menu

Senior Designer

Joutsen Finland Oy perustettiin Helsingissä vuonna 1936, Oy Suomen Höyhen Ab nimellä. Joutsen Finland Oy on perheyritys, jonka tavoitteena on valmistaa maailman parhaita untuvatuotteita. Maailman pohjoisimman untuvatuotteiden valmistajan etuina ovat tietämys kylmistä olosuhteista sekä parhaiden raaka-ainelähteiden läheisyys. Joutsen Finland Oy:n tehdas sijaitsee Riihimäellä ja Joutsen OÜ:n Virossa Märjamaalla.

Tule mukaan suunnittelemaan Joutsenen tulevaisuutta

Joutsen Finland Oy on suomalainen, vakavarainen, tulevaisuuteen katsova perheyritys, joka on valmistanut laadukkaita untuvatuotteita jo vuodesta 1936. Olemme untuvan jalostuksen ja valmistuksen asiantuntija. Haluamme tehdä tuotteita, jotka tuntuvat hyviltä, toimivat arjessa ja kestävät aikaa. Joutsenen kotipaikka ja untuvatuotteidemme valmistuksen sydän sijaitsee Riihimäellä. Toinen valmistava tehtaamme sijaitsee Märjamaalla Virossa.

Nyt etsimme joukkoomme Senior Designeria, kun pitkäaikainen suunnittelijamme on siirtymässä ansaitusti vapaaherrattareksi. Etsimme hänen tilalleen uutta osaajaa jatkamaan vahvaa suunnitteluperinnettämme – ja samalla tuomaan Joutsenelle omaa näkemystään, uusia ajatuksia ja osaamista tulevaisuuden tuotteiden kehittämiseen.

Millaisesta tehtävästä on kyse?

Tässä tehtävässä luovuus kohtaa käytännön. Toivomme, että et ainoastaan näe, miltä hyvän tuotteen pitäisi näyttää, vaan ymmärrät myös, miten se rakennetaan, miten sen tulee istua ja toimia sekä miten se voidaan valmistaa laadukkaasti ja tuotannollisesti järkevällä tavalla.

Työskentelet itsenäisesti vastaten mallistojen ja tuotteiden suunnittelusta, laadit teknisiä kuvia, ohjeistuksia ja sekä osallistut materiaalien, värien ja yksityiskohtien valintaan. Tuotekehityksemme kattaa niin vaatteet kuin vuodevaatteetkin.

Teet tiivistä yhteistyötä tehtaidemme, alihankkijoidemme ja tavarantoimittajiemme kanssa sekä huolehdit osaltasi siitä, että valmis tuote vastaa suunnitelmaa, laatutavoitteitamme ja tavoitehintaa.

Suunnittelussa katsot myös ympärillesi. Seuraat trendejä, markkinoita ja asiakkaiden tarpeita ja osaat muuttaa havaintosi tuotteiksi. Sinulle kaupallisuus on luonteva osa hyvää suunnittelua: ymmärrät, kenelle tuotetta tehdään ja miten se sopii osaksi Joutsenen mallistoa ja brändiä.

Lähimpiä työkavereitasi ovat muoti- ja vuodevaatedivisioonien vetäjät sekä tuotannon, kaavoituksen ja malliompelun ammattilaiset. Tuotteita kehitetään yhdessä ideasta valmiiksi tuotteeksi, ja suunnittelijana olet tärkeä linkki kaupallisen näkemyksen, suunnittelun ja valmistuksen välillä.

Voisitko sinä olla etsimämme henkilö?

Edellytämme sinulta useamman vuoden kokemusta suunnittelutyöstä valmistavassa yrityksessä. Adobe-ohjelmistot ovat sinulle tuttuja, ja suhtaudut uteliaasti myös uusiin tapoihin tehdä suunnittelutyötä – esimerkiksi tekoälyn ja 3D-suunnittelun avulla. Dafon osaaminen katsotaan eduksi. Työskentelet sujuvasti englanniksi ja olet valmis myös matkustamaan tehtävässäsi.

Joutsenen suunnittelijana sinulle avautuu ainulaatuinen tilaisuus laajentaa osaamistasi untuvatuotteiden suunnitteluun ja valmistukseen.

Kiinnostuitko?

Lähetä meille hakemuksesi ja CV sekä mielellään portfolio tai työnäytteitä, joiden avulla pääsemme tutustumaan suunnitteluosaamiseesi ja tapaasi kehittää tuotteita osoitteeseen: hakemukset@joutsen.com. Kerro hakemuksessasi myös palkkatoiveesi. Haku on avoinna 11.10.2026 asti ja aloitamme haastattelut pikimmiten.

Mahdollisia kysymyksiä voit lähettää sähköpostitse osoitteeseen: hakemukset@joutsen.com.

  • Haku päättyy: 11.10.2026

Kysy lisätietoja


hakemukset@joutsen.com

Hae työpaikkaa

Jaa työpaikka

Kaikki avoimet työpaikat