Suomen Tekstiili & Muoti 120 vuotta

Suomen Kutomateollisuuden Työnantajaliittoa (nykyinen Suomen Tekstiili & Muoti ry) olivat 6.12.1905 perustamassa kaikki maan suurimmat kutomatehtaat, joista valtaosa sijaitsi maamme tärkeimmässä teollisuuskaupungissa, Tampereella.

Liiton alkuperäisiin 17 jäsenyritykseen kuuluivat muun muassa yhä toiminnassa olevat Finlayson ja Barker Kutomo Oy. Turun Verkatehdas Oy liittyi mukaan vuonna 1907, jonka jälkeen kului vuosikymmen ennen kuin mukaan saatiin uusia jäsentehtaita.

Heti liiton olemassaolon alkumetreillä oli selvää, että palkkakysymykset olisivat keskiössä liiton ohjelmassa ja kutomateollisuuden työntekijöiden aseman kohentamisen koettiin koituvan kaikkien hyväksi. Sosiaalisen lainsäädännön nopea kehitys ja laajuus työtaisteluineen työllistivät asiamieheksi palkattua F. Emil Snellmania.

Vuoden 1906 lopussa liitto liittyi Suomen Yleiseen Työnantajaliittoon, joka myöhemmin nimettiin Suomen Työnantajain Keskusliitoksi ja tunnetaan nykyisin Elinkeinoelämän keskusliittona (EK). Kansainvälinen yhteistyö pohjoismaisten kutomateollisuuden työnantajaliittojen kanssa käynnistyi jo varhaisessa vaiheessa.

1910-luvulla käynnistettiin merkittävä hanke, ”Kotimaisen teollisuuden albumi”, jonka tavoite oli lisätä kotimaisten tuottajien tunnettuutta kansalaisten keskuudessa. Teoksen avausartikkelissa todettiin, että kutomateollisuus kohtasi kovaa kilpailua ulkomailta, erityisesti pellavanviljelyn laskun, kotimaisen villan puutteen ja tuontimateriaalien, kuten silkin ja sametin, vuoksi.

Ensimmäinen maailmansota (1914-1918) ja sen jälkimainingit koettelivat kotimaista tekstiiliteollisuutta. Tehtaiden työvoimaa vähennettiin, työviikkoja lyhennettiin ja raaka-ainepula etenkin puuvillan osalta pakotti alan sopeutumaan. Puuvillan hankinnan haasteet nostivat kuitenkin kotimaisen villan arvostuksen ulkomaisen villan tasolle, pellavan suosion vaihdellessa.

Vuonna 1916 käytiin tiukkaa keskustelua kahdeksan tunnin työajasta. Liitto vastusti aluksi vuorineuvos Magnus Lavoniuksen ehdotusta yksimielisesti, mutta lopulta Suomen Kutomateollisuustyöväen Liitto ja Suomen Kutomateollisuuden Työnantajain Liitto allekirjoittivat sopimuksen 2. toukokuuta 1917.

Tampere oli pitkään tekstiiliteollisuuden keskipiste. Vuoden 1917 Kutomateollisuuden Työnantajain Liiton hallituksen kokouksissa kaikki osallistujat olivat tamperelaisia, sillä sota oli katkaissut yhteydet muihin tekstiilialan kotimaisiin paikkakuntiin. Nuoria miehiä lähti rintamalle, ja Tampereen pitkän piirityksen aikana teollinen toiminta kaupungissa lakkasi lähes kokonaan.

1920-luvun työriidat ja lakot syntyivät elintason alhaisuudesta ja palkkakiistoista. Liitto sai samanaikaisesti palkankorotusvaatimuksia kolmelta eri ammattiliitolta ja työväen liikehtiminen johti mittaviin lakkoihin muun muassa Vaasan ja Porin Puuvillatehtailla. Sodan jälkeisiin haastaviin vuosiin tarvittiin rivejä yhteen kokoavaa johtajaa, jollainen Tekstiililiiton hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1926 saakka toiminut Tampereen Puuvillatehtaan toimitusjohtaja Wolter Ramsay oli.

1920-luvun loppupuolella tekstiiliteollisuuden työntekijöiden asema parani pikkuhiljaa. Vuonna 1925 tuli voimaan laki työriitojen sovittelusta. Samalla asetettiin lait työväen tapaturmavakuutuksesta ja säädettiin kehruu- ja kutomatehtaita koskevat järjestyssäännöt. Muutamaa vuotta myöhemmin tuli myös laki, joka koski lasten ja nuorten työskentelyä. Itsenäisyyspäivä julistettiin yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi.

1920-luvun lopussa Suomen poliittinen ilmapiiri oli kireä, eduskunta hajosi ja järjestettiin uudet vaalit. 1930-luku toi mukanaan laman. Silti tekstiili- ja vaatetusteollisuus pysyi suhteellisen vakaana ja tuotanto ja työntekijöiden määrä kasvoi. Yksi syy tekstiiliteollisuuden kukoistukseen oli muutos tapakulttuurissa: räätäliltä tilattujen pukujen sijaan ihmiset hankkivat valmispukuja kaupasta. Pukujen lisäksi alettiin hankkia – ja siten valmistaa – entistä enemmän myös hattuja, paitoja ja solmioita.

Pahimpana lamavuonna 1932 Tekstiililiitto joutui pohtimaan kauppapoliittisia asioita: tullipolitiikkaa ja vientiteollisuuden asemaa. Liitto totesi, etteivät kauppapoliittiset kysymykset kuulu sen toimialaan, ja niitä varten yritettiin perustaa uusi liitto. Yritys epäonnistui ja kauppasopimuksia käsittelevät kysymykset jäivät pysyvästi liiton pöydälle: tekstiiliteollisuuden puolesta piti ottaa kantaa ja valvoa sen etuja. Myös koulutus vakiutui osaksi liiton toimintaa 1930-luvun alkupuolella. Edunvalvontatyö ja koulutus ovat edelleen keskeisiä osia Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n toimintaa.

Vuonna 1935 keskusteltiin paljon siitä, että Suomen Kutomateollisuuden Työnantajaliitto liittyisi Suomen Työnantajain Keskusliittoon eli STK:hon. Tämä tapahtui lopulta vasta vuonna 1938: Tekstiililiitto oli nyt osa suurempaa rintamaa.

Talvisotaa edeltävät kuukaudet liikekannallepanoineen lähensivät työnantaja- ja työntekijäpuolia. Sodan syttyminen vuonna 1939 tarkoitti sitä, että rintamalla taistelivat ”rinta rinnan niin työnantajat kuin työntekijät”, kuten SAK:n puheenjohtaja Eero A. Wuori sanoi. Vuoden 1940 alussa syntyi historiallinen sopimus, niin kutsuttu ”tammikuun kihlaus”. Siinä STK ja SAK tunnustivat toisensa tasaveroisiksi neuvottelukumppaneiksi.

Vuonna 1944 STK ja SAK solmivat yleissopimuksen, ja samana vuonna syntyi kutomoteollisuuden minimipalkkasopimus. Kaksi vuotta myöhemmin keskusliittojen alaiset jäsenliitot sopivat ensimmäiset työehtosopimukset. Työmarkkina- ja sopimuspolitiikka neuvottelujärjestelmineen vakioitui.

Sotaa seurasi raaka-ainepula ja puute. Inflaatio nosti hintoja, ja palkkojen korotuksista neuvoteltiin moneen otteeseen. Vuonna 1945 perustettiin Tekstiilivaltuuskunta kutomateollisuuden talous- ja kauppapoliittiseksi keskuselimeksi. Sen tarkoituksena oli avustaa jäseniä viranomaisanomusten teossa, tukea alan tutkimusta ja liiketoimintaa sekä muotoilla erilaisia viranomaislausuntoja. Samat tavoitteet ja tehtävät ovat edelleen osa STJM:n toimintaa.

Suomessa oli sotien jäljiltä kaikesta pulaa – myös kankaasta ja raaka-aineista. Suurvaltojen välinen jännite kärjistyi kylmäksi sodaksi 1948. Suomessa oli liikkeellä monenlaisia vallankaappaushuhuja, poliisi ja armeija olivat jatkuvassa valmiudessa. Lakkoja, mellakoita ja lakkouhkauksia oli usein. Etenkin vuosi 1949 muistetaan suurena lakkovuotena.

Palkkakysymykset olivat usein tekstiililiiton työpöydällä: vuonna 1945 yhteensä 212 kertaa, ja seuraavina vuosina suunnilleen saman verran. Vuonna 1946 tekstiililiitto solmi ensimmäisen täydellisen työehtosopimuksen Kutomatyöväen liiton kanssa. Samana vuonna oli jo aiemmin tullut voimaan uusi vuosilomalaki, työaikalaki sekä laki tuotantokomiteoista.

1950-luvun alussa osa tekstiilityöväestä erosi Suomen Kutomatyöväen liitosta ja perusti oman Kutoma- ja Neuletyöväen Liiton. Tekstiililiitto selvitteli niin uusien liittojen kantoja kuin oman jäsenistön ristiriitoja: vuonna 1953 liitto joutui erottamaan varoitusten jälkeen Verkatehtaan liiton jäsenyydestä sopimusrikkomusten takia.

Tekstiililiitto lähti mukaan rakennushankkeeseen, jonka tuloksena syntyi vuonna 1951 Helsingin Eteläranta 10:een Viljo Revellin ja Keijo Petäjän suunnittelema Teollisuuskeskus, johon tuli monien muiden toimijoiden ohella tekstiililiiton toimitilat. Vuonna 1951 alkoi myös tekstiilialan tavoitteellinen työntekijöiden koulutus, kun koulutus kirjattiin tekstiiliteollisuuden työnantajapuolen toimintaohjelmaan. Koulutus alkoi ensimmäisenä Porin Puuvillatehtaassa.

STJM on edelleen Eteläranta 10:ssä ja alan koulutus ja koululaitosten kanssa tehtävä yhteistyö on keskeinen osa toimintaamme ja jäsenpalveluitamme.

1950-luvun lopulla suomalainen tekstiiliteollisuus työllisti yli 10 % koko teollisuuden työvoimasta – valtaosa työntekijöistä oli naisia. Vaikka pula-ajan ankeus alkoi väistyä, ala kohtasi edelleen merkittäviä haasteita. Vuosi 1956 muistetaan yhtenä synkimmistä tekstiililiiton historiassa: maaliskuussa puhjennut yleislakko pysäytti koko maan talouselämän ja vei lakkoon lähes 30 000 tekstiilityöntekijää.

Lakkoa seuranneet raaka-ainepula ja hintojen nousu koettelivat erityisesti villa-, trikoo- ja sukkateollisuutta. Tuotannon supistukset ja lomautukset leimasivat alaa vuosina 1957–1958. Samalla työnantajapolitiikkaa ja sosiaaliturvaa uudistettiin: työturvallisuuslaki huomioi nyt myös melun vaikutukset, ja työnantajien kustannuksia lisäsi uusi laki lapsilisä- ja kansaneläkemaksuista.

Keväällä 1955 Suomessa alkoivat ensimmäiset julkiset televisiolähetykset, mikä näkyi pian myös mainonnassa – tunnettuja näyttelijöitä nähtiin esittelemässä vaate- ja tekstiilialan uutuuksia. Kun pula-aika jäi taakse, pukeutumiseen alettiin kiinnittää entistä enemmän huomiota: bikinit ilmestyivät uimarannoille ja hameen helmat lyhenivät.

1960-luvun taite toi alalle kaivattua helpotusta. Tuotanto vilkastui, tehtaat palasivat normaaliin rytmiin ja vienti – etenkin Neuvostoliittoon – kasvoi vauhdilla. Vuosien 1964–1965 vientipiikki, lähes 50 prosentin nousu, jäi pysyvästi tekstiilialan historiaan. Myös työrauha parani: 60-luvun alussa elettiin vakaata aikaa työnseisausten ja lomautusten osalta.

Vuonna 1965 solmittiin tekstiiliteollisuuden uudet työehtosopimukset, joiden puitteissa hyväksyttiin myös asteittainen siirtymä 40 tunnin työviikkoon. Siirtyminen lyhyempään työviikkoon ei vaikuttanut monenkaan firman tuotantoon.  Tehokkuutta lisäsivät uudet apulaitteet sekä automaatit, joita yksi kutoja pystyi käyttämään samanaikaisesti.

1960-luvun lopulla kehiteltiin uusia ja aiempaa korkea-asteisempiin tavoitteisiin ulottuvia koulutusmuotoja. Tekstiilialan koulutusta haluttiin systematisoida teknologisen kehityksen nopeassa vauhdissa. Tuotettiin esimerkiksi erilaisia oppikirjoja ja aineistoja. Tekstiililiitto esitti tekstiiliteknillisen opetuksen sijoittamista Tampereelle teknillisen korkeakoulun yhteyteen, mikä sai vastakaikua.

Vuoden 1967 devalvoinnin seurauksena Suomessa alkoi voimakas nousukausi, mikä näkyi myös tekstiilialalla. Tultaessa 1970-luvulle tekstiiliteollisuus jatkoi voimakasta nousukauttaan, mihin vaikutti erityisesti viennin kehitys. Suotuisasta taloustilanteesta huolimatta työtaisteluja käytiin erityisen paljon. Neuvotteluiden ajautuessa umpikujaan, tasavallan presidentti Urho Kekkonen lähetti marraskuussa 1970 sovitteluesityskirjeen eri etupiirejä edustaville järjestöille. Esitys sai myötätuulta.

EEC avasi uusia ovia tekstiilialalle. Suomen neuvottelut vapaakaupasta EEC:n kanssa päättyivät heinäkuussa 1972 ja sopimus allekirjoitettiin sitä seuraavana vuonna. Suomen tekstiiliteollisuudelle avautui EEC:n myötä nopeasti tulliton pääsy EEC:n lähes 200 miljoonan kuluttajan markkinoille.

Vuosi 1975 käynnistyi tulopoliittisella kokonaisratkaisulla, mikä päätti sitä edeltäneen työtaisteluiden kannalta myrskyisän ajanjakson. Edeltäneenä vuonna 1974 Suomessa nähtiin työtaistelujen ennätys, yhteensä 1650 lakkoa, joista tekstiiliteollisuuden lakkojen osuus oli 75.

Tekstiililiiton pitkäaikaisen toimitusjohtajan, varatuomari Pentti Tuomolan työura liiton palveluksessa päättyi vuonna 1976, jolloin uudeksi toimitusjohtajaksi nimettiin Martti Pulkkinen. Liitto tutustui vuonna 1976 laajalti jäsenyritysten toimintaan ja vieraili noin 80 jäsentehtaassa, selvittäen alan tilaa ja välittäen tietoa liiton toiminnasta.

Vuodet 1975-1978 olivat tekstiiliteollisuudelle erittäin haastavaa aikaa. Vuonna 1974 alkanut laskusuhdanne jatkui edelleen ja Suomea koetteli syvä lama ja inflaatio. Työllisyystilanne heikkeni, ja myös tekstiilialalla työntekijöiden määrä väheni lähes kaikissa tekstiililiiton jäsentehtaissa. 1980-luvun taitteessa alettiin puhua jo lamanjälkeisestä ajasta, kun 1970-luvun syvin taantuma oli selätetty.

Koulutus laajeni 1970-luvulla tekstiiliteollisuuden työnantajaliiton toiminnassa yhä keskeisempään osaan. Tiedon ja opin jako oli välttämätöntä alan nopeassa teknisessä kehityksessä. Syntyi uusia ammattinimikkeitä ja oppiohjelmia, minkä taustalla oli opetusministeriön uusi oppisopimuslaki.

1980-luvulla puhuttiin paljon tekstiilialan suuresta muutoksesta menneen kymmenen vuoden aikana. Ala eli suuren rakennemuutoksen aikaa, mitä leimasi erityisesti nopea teknologinen kehitys. Tekstiiliteollisuuden konekannan huima kasvu muutti alati henkilöstön tehtäviä ja ammattien lukumäärä kasvoi. Myös suuria yrityksiä jakautui pienemmiksi ja uusia pieniä yrityksiä syntyi.

Porissa sijainnut kutomateollisuuden yksi suurista tehtaista, Finlaysonin Porin Puuvillan kutomo tuhoutui täysin vuonna 1981 suuressa tulipalossa. Kutomon paloa yritettiin sammuttaa kymmenen palokunnan voimin lähes vuorokauden verran, mutta tuloksetta.

Tekstiiliteollisuuden työnantajaliitto luetteli vuoden 1985 katsauksessaan joukon sekä myönteisiä että alaa jarruttavia tekijöitä. Kotimaan markkinoilla kuluttajien ja myös vaatetusteollisuuden tekstiilikysyntä oli kasvussa. Vaatetusteollisuus nojasi vahvasti idänkauppaan – tuotannosta myytiin ulkomaille 60 prosenttia, josta Neuvostoliittoon runsas kolmannes. Suomen ja Neuvostoliiton väliseen kauppaan ilmaantui 1986 odottamaton häiriötekijä, kun energiatuotteiden hinnat laskivat äkillisesti ja rajusti. Tämä johti Suomessa nopeasti vientiylijäämään, mikä kosketti myös tekstiilialaa.

1990-luvun alun lama kuritti Suomen taloutta, kuten myös tekstiilialaa. Työmarkkinasyksyä vuonna 1992 väritti poliittisten lakkojen ja yleislakon uhka. Työttömyysaste oli jo 17.9 prosenttia. Alan työehtosopimusneuvottelut käytiin ennätysmäisen työttömyyden ja laman puristuksessa syksyllä 1992. Keskeisimpänä kysymyksenä oli paikallisen sopimisen mahdollisuus.

Tultaessa vuoteen 1995, merkkejä laman talttumisesta oli nähtävissä. Tekstiiliteollisuuden osalta tuotantoluvut kasvoivat. Suomen liittymien Euroopan Unionin täysjäseneksi merkitsi tavaroiden, palveluiden, pääomien ja henkilöiden vapaata liikkumista sekä yhteisiä kilpailusääntöjä, mikä piristi tekstiilialaa sekä koko maan taloutta. Tekstiililiiton silloinen toimitusjohtaja Matti Järventie puolsi EU-jäsenyyttä, josta järjestettiin kansanäänestys.

Liiton toiminnassa alkoi EU-jäsenyyden myötä korostua yhä enemmän kansainväliset seikat. Tekstiililiiton, kuin lukuisten muidenkin järjestöjen edunvalvontatyö alkoi kansainvälistyä ja EU-valmistelutyöhön vaikuttaminen alkoi nousta yhä tärkeämmäksi. Unionin alue oli tekstiiliteollisuuden ylivoimaisesti tärkein vientialue. Merkittävintä olikin edunvalvonnan kannalta talous- ja kauppapolitiikan alueella yhteistyön lisääntyminen teva-aloja edustavien eurooppalaisten järjestöjen kanssa. STJM:n tiivis kansainvälinen yhteistyö tekstiilialan jatkuu yhä tänäkin päivänä.

Vaatetusteollisuuden talous- ja työmarkkinapoliittinen etujärjestö Vateva ry liitettiin vuoden 1997 alusta jäsenkuntien Tekstiiliteollisuusliittoon. Alan järjestökentässä kyseessä oli historiallinen tapahtuma; parikymmentä vuotta esillä ollut tavoite yhdistää tekstiili- ja vaatetusteollisuuden edunvalvonta yhteen järjestöön saatettiin päätökseen. Työnantajajärjestön nimi muuttui lisäksi jälleen – uutta vuosituhatta ja liiton sadan vuoden rajapyykkiä kohti lähdettiin nimellä Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry.

Vuosituhannen vaihteessa Suomen taloudellinen kehitys jatkui suotuisana edeltävän vuosikymmenen laman jälkeen. Työllisyyttä piristi kotimaisuuskampanja, jota tekstiilin työnantajaliiton hallitus päätti jatkaa vuosina 1999-2001. Kampanjan tavoitteena oli suomalaisten kuluttajien ostotottumusten suuntaaminen kotimaisiin vaihtoehtoihin ja tämän myötä uusien työpaikkojen luominen alan kotimaiselle teollisuudelle. Muotimessut ja vaatetustekstiilinäyttelyt olivat merkittävässä roolissa kotimaisuuskampanjassa.

Liitto täytti 100 vuotta vuonna 2005, minkä yhteydessä silloinen toimitusjohtaja Matti Järventie reflektoi alan kehitystä. Ala oli hänen mukaansa edeltävien vuosikymmenten aikana kokenut suuren rakennemuutoksen, jossa vuodesta 1975 vuoteen 2005 katsottuna tekstiili- ja vaatetusalan työntekijöiden määrä oli vähentynyt 70 000:sta 10 000:een. Neuvostoliiton kauppa oli luhistunut ja itään suunniteltu tavara ei myynyt yhtä hyvin länsimarkkinoille.

2000-luvun alussa keskeinen alaa koskettava ilmiö oli Kiinan kaupan vahva lisääntyminen. Puhuttiin Kiina-ilmiöstä, jossa kiinalaisten tekstiilien osuus alkoi kasvaa maailmanlaajuisesti hyvin runsaasti. Muutoksen taustalla oli WTO:n kanssa tehty sopimus kiintiöiden poistamisesta, joiden myötä Euroopan unionin , Yhdysvaltojen ja Kanadan markkinoilla ei ollut enää vuoden 2005 alusta kiintiöitä kehittyvistä maista tuleville tekstiileille.

“Avoimeen maailmantalouteen on sopeuduttava. On osattava käyttää tilanne myös hyväksi. Vapaassa maailmassa menestyminen edellyttää päättäväisyyttä ja itsevarmuutta”, kommentoi silloisen Tekstiili- ja vaatetusteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Järventie Kiinan kaupan lisääntymistä.

Tekstiili- ja vaatetusteollisuus Finatex ry muuttui nykyiseksi Suomen Tekstiili ja Muoti ry:ksi eli STJM:ksi vuonna 2016, jotta nimi heijastelisi paremmin alan laajempaa muutosta ja sitä, että muoti-, design- ja brändiyritykset tulivat yhä merkittävämmäksi osaksi liiton jäsenkuntaa ja toimintaa.  Liiton jäsenyys avattiin 2020-luvun alkupuolella myös kumppaneille, kuten alan oppilaitoksille, tutkimuslaitoksille ja muiden toimialojen organisaatioille sekä startupeille. Tämän kautta liitto on halunnut kehittää vahvaa tekstiili- ja muotialan yhteisöä Suomessa.

Viimeisten vuosien markkinahaaste on tullut kiinalaisten verkkokauppojen ja –alustojen toimesta. Nämä verkkokaupat ja –alustat ovat pystyneet toimimaan EU:n sisämarkkinoilla ilman tehokasta valvontaa. Tämän ongelman ratkaisemisesta onkin tullut vuoden 2025 aikana yksi keskeisistä edunvalvonnan kohteista liitolle.

Tekstiili- ja muotialan uusin työehtosopimus solmittiin maaliskuussa 2025, ja se on voimassa vuoteen 2028 asti. Sopimuksen piirissä on noin 2 300 työntekijää.  Katsoessa tulevaisuuteen, suomalainen tekstiili- ja muotiala jatkaa kehitystään eteenpäin, STJM:n edistäessä toimialan kestävää kasvua ja kansainvälistä menestystä alan edunvalvontajärjestönä.

“Tavoitteen saavuttamiseksi rakennamme vahvoja verkostoja ja teemme vaikuttamistyötä tekstiili- ja muotialan puolesta niin Suomessa kuin kansainvälisillä foorumeilla. Yhdessä jäsenyritystemme kanssa vaalimme pitkää perinnettä, mutta katsomme rohkeasti eteenpäin kohti entistä vastuullisempaa ja innovatiivisempaa tulevaisuutta!”, kommentoi STJM:n  toimitusjohtaja Marja-Liisa Permikangas liiton 120-vuotispäivän kynnyksellä.