KOE25-muotinäytös tarjoili melankoliaa ja kiertotaloushenkeä

KOE-muotinäytös esitteli yhdeksän LAB-ammattikorkeakoulusta valmistuvan puettavan muotoilun opiskelijan opinnäytetyömallistot. Näytöksen teemana oli Ihmislähtöinen tekeminen ja monimuotoinen ote vastuullisuuteen. Suomen Tekstiili & Muoti oli yksi näytöksen yhteistyökumppaneista.

Jutun pääkuva: Kerttu Lindroosin mallistosta Uhrilammas | kuva: Val Nevalainen

Punaista, mustaa, valkoista. Graafisia siluetteja ja nerokasta materiaalien uudelleenkäyttöä. LAB-ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin opiskelijoiden osaamista esittelevän KOE-muotinäytöksen mallistoissa suunnittelijoiden omat kokemusmaailmat sekoittuivat suojautumiseen dystooppista tulevaisuutta vastaan. Vuotuinen KOE-muotinäytös esitteli tänä vuonna yhdeksän valmistuvan opiskelijan sekä seitsemän alemman vuosikurssin osaamista opinnäytetyö- ja konseptimallistoissa ja veti jälleen salin täyteen muodin ystäviä Helsingissä 20.5.2025.

Inspiraatiota mallistoihin oli haettu mm. suomalaisesta häpeäkulttuurista, Pieni tulitikkutyttö -sadusta ja filippiiniläisestä käsityöperinteestä. Mallistoissa kunnioitettiin historiaa ja perinteitä, etsittiin samalla innovatiivisia ratkaisuja ja otettiin kantaa esimerkiksi sukupuolinormeihin. Materiaalivalinnoissa loisti kiertotalousajattelu: Mallistoissa oli työstetty mm. poistotekstiilejä, koirankarvaa ja hylättyjä sateenvarjoja. 

”Vastuullisuus on aina ytimessä KOE-näytöksissä. On hienoa, miten omintakeisia aiheita opiskelijat ovat tutkineet opinnäytetöissään, joihin mallistot perustuvat. Esimerkiksi sateenvarjoja menee valtavat määrät vuosittain kaatopaikalle, koska niitä on vaikea kierrättää. Rikkimenneistä sateenvarjoista on tehty mallisto, jotta tähän kiinnitettäisiin huomiota”, lehtori ja KOE-näytöksen tuottaja Susanna Björklund kertoo.  

KOE-muotinäytös käynnisti samalla Fashion in Helsinki -viikon muotinäytökset. 

 

Tutustu lisää:

KOE-muotinäytöksen verkkosivut 

Puettavan muotoilun opinnot LAB-ammattikorkeakoulussa 

Fashion in Helsinki -viikon ohjelma 


Jenne Välitalon mallisto c-li-li-< | kuva: Val Nevalainen


Susanna Kortteen mallisto Visual Armour | kuva: Val Nevalainen


Pipsa Saarisen konseptimallisto Urban Oasis | kuva: Val Nevalainen


Juulia Alinin konseptimallisto SURREAL | kuva: Val Nevalainen


Rasmus Pihtsalmen mallisto Shedding Season | kuva: Val Nevalainen


Miia Keskitalon mallisto Rainscape | kuva: Val Nevalainen

 

Auri Kohola

Asiantuntija, osaaminen & vetovoima

+358 40 823 9803
auri.kohola@stjm.fi

Ajankohtaista aiheesta

Tex-Inno tukee tekstiili- ja muotialan opinnäytetöitä – hae stipendiä syyskuussa!

Näytös/Näyttely25 esitteli Aalto-yliopiston korkeatasoista ja laajaa tekstiilin, muodin ja muotoilun osaamista – STJM palkitsi Vanessa Agostinin

Uutishuone