Uutta osaamista liittoon: Anna-Kaisa Hakkarainen ja Emilia Gråsten aloittivat elokuussa tehtävissään

Kesän taittuessa syksyksi Suomen Tekstiili & Muoti ry:ssä on aloittanut kaksi asiantuntijaa. Uusi viestinnän asiantuntija ja tilastoasiantuntijan sijainen ovat tarttuneet innolla töihin.

Anna-Kaisa Hakkarainen vastaa tehtävässään liiton päivittäisviestinnästä. Hän on aiemmin toiminut järjestöviestinnän asiantuntijatehtävissä ja viestintäalan yrittäjänä. Muutama vuosi sitten Anna-Kaisa oli toteuttamassa Suomen Tekstiili & Muoti ry:n Rahoitusopasta ja on sittemmin seurannut liiton toimintaa aktiivisesti.

“Viestintätyössä parasta on se, että pääsen työskentelemään kaikkien liiton asiantuntijoiden kanssa. Heillä on valtavasti osaamista, onpa kyse työmarkkina-asioista, vastuullisuudesta tai vaikkapa kansainvälistymisestä. On myös innostavaa tarkastella jäsenyritysten arkea lähietäisyydeltä”, Anna-Kaisa kertoo.

Emilia Gråstenin vastuualueena ovat liiton tilastot.  Pian taloustieteen alalta kandidaatiksi valmistuva Emilia on aiemmin työskennellyt muun muassa Marimekon palveluksessa myyjänä ja toiminut aktiivisesti järjestö- ja edunvalvontatehtävissä Suomen Lukiolaisten Liitossa. Emilia työskentelee STJM ry:ssä osa-aikaisesti Hanne Mikkosen perhevapaan ajan.

”Pääsen tässä tehtävässä seuraamaan alan yritysten menestys- ja selviytymistarinoita hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa. Tilastoihin korona tuo paljon tarkasteltavaa”, Emilia sanoo.

Suomen Tekstiili & Muoti ry on tekstiili-, vaate- ja muotialan yritysten järjestö. Huolehdimme siitä, että yrityksillä on kannustava toimintaympäristö ja mahdollisuuksia kasvaa, kansainvälistyä ja menestyä. Olemme alan vahva vaikuttaja ja työmarkkinajärjestö. Jäsenyritystemme tuotteita ovat mm. vaatteet, kodintekstiilit, sairaalatekstiilit, tekniset tekstiilit sekä kuitukankaat ja teollisuustekstiilit.

Kuvassa vasemmalla Emilia Gråsten ja oikealla Anna-Kaisa Hakkarainen. 

Ajankohtaista aiheesta

Meillä töissä: Saara Majuri kansainvälisen liiketoiminnan ja rahoituksen johtavaksi asiantuntijaksi

STJM jätti ensimmäisen avoimuusrekisterilain mukaisen avoimuusraporttinsa

Uutishuone