Tekstiilialan yritysten kasvu jatkuu, vaatealan tilanne epävarmempi

Suomalaiset tekstiilialan yritykset kasvavat, mutta vaatealan yritykset eivät ole vieläkään palanneet koronaa edeltävälle tasolle. Tekstiilialalla sekä vienti että kotimaan liikevaihto ovat olleet nousussa koko alkuvuoden 2021. Vaatealalla oli havaittavissa piristymisen merkkejä kesää kohti, mutta kehitys on ollut vaihtelevaa.

Suomalaisilla tekstiili- ja vaatealan yrityksillä menee hyvin vaihtelevasti, kertovat alan liikevaihtotilastot tammi-kesäkuulta 2021.

Tekstiiliala hyvässä nousussa

Tekstiilialan liikevaihto kasvoi vuonna 2020 pandemiasta huolimatta, ja alkuvuonna 2021 kasvu on kiihtynyt. Tekstiilialan liikevaihto kasvoi tammi-maaliskuussa peräti 18,8 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna, huhti-kesäkuussa 15,4 prosenttia.

”Koska tekstiiliala ei kokenut merkittävää notkahdusta koronan takia, viimeaikaisissa suurissa kasvuluvuissa ei ole kyse koronapaikkauksesta, vaan ihan todellisesta, vahvasta kasvusta. Kasvua tulee sekä kotimaan myynnistä että viennistä”, kertoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.

Erityisen positiivisesti on kehittynyt vienti, jossa kasvua on tullut tammi-kesäkuussa 2021 peräti 26 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna.

”Tekstiilialan positiivinen vire ilahduttaa, ja tulevina vuosina meillä on mahdollisuus yhä vahvempaan kasvuun. Tekstiiliteollisuus on murrosvaiheessa, ja Suomeen on rakentumassa uutta tekstiiliteollisuutta, joka pohjautuu erityisesti biopohjaisiin ja kierrätettäviin raaka-aineisiin. Tässä meillä on merkittävä mahdollisuus uusiin investointeihin, työpaikkoihin ja vientiin”, Niinikoski sanoo.

Tekstiilialan yrityksiin kuuluu niin kuluttajaliiketoimintaa kuin B2B-liiketoimintaa tekeviä yrityksiä. Tekstiilialan yritykset valmistavat muun muassa sisustustekstiilejä, mattoja, neuloksia, lankoja, kuitukankaita ja teollisia tekstiilejä. Alaan kuuluvat myös tekstiilien viimeistely ja värjäys.

Alan yrityksissä valmistetaan suojavarusteita ja hygieniatuotteita, ja pandemia on siten tuonut joillekin yrityksille kasvua. Kuluttajaliiketoiminnan puolella kasvua on tullut esimerkiksi sisustustekstiileissä, kun suomalaiset ovat panostaneet korona-aikana kodin sisustamiseen.

Tekstiilien valmistus, liikevaihdon muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Vaatealan näkymiä vaikea ennustaa

Vaatteiden valmistuksen ja valmistuttamisen liikevaihto laski merkittävästi koronavuonna 2020. Kesää 2021 kohti alalla oli havaittavissa piristymisen merkkejä, ja liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 9,5 prosenttia. Keväällä 2020 alan liikevaihto laski kuitenkin niin voimakkaasti, että alkuvuoden 2021 kasvu ei vielä riitä nostamaan alan liikevaihtoa koronaa edeltävälle tasolle.

”Vaatteiden valmistuksen toimialan kehitys on ollut alkuvuoden aikana hyvin ailahtelevaista kuukaudesta toiseen, ja on vaikea arvioida alan näkymiä kovinkaan pitkälle. Kotimaan liikevaihto on kasvanut tasaisemmin, mutta viennissä on ollut rajuakin heittelyä kuukausittain”, kertoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n asiantuntija Hanne Mikkonen.

Vaatealan yritykset valmistavat muun muassa naisten, miesten ja lasten vaatteita, urheiluvaatteita, asusteita ja työvaatteita. Alalla painottuu kuluttajaliiketoiminta, mutta työvaatteissa on merkittävää B2B-liiketoimintaa.

Vaatealaan vaikuttaa pitkittyneen koronakriisin ohella merkittävä rakennemuutos: Jo ennen koronaa nousussa olivat verkkokaupan ja monikanavaisuuden kasvu sekä rennompi pukeutuminen. Korona on voimistanut näitä trendejä ennestään.

Vaatteiden valmistus, liikevaihdon muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskauppa edelleen vaikeuksissa

Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskauppa kärsi koronasta merkittävästi alan valmistusta enemmän. Vaatekaupan liikevaihto laski viime vuonna neljänneksellä. Tämän vuoden huhti-kesäkuussa vaatteiden vähittäiskauppa kasvoi peräti 41 prosenttia, mutta se oli alan ensimmäinen positiivinen kvartaali sitten syksyn 2019.

”Huimassa kasvuluvussa on kuitenkin kyse koronakuopan korjaamisesta. Kasvu jäi vielä edellisen vuoden pudotusta pienemmäksi. Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskaupassa ei siis ole päästy nousemaan vielä koronaa edeltävälle tasolle”, Hanne Mikkonen kertoo.

Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskauppa pitää sisällään alan erikoisliikkeet, mutta se ei sisällä esimerkiksi tavaratalojen tai hypermarkettien vaatemyyntiä, urheiluliikkeiden myyntiä eikä ulkomaista verkkokauppaa. Nämä ovat todennäköisesti olleet korona-ajan merkittäviä hyötyjiä vaatekaupassa.

Vaatteiden ja jalkineiden vähittäiskauppa, liikevaihdon muutos edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Avainlukuja alalta

Tekstiilien valmistus ja valmistuttaminen Suomessa vuonna 2020
• 340 yritystä
• 430 milj.€ liikevaihtoa
• 2 000 työntekijää
• mm. sisustustekstiilejä, mattoja, neuloksia, lankoja, kuitukankaita ja teollisia tekstiilejä. Alaan kuuluvat myös tekstiilien viimeistely ja värjäys.

Vaatteiden valmistus ja valmistuttaminen Suomessa vuonna 2020

• 310 yritystä
• 620 milj.€ liikevaihtoa
• 2 300 työntekijää
• mm. naisten, miesten ja lasten vaatteita, urheiluvaatteita, asusteita ja alusvaatteita sekä työvaatteita.

Marja-Liisa Niinikoski

Toimitusjohtaja

+358 40 538 4541
marja-liisa.niinikoski@stjm.fi

Ajankohtaista aiheesta

Halpatuotantoa on syytä rajoittaa – se edistäisi kestävää kehitystä ja kilpailukykyä

Suomalaisella designilla on tärkeä rooli talouskasvun rakentamisessa

Uutishuone