- Kasvu & rahoitus
Tule mukaan luomaan perustaa tekstiili- ja muotialan kasvu- ja uudistusohjelmalle!
Mistä syntyvät tekstiili- ja muotialan kilpailuetu ja kasvumahdollisuudet? Mitä toimia ja tukea tarvitaan alan menestykseen? Suomen Tekstiili & Muoti ry tavoittelee toimialalle laajaa kasvu- ja uudistusohjelmaa. Valmistelussa on oleellista tunnistaa temaattiset painopisteet, joissa suomalaisilla tekstiili- ja muotialan toimijoilla on kasvumahdollisuuksia, erityisosaamista ja kansainvälistä kilpailuetua. Pääset vaikuttamaan sisältöihin osallistumalla työpajoihin.
Tekstiili- ja muotiala elää murrosvaiheessa, joka linkittyy alan sisäisen muutoksen lisäksi teknologian ja kuluttamisen uudistumiseen. Alan innovaatiot tarjoavat tulevaisuuden mahdollisuuksia esimerkiksi kiertotalouteen, uusiin materiaaleihin ja teknologioihin liittyen. Myös kansainvälisessä kuluttajaliiketoiminnassa on merkittävät kasvun mahdollisuudet.
Suomen Tekstiili & Muoti ry tavoittelee alalle omaa kasvu- ja uudistusohjelmaa, jonka painopisteiden määrittelyyn kutsutaan nyt mukaan alan yritykset, tutkimus- ja oppilaitokset sekä kehittäjäorganisaatiot.
5.4.2022 järjestettävissä työpajoissa määritellään painopisteet, joissa suomalaisilla tekstiili- ja muotialan toimijoilla on kasvumahdollisuuksia, erityisosaamista ja kansainvälistä kilpailuetua. Jo itse työprosessin tavoitteena on tuoda alan toimijoita yhteen keskustelemaan alan kasvusta ja yhteistyöstä.
Temaattisten painopisteiden määrittely valmistuu huhtikuun 2022 lopussa. Työvaiheen toteutuksessa tukee Owal Group Oy.
Tule mukaan työpajaan
Valitse itsellesi sopiva ryhmä:
- Ti 5.4. klo 9-11, teemana tekniset tekstiilit ja kuitukankaat
- Ti 5.4. klo 11.30-13.30, teemana uudet kuidut ja kierrätys
- Ti 5.4. klo 14-16, teemana vaatteet ja kodintekstiilit (kuluttajaliiketoiminta ja työvaatteet)
Työpajat toteutetaan Teams-yhteydellä. Jos et pääse työpajaan, mutta olet kiinnostunut muuten osallistumaan työhön, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä Mia Toivaseen (mia@owalgroup.com). Lähetämme sinulle mielellämme kyselyn tai haastattelemme lyhyesti.
Ilmoittautuminen
Ilmoittauduthan mukaan viimeistään 1.4.2022 tästä linkistä. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Lisätietoa:
Mia Toivanen, Owal Group Oy
mia@owalgroup.com, puh. 040 566 7536