Profiili
Koulutukseltani olen kasvatustieteilijä ja olen opiskellut elinikäistä oppimista ja kasvatusta. Työkseni olen päässyt tekemään osaamisen kehittämiseen, koulutussuunnitteluun ja vetovoimaviestintään liittyviä asioita. Olen ollut useamman vuoden kehittämässä oppilaitosten ja yritysten välistä yhteistyötä. Lisäksi minulla on opettajan pedagoginen pätevyys, ja olen toiminut myös opettajana ja kouluttajana.
Töissä
Pyrin vaikuttamaan siihen, että tekstiili- ja muotialalla olisi osaavia henkilöitä töissä. Teen paljon yhteistyötä eri oppilaitosten kanssa. Vaikutan muun muassa siihen, millaista opetusta oppilaitoksissa annetaan, ja ettei alan koulutusta vähennettäisi. Huolehdin, että tulevaisuudessa olisi tarjolla sellaista koulutusta, jota tekstiili- ja muotiala tarvitsee. Työviikkooni kuuluu erilaisten tapahtumien ja koulutusten suunnittelua esimerkiksi alan opettajille ja alasta kiinnostuneille opiskelijoille. Suunnittelen myös vetovoimaviestintää, jotta nuoret ja alanvaihtajat kiinnostuisivat tästä alasta.
Työni vaikutus jäsenyritysten arkeen
Tarjoan koulutusmahdollisuuksia ja apua osaavan työvoiman hankkimiseen. Järjestän yhteistyössä yritysten kanssa erilaisia täydennys- ja muuntokoulutuksia, jotka hyödyttävät sekä yritystä että opiskelijaa.
Vapaa-ajalla
Olen innokas ompelija ja neuloja. Tykkään myös luonnossa liikkumisesta, sienestämisestä ja koiran kanssa puuhailusta.
Tärkein tekstiilini
Tärkein tekstiilini on mummoltani periytyneet villasukat, jotka ovat edelleen ehjät ja hyväkuntoiset.
Kysy minulta näistä
Alan koulutus, osaaminen, vetovoima