- Kansainvälistyminen
- Tekstiilitietämys
Pakkausten tuottajavastuu laajenee – liiton kooste pakkausten merkinnöistä EU:ssa
Vuoden alusta pakkausten tuottajavastuu koskee kaiken kokoisia yrityksiä, jotka mm. pakkaavat tuotteitaan Suomessa. Tuottajavastuu koskee kaikentyyppisiä tuotetta suojaavia pakkauksia.
Lainsäädäntö velvoittaa myös tekstiilialan yrityksiä pakkausten tuottajavastuuseen. Suomessa, jätelain muutoksen takia, aiemmin käytössä ollut miljoonan euron liikevaihtoraja poistuu, ja pakkausten tuottajavastuu koskee 1.1.2024 alkaen kaiken kokoisia, jotka pakkaavat tuotteitaan Suomessa, maahantuovat pakattuja tuotteita Suomeen tai myyvät tuotteitaan Suomeen etäkaupalla (esimerkiksi ulkomainen verkkokauppa). Tuottajavastuu koskee kaikentyyppisiä tuotetta suojaavia pakkauksia.
Valtioneuvoston asetus pakkauksista ja pakkausjätteistä sekä Suomen jätelaki perustuvat EU:n pakkaus- ja jätedirektiiveihin, joiden tavoitteina on vähentää jätteen määrää ja lisätä uudelleenkäyttöä ja kierrätystä. Pakkausten laajennettu tuottajavastuu on pakollista kaikissa EU-maissa ja se on saatettu voimaan jokaisen jäsenmaan kansallisen lainsäädännön kautta. Tuottajavastuu voi kuitenkin olla järjestetty eri tavoin eri maissa ja siten pakkausten merkintävaatimukset voivat vaihdella maittain.
Suomen pakkauskierrätys Rinki Oy:n sivuilla on tietoa ja hyödyllisiä linkkejä pakkausten tuottajavastuusta Suomessa sekä tuottajavastuuyhteisöistä EU:ssa ja kansainvälisesti.
Suomen Tekstiili & Muoti on julkaissut jäsenilleen koosteen helpottamaan tiedonhankintaa pakkausten merkintöihin liittyen. Koosteesta löydät tietoa pakkausten tuottajavastuusta ja merkintävaatimuksista EU-alueella, sekä hyödyllisiä linkkejä, joiden kautta voit etsiä tietoa eri maiden kansallisista vaatimuksista.
Pääset tutustumaan koosteeseen Jäsensivujen julkaisuissa.
Katri Pylkkänen
Asiantuntija, tuotteet, materiaalit & vastuullisuus