Panostus osaamiseen kannattaa aina – hyödynnä avoimen ammattikorkeakoulun ja yliopiston opintoja koronakriisin keskellä

Osaaminen on merkittävässä roolissa, kun yhteiskuntaa ja yritystoimintaa lähdetään rakentamaan uudestaan koronakriisin jälkeen. Avoimet ammattikorkeakoulut ja yliopistot tarjoavat monipuolisen valikoiman eri mittaisia opintokokonaisuuksia osaamisen päivittämiseen, nyt pääosin verkossa ja osittain myös maksuttomasti. Kesäopintojen ilmoittautuminen on parhaillaan käynnissä.

Koronakriisi vaikuttaa ihmisten ja yritysten arkeen vaihtelevilla tavoilla. Moni on pakotettu ottamaan uutta suuntaa ja muuttamaan yrityksen strategiaa samalla kun lomautukset ovat vieneet henkilöstöä kotiin.  

Lomautukset ja markkinoiden osittainen hiljeneminen eivät ole kuitenkaan poistaneet tarvetta uudelle osaamiselle. Jatkuvaan oppimiseen panostaminen ja uudet taidot luovat kilpailuetua sekä mahdollisuuksia tehokkaaseen arjen palauttamiseen kriisin jälkeen sekä yritykselle että yksilölle. 

Olisiko nyt oikea aika päivittää esimerkiksi kielitaitoa, ympäristöosaamisesta, viestintätaitoja, brändiosaamista tai tietoja kansainvälistymiseenyritysvastuuseen tai muutosjohtajuuteen liittyen? Avointen ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetustarjonta on täynnä mahdollisuuksia edulliseen hintaan ja matalalla kynnyksellä. Opintojaksot suoritetaan nyt lähes poikkeuksetta verkko-opintoina.

Kesäopintojen tarjoavien oppilaitosten opetustarjonta on nyt nähtävillä ja ilmoittautuminen käynnissä. Nappaa oma paikkasi nopeasti, sillä suosituimmat kurssit ovat jo täynnä! Syksyn opintotarjonnan ilmoittautuminen käynnistyy pääasiassa elokuussa. 

Tarjolla myös maksuttomia opintoja 

Moni korkeakoulu on reagoinut nopeasti koronakriisin aiheuttamaan poikkeustilanteeseen. Parisen kymmentä ammattikorkeakoulua on ilmoittanut tarjoavansa avoimen väylän opintojaan maksutta lomautetuille ja työttömäksi jääneille tai jopa kaikille kiinnostuneille iästä, taustakoulutuksesta tai elämäntilanteesta riippumatta.  

Kaikille maksuttomia opintoja on ilmoittanut tarjoavansa kolme ammattikorkeakoulua: CentriaKarelia ja SavoniaTarjolla on opintoja muun muassa kiertotalouteen, kuluttajakäyttäytymiseen, verkkoliiketoimintaan ja lastenvaatteiden suunnitteluun liittyen.  

Muistathan, että myös Suomen Tekstiili & Muoti tarjoaa jäsenilleen koulutusta. Koulutuksiin on tervetulleita jäsenyritysten henkilökunta myös mahdollisten lomautusten aikana. Katso kaikki koulutukset tapahtumakalenterista 

Tutustu lisää:

Lista suomalaisista yliopistoista ja ammattikorkeakouluista

Campusonline.fi: Suomen ammattikorkeakoulujen verkko-opinnot yhdessä paikassa 

EK:n ohjeistus opiskelusta lomautusaikana tai lomautuksen vaihtoehtoja 

Ajankohtaista aiheesta

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset uhkaavat osaavan työvoiman saatavuutta, huoltovarmuutta ja kestävän kehityksen ratkaisuja tekstiili- ja muotialalla

Tukea tekstiili- ja muotialan opinnäytetöihin – Tex-Innon stipendihaku avautuu

Uutishuone