvaatteille, rikkinäisille sukille ja sukkahousuille ei ole tällä hetkellä hyödyntämiskohdetta, eikä niitä hygieniasyistä vastaanoteta vaatekeräyksissä. Myös ne kuuluvat energia- tai sekajätteeseen, josta ne ohjautuvat pääasiassa energiana hyödynnettäväksi.