Vientiverkoston voimin yhdessä maailmanmarkkinoille? Vastaa kyselyyn, jos mielit mukaan!

Liiton strategian mukaisesti tärkein tavoitteemme on jäsenyritysten globaali menestyminen. Pienten kotimarkkinoiden takia kasvua kannattaa hakea viennin avulla. Selvitämme nyt kyselyllä aktiivisia jäseniä uuteen vientiverkostoon, jolla tähdätään yhteisvoimin maailmalle.

Suomen Tekstiili & Muoti kartoittaa kyselyllä mahdollisuutta muodostaa liiton jäsenistöstä keskinäiseen sparrailuun keskittynyttä vientiverkostoa, jonka tavoitteena on edistää vientiverkoston yritysten kansainvälistymisponnisteluja.  

”Olemme alan vahvin verkosto, ja haluamme vientiverkoston kaltaisella toiminnalla kannustaa jäsenyrityksiä maailmalle, toisiaan tukien ja yhteisiä intressejä hakien. Liitto kokoaa jäsenyritykset, mutta verkoston toiminnan keskiössä on jäsenten oma aktiivisuus ja konkreettiset toimet kansainvälistymisen eteen”, kertoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski. 

Yrityksille, joille kansainvälistyminen on ajankohtaista nyt 

Vientiverkostoa koskeva kysely on avattu jäsenillemme, ja vastausaikaa on aina elokuun loppuun asti. Toivomme vastauksia yrityksiltä, jotka ovat ottaneet jo askelia kohti kansainvälistymistä, ja joille kansainvälistyminen on ajankohtaista. Kyselyyn pääset vastaamaan täältä 

Marja-Liisa Niinikoski

Toimitusjohtaja

+358 40 538 4541
marja-liisa.niinikoski@stjm.fi

Ajankohtaista aiheesta

Kaavailtu tulliuudistus tähtää toiminnan tehostamiseen

Hyötytietoa jäsenyrityksille: Business Finlandilta tukea yritysten kansainvälistymiseen – Exhibition Explorer ja Group Explorer -rahoitus uudistuivat

Uutishuone