- Tiedotteet & lausunnot
Tekstiilin ja muodin palkinto Spinnovalle, opettajatunnustus Savonia-AMK:n Sirpa Ryynäselle
Textile & Fashion Forum Helsinki -tapahtumassa 26.10.2023 jaetun Tekstiilin ja muodin palkinnon sai jyväskyläläinen tekstiilikuituvalmistaja Spinnova. Tunnustuspalkinto on arvoltaan 10 000 euroa. Kunniamaininnat saivat Vain Fashion Group ja Suominen Oyj. Vuoden 2023 Tekstiili- ja muotialan opettaja -tunnustuksen sai Savonia-ammattikorkeakoulun lehtori Sirpa Ryynänen.
Palkinnon tavoitteena on nostaa esiin esimerkillisiä suomalaisia yrityksiä ja toimijoita, jotka edistävät alansa kasvua ja menestystä niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Kolmen kärkeen valikoituivat muotibrändi Vain Fashion Group, tekstiilikuituvalmistaja Spinnova ja kuitukankaita valmistava Suominen.
Tänä vuonna palkinnon kriteeristössä painotettiin kestävää kasvua, kansainvälistymistä, aktiivista yhteiskunnallista keskustelua ja verkostoitumista. Tuomariston mukaan kaikki kärkikolmikon yritykset edistävät toimialan muutosta niin kansallisesti kuin kansainvälisesti, synnyttävät uusia liiketoimintamalleja sekä edistävät tekstiilien eliniän pidentämistä ja kierrätystä.
”Spinnova on hyvä esimerkki tulevaisuuteen katsovasta yhtiöstä, joka kykenee kaupallistamaan tuotteensa ja tätä kautta vaikuttaa koko toimialan kehitykseen”, sanoo Marja-Liisa Niinikoski, Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja. Vain Fashion Group ja Suominen saivat kunniamaininnat.
Vuoden 2023 tuomaristoon kuuluivat Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski (pj.), tekstiilitaiteilija Maija Arela, S-Ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa, Lapuan Kankureiden toimitusjohtaja Esko Hjelt, Fashion Finlandin toiminnanjohtaja Jani Niipola sekä muodin apulaisprofessori Julia Valle Noronha Aalto-yliopistosta. Palkinnon suojelijana toimi tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala.
Kunniamaininnat kansainvälistymisestä ja ennakkoluulottomasta asenteesta
Kunniamaininnan saanutta Vain Fashion Groupia kiitettiin rohkeasta ja raikkaasta lähestymistavasta alaan sekä kyvystä saavuttaa maailmanlaajuinen näkyvyys. Viime vuonna Vain keräsi huomiota McDonald’s-ketjun työvaatteista tehdyllä mallistolla. Vuonna 2023 Vain esitteli debyyttikokoelmansa Firenzen Pitti Uomo -muotimessuilla.
Suominen puolestaan herätti raadin mielenkiinnon kansainvälisyydellään, uusien tuotteiden vastuullisuudella sekä kyvyllään laajentaa liiketoimintaansa. Kuitukankaita valmistava Suominen havainnollistaa erinomaisesti tekstiilialan monipuolisuutta.
Tekstiili- ja muotialan opettaja -tunnustus Savonia AMK:n Sirpa Ryynäselle
Suomen Tekstiili & Muoti halusi antaa tunnustusta myös kotimaisen tekstiili- ja muotialan korkeatasoiselle koulutukselle. Koulutus on merkittävässä asemassa toimialan menestyksen mahdollistajana, sillä se tuo yrityksille uusia osaajia ja tarjoaa mahdollisuuksia osaamisen päivittämiseen läpi työuran. Suomen Tekstiili & Muoti ry myönsi vuoden 2023 Tekstiili- ja muotialan opettaja -tunnustuksen Savonia-ammattikorkeakoulun muotoilun tutkintokoulutuksen lehtori Sirpa Ryynäselle. Sirpa on rohkea ja uudistava opettaja sekä aktiivinen toimija ja viestijä, joka vie alan opetusta ja koulutusta eteenpäin monipuolisella yhteistyöllä.
Tekstiilin ja muodin palkinto jaettiin nyt kolmatta kertaa. Aikaisemmat tunnustuspalkinnot ovat saaneet Nosh Company Oy ja Lapuan Kankurit Oy. Viime vuonna tekstiili- ja muotialan opettaja -tunnustuksen sai LAB-ammattikorkeakoulun puettavan muotoilun lehtori Minna Cheung.
Textile & Fashion Forum Helsinki on suomalaisen tekstiili- ja muotialan päätapahtuma, joka kerää yhteen alan huippuosaajat Suomesta ja maailmalta. Tämän vuoden tapahtuma Pikku-Finlandiassa veti paikan päälle lähes 250 henkilöä 15 eri maasta. Tapahtuman järjestivät Suomen Tekstiili & Muoti ry ja eurooppalaisen tekstiiliteollisuuden kattojärjestö EURATEX.
Mihail Tchitcherin
Johtava asiantuntija, viestintä & yhteiskuntasuhteet