Komission uusi sisämarkkinastrategia vahvistaa tekstiilialan kilpailuedellytyksiä

Strategian ytimessä on niin sanottu ”kamala kymmenikkö” (terrible ten), joukko keskeisimpiä sisämarkkinoiden esteitä, joihin lukeutuvat mm. kansallisesti vaihtelevat pakkaus- ja merkintävaatimukset, sirpaleiset tuottajavastuujärjestelmät, raskaat raportointivelvoitteet sekä hajanainen tuotelainsäädäntö. Komission strategia ei vielä tuo mukanaan uusia velvoitteita, mutta se linjaa suuntaa tulevalle lainsäädännölle ja sen toimeenpanolle.  

Tuottajavastuu tarkasteluun 

Tuottajavastuujärjestelmien (EPR) hajanaisuus tunnistetaan strategiassa merkittäväksi sisämarkkinaesteeksi. Komissio katsoo, että vaatimusten selkeyttäminen, yhden luukun asiointiratkaisujen kehittäminen ja raportoinnin päällekkäisyyksien vähentäminen ovat olennaisia toimenpiteitä erityisesti pk-yritysten hallinnollisen taakan keventämiseksi. Strategian mukaan näitä selkeytyksiä on tarkoitus edistää osana kiertotaloussäädöstä ja NLF-uudistusta. 

Tekstiilialalle tämä on ajankohtaista, sillä EU:ssa on saavutettu alustava poliittinen sopu tekstiilien ja jalkineiden tuottajavastuuta koskevasta sääntelystä osana jätepuitedirektiivin uudistusta. Uudet velvoitteet edellyttävät jatkossa yrityksiltä selkeämpää roolia tuotteidensa elinkaaren aikaisiin vaikutuksiin.

Digitaaliset ratkaisut keskiössä 

Strategiassa korostetaan tuotetiedon digitalisointia. Digitaalinen tuotepassi (DPP) määritellään jatkossa keskeiseksi työkaluksi tuotetiedon jakamisessa eri sääntelykokonaisuuksissa. DPP kokoaa tuotetiedot yhteen ja tuo ne saataville QR-koodin tai muun vastaavan tiedonkantajan kautta. 

Tekstiilialalla DPP:n käyttöönottoa ohjaa ekosuunnitteluasetus (ESPR), jonka tavoitteena on parantaa tuotteiden kestävyyttä, korjattavuutta ja kierrätettävyyttä. DPP:n odotetaan tukevan läpinäkyvyyttä sekä tuotetiedon hallinnan kehittämistä koko arvoketjussa. 

Myös tekstiilimerkintäasetuksen päivitys on valmistelussa. Sen odotetaan selkeyttävän tuotetietoa koskevia sääntöjä ja mahdollistavan digitaalisten merkintämuotojen käytön fyysisten rinnalla.

Markkinavalvonnan vahvistaminen ja reilu kilpailu 

Strategiassa käsitellään myös EU:n ulkopuolelta tulevien tuotteiden vaatimustenmukaisuutta ja verkkokauppojen valvontaa. Useilla alustoilla merkittävä osa tekstiilituotteista ei täytä EU:n vaatimuksia, mikä aiheuttaa kilpailuhaittaa eurooppalaisille valmistajille ja brändeille. Komission mukaan nykyinen markkinavalvontajärjestelmä on pirstaleinen ja ylikuormittunut, erityisesti verkkokaupan nopeasti kasvaneiden tuontimäärien vuoksi. 

Komissio tuleekin arvioimaan mahdollisuutta perustaa EU-tason markkinavalvontaviranomainen, joka tukisi jäsenvaltioita erityisesti rajat ylittävien verkkokauppojen valvonnassa. Lisäksi strategiassa korostetaan tarvetta tiivistää yhteistyötä tulliviranomaisten ja kansallisten markkinavalvontaelinten välillä, jotta valvonta olisi tehokkaampaa jo tuotteiden maahantuontivaiheessa. Tavoitteena on varmistaa, että vaatimuksia sovelletaan tasapuolisesti kaikkiin toimijoihin, riippumatta siitä, toimivatko ne EU:n sisällä vai sen ulkopuolelta käsin. 

Pk-yritysten asemaa vahvistetaan

Strategiassa korostetaan, että sääntelyn pirstaleisuus aiheuttaa pk-yrityksille suhteettoman paljon hallinnollista taakka, erityisesti silloin, kun yritykset toimivat useassa jäsenvaltiossa. Komissio pyrkii vähentämään tätä taakkaa yhdenmukaistamalla raportointia ja asiointia sekä edistämällä digitaalisia ratkaisuja. Samalla komissio kehottaa jäsenvaltioita pidättäytymään kansallisesta lisäsääntelystä, joka voisi entisestään vaikeuttaa sisämarkkinoiden toimintaa. 

Strategian toimeenpanon tueksi jokaisen jäsenmaan odotetaan nimeävän niin sanotun Single Market Sherpan, joka vastaa sisämarkkina-asioiden kansallisesta koordinaatiosta ja toimii linkkinä komission ja jäsenvaltioiden välillä. 

Tekstiili- ja muotialan yrityksille keskeiset teemat, kuten tuotetieto, tuottajavastuu, kiertotalous ja sääntelyn harmonisointi, näkyvät siis strategiassa. Tahtotila on siis toimialan kannalta positiivinen, mutta olennaista on, miten nämä kokonaisuudet pannaan toimeen. Yksityiskohdat jäävät edelleen varsinaisten lainsäädäntöaloitteiden ja käytännön toimeenpanon varaan. Siinä ratkaistaan, miten suunta lopulta konkretisoituu.