Tekstiili- ja muotialan yritykset: Koronatilanne heikentänyt lähikuukausien näkymiä, mutta tulevaisuuteen suunnitellaan investointeja

Tekstiili- ja muotialan yritysten tilanne on heikentynyt viime syksystä. Yrityksissä kuitenkin suhtaudutaan tulevaisuuteen ilmeisen toiveikkaasti, sillä peräti 90 prosenttia yrityksistä suunnittelee investointeja seuraavien 3–5 vuoden aikana. On Suomen etu edistää tekstiilialan investointeja, sillä ne tuovat kaivattua taloudellista kasvua ja samalla vievät eteenpäin digitalisaatiota, hiilineutraalisuutta ja kiertotaloutta.

Koronatilanne koettelee edelleen tekstiili- ja muotialan yrityksiä. Ainoastaan 28 prosenttia yrityksistä arveli pääsevänsä helmikuussa normaaliin liikevaihtoon. Vielä syys- ja marraskuussa tehtyjen kyselyjen aikaan luku oli noin 40 prosenttia yrityksistä. Nyt peräti viidennes yrityksistä kertoi, että liikevaihto on alle puolet normaalista.

Normaaliin liikevaihtoon pääsevien yritysten osuus on pienentynyt syksystä. Lähde: Suomen Tekstiili & Muoti ry:n yrityskyselyt

Useimmat arvioivat, että kolmen kuukauden päästä yritysten tilanne on samankaltainen kuin nyt.

”Nämä luvut kertovat edelleen siitä, että yritysten tilanteet vaihtelevat suuresti. Meillä on yrityksiä, jotka ovat löytäneet kuluneen vuoden aikana uutta liiketoimintaa ja kasvua, ja samaan aikaan osa yrityksistä kohtaa vakavia vaikeuksia. Nämä yritykset tarvitsevat kustannustukea parannetuin ehdoin päästäkseen vaikeimman yli”, sanoo Suomen Tekstiili & Muoti ry:n toimitusjohtaja Marja-Liisa Niinikoski.

Noin puolet arvioi tilanteen jatkuvan nykyisellään kysyttäessä: Mikä on arviosi mukaan yrityksesi tilanne kolmen kuukauden päästä? Lähde: Suomen Tekstiili & Muoti ry:n yrityskysely

Kansainvälistä kauppaa ja uusia investointeja

Tutustu tuloksiin tarkemmin liitteestä: Yrityskysely maaliskuu 2021

”Hallitus kokoontuu pian kehysriiheen, ja sinne yritysten keskeinen viesti on, että Suomen talous pitää saada pian taas vauhtiin. Tarvitsemme lisää sekä investointeja että kulutuskysyntää kotimaassa ja kansainvälisesti”, Marja-Liisa Niinikoski sanoo.

Tekstiili- ja muotialan yrityksillä on runsaasti investointihalukkuutta. Peräti 90 prosenttia suunnittelee investointeja seuraavan 3–5 vuoden aikana. Eniten aiotaan investoida kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin sekä tuotantoon.

Yritykset kertoivat toivovansa rahoitusta investointeihin erityisesti valtion tuista, avustuksista, takauksista ja sijoituksista. Seuraavaksi yleisimpiä olivat suunnitelmat oman pääoman, tulorahoituksen tai lainarahoituksen käytöstä.

”Juuri nyt on oikea hetki laittaa liikkeelle investointeja, jotka tuovat kaivattua taloudellista aktiivisuutta ja samalla edistävät digitalisaatiota, hiilineutraalisuutta ja kiertotaloutta. Valtion tulisi varautua omassa budjettikehyksessään sekä EU:n elpymisvarojen, Business Finlandin, Ely-keskusten ja Tesin resurssien kohdentamisessa siihen, että pystymme luomaan Suomeen uutta korkean jalostusarvon liiketoimintaa myös tekstiili- ja muotialalla”, Niinikoski sanoo.

Suomessa on useita yrityksiä, jotka kehittävät uusia ekologisia tekstiilikuituja. Esimerkiksi kuitukehittäjä Spinnova julkisti juuri investoivansa Jyväskylään rakennettavaan kaupallisen mittakaavan tuotantolaitokseen, ja Rester avaa kesällä Paimiossa tekstiilikuitujen kierrätyslaitoksen. Kuidun jatkojalostukseen langaksi, kankaaksi ja vaatteiksi tarvitaan vielä lisäinvestointeja.

Yrityskyselyssä kysyttiin liikevaihdon ja investointisuunnitelmien lisäksi myös mm. työllisyystilanteesta.
Tutustu tuloksiin tarkemmin liitteestä: Yrityskysely maaliskuu 2021

22.-26.2.2021 toteutettuun kyselyyn vastasi 78 Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäsenyritystä eli 40 prosenttia liiton jäsenistä. Kyselyn vastaajajoukko edustaa kattavasti tekstiili- ja muotialan eri toimintoja: kuluttajatuotteita valmistavia vaate- ja sisustusyrityksiä, työ- ja suojavaateyrityksiä sekä alan materiaalivalmistajia ja teollisia tuottajia. Vastaajayritykset työllistävät Suomessa yli 1 500 henkilöä ja tekevät noin 530 miljoonaa euroa liikevaihtoa vuodessa.

Lue lisää:

Tekstiileistä kestävä pohja Suomen biotaloudelle

Suomeen halutaan EU:n tekstiilien kierrätyshubi – mahdollisuus tuhansiin työpaikkoihin