Valtion rahoitusta yrityksille vahvistetaan

Yrityksille on lisätty suoria yritystukia mm. uusien tuotteiden ja toimintatapojen esiselvityksiin ja kehittämiseen ja näihin hankkeisiin liittyviin palkkoihin. ELY-keskuksen poikkeusrahoitus tuli haettavaksi koko maassa. Yksinyrittäjille tulee haettavaksi kuntien kautta haettava toimintatuki sekä väliaikainen oikeus työttömyysturvaan koronakriisin vuoksi.

(Uutinen päivitetty 3.4. klo 9.15. HUOM: tätä uutista ei päivitetä.)

Eduskunta hyväksyi torstaina 26.3.2020 lisätalousarvion, jota korotettiin hallituksen esittämästä 200 miljoonasta eurosta miljardiin euroon. Tämä merkitsee Business Finlandin ja ELY-keskusten kautta jaettavan tukisumman huomattavaa korotusta.

Hakemusten sujuvan käsittelyn vuoksi työnjako ELY-keskusten rahoituksen ja Business Finlandin rahoituksen kesken määräytyy yrityksen työntekijämäärän perusteella. ELY-keskukset suuntaavat rahoitusta yrityksille, joissa on yrittäjän/yrittäjien lisäksi 1-5 työsuhteessa olevaa henkilöä ja Business Finland rahoittaa tätä suurempia yrityksiä. Business Finlandiin jo aiemmin jätetyt alle 6 hengen yritysten hakemukset käsitellään Business Finlandissa, eikä niitä siirretä käsiteltäväksi ELYyn.

Yksinyrittäjille tarkoitetun rahoituksen valmistelu on käynnissä ja siitä tiedotetaan yrityksille kuntien kautta. Ajankohtaisin tieto tästä ja muistakin rahoitusasioista päivitetään verkkosivujemme koosteeseen Kysymyksiä ja vastauksia koronan vaikutuksista yritystoimintaan.

Business Finlandin uudella rahoituksella yritys voi selvittää, suunnitella ja toteuttaa itselleen uusia kehitystoimenpiteitä, joilla se pyrkii ehkäisemään ja korjaamaan koronavirusepidemian aiheuttamia markkina- ja tuotantoketjuhäiriöitä.

ELY-keskuksen yrityksen kehittämisavustus koronavirusepidemiasta aiheutuneissa markkina- ja tuotantohäiriöissä tuli käyttöön koko maassa. Haku avattiin 31.3.2020 ja siitä on julkaistu tietoa sekä hakuohjeet ELY-keskuksen sivuilla.

Suorien yritystukien lisäksi valtio takaa pankkien yrityksille myöntämiä lainoja Finnveran takausten kautta.

”Kaikki eivät kuitenkaan saa lainaa tai pysty sitä ottamaan. Finnveran takaamissa lainoissa ongelmana on, että yrityksiltä edellytetään 20 prosentin omaa osuutta. Pankit eivät välttämättä myönnä lainoja syvässä kassakriisissä oleville yrityksille”, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Anna-Kaisa Auvinen.

Freelancereiden ja yksinyrittäjien pääsyä työttömyysturvan piiriin helpotetaan. Jos yritystoiminnan edellytykset ovat heikentyneet tilapäisesti koronan vuoksi, yritystoiminta voidaan arvioida työllistävyydeltään sivutoimiseksi yritystoiminnaksi. Sivutoimisen yritystoiminnan perusteella henkilöllä on oikeus työttömyysetuuteen. Päätoimisesti työllistyneen yrittäjän työttömyysetuuden saaminen ei edellyttäisi yritystoiminnan lopettamista. Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee muutosta ja tiedotamme sen voimaantulosta verkkosivujemme koronakoosteessa.

Verohallinnon toimista ja työeläkemaksuista on koottu tietoa Kysymyksiä ja vastauksia koronan vaikutuksista yritystoimintaan -sivulle.

Seuraamme yritystukien tilannetta tiiviisti ja tiedotamme niistä verkkosivuillamme sitä mukaa kun asiat etenevät. Jäsenyritykset voivat olla rahoitusasioissa yhteydessä Anne Ruokamoon.

Linkkejä:

Business Finlandin liiketoiminnan kehitysrahoitus häiriötilanteissa

Ely-keskuksen poikkeusrahoitus

Finnvera

TE-palvelut

Työ- ja elinkeinomisteriö: Toimintaohjeita yrityksille koronavirustilanteessa

Ajankohtaista aiheesta

Halpatuotantoa on syytä rajoittaa – se edistäisi kestävää kehitystä ja kilpailukykyä

Suomalaisella designilla on tärkeä rooli talouskasvun rakentamisessa

Uutishuone