- Vastuullisuus & kiertotalous
Yritys, lähde mukaan kehittämään kiertotalousliiketoimintaa
Telaketju-verkosto on viime vuosina aktiivisesti kehittänyt tekstiilien kiertotaloutta Suomessa. Nykyinen tutkimushanke on päättymässä kevään kuluessa, mutta verkosto jatkaa kehitystään. Mukaan haetaan nyt yrityksiä, jotka haluavat viedä tekstiilien kiertotalousratkaisut seuraavalle tasolle.
Telaketju-verkostossa valmistellaan parhaillaan kahta uutta hanketta. Niillä pyritään konkreettisesti viemään eteenpäin kehitystä, joka on käynnistynyt tutkimustyön aiemmissa vaiheissa. Työnimillä Tepaketju ja Telacycle kulkevien hankkeiden sisältö suunnitellaan vastaamaan osallistuvien yrityksien ja organisaatioiden tarpeita.
Tepaketju kehittää kiertotalouden mukaisia liiketoimintamalleja ja palvelukonsepteja
Tepaketju keskittyy kiertotalouden uusiin liiketoimintamalleihin ja palvelukonsepteihin. Sen sovellusalueiksi on ajateltu vaatteiden ja asusteiden lisäksi sisustustuotteita ja huonekaluja. Alustavien suunnitelmien mukaan Tepaketjussa keskityttäisiin muun muassa uusien liiketoimintamallien testaamiseen, omistajuuden uusien muotojen selvittämiseen sekä digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen ja datan hyödyntämiseen.
Tepaketju-hanketta koordinoi Turun ammattikorkeakoulu. Se järjestää kolme avointa, samansisältöistä keskustelutilaisuutta, jotka on suunnattu kiertotalouden mukaisten liiketoimintamallien ja palvelukonseptien kehittämisestä kiinnostuneille yrityksille.
Tilaisuudet järjestetään 30.3. klo 14-16, 15.4. klo 12-14 ja 27.4. klo 10-12. Lisäksi Turun ammattikorkeakoulu käy kahdenkeskisiä keskusteluja hankkeesta kiinnostuneiden yritysten kanssa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset keskustelutilaisuuksiin piia.nurmi@turkuamk.fi
Telacycle rakentaa vastuullisten tekstiilien arvoketjua
Telacycle-hankkeessa suunnitelmana on edistää vastuullisten tekstiilien valmistuksen arvoketjua. Alustava suunnitelma on keskittyä kierrätysmateriaaleihin, biopohjaisiin kuituihin ja raaka-aineisiin sekä lähialueyhteistyön arvoketjujen rakentamiseen. Kierrätyksen osalta keskitytään vaatetustekstiileihin sekä siihen, miten hankalasti takaisin tekstiiliksi kierrätettävät tekstiilijakeet käsitellään ja kierrätetään esimerkiksi komposiiteiksi ja muiden teollisuudenalojen raaka-aineeksi.
Telacycle-hanketta koordinoi VTT, ja siihen liittyvät avoimet suunnittelutilaisuudet on pidetty talven 2020–2021 aikana. Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan hankkeeseen, ota mahdollisimman pian yhteyttä pirjo.heikkila@vtt.fi