Krääsätalous kuriin -aloite tänään eduskunnan käsittelyyn – kansallisia toimenpiteitä tarvitaan nopealla aikataululla

Eduskunta käsittelee tänään 13.11. lähetekeskustelussa Krääsätalous kuriin -kansalaisaloitetta, jonka tavoitteena on puuttua ultrapikamuodin ja halpatuotteiden tuomiin ympäristö-, kilpailu- ja kuluttajaturvariskeihin. Tarve niin kansallisen kuin EU-tason toimenpiteille on akuutti.

Maanantaina työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) ilmoitti asettavansa uuden työryhmän pohtimaan halpatuontiin liittyviä ongelmia. Työryhmän tehtävänä on kartoittaa kaikki kansalliset ja EU-tason keinot, joilla voidaan puuttua nopeasti kasvavaan halpatuontiin ja sen aiheuttamiin haittoihin, ja valmistella niiden pohjalta ehdotus ensisijaisista jatkotoimista.

STJM painottaa, että ratkaisuehdotusten valmistelussa on tärkeää kuulla keskeisiä sidosryhmiä, jotta työ perustuu todellisiin tarpeisiin ja valvonnan käytännön haasteisiin. Työryhmän vaikuttavuus riippuu lopulta siitä, kyetäänkö työssä tunnistamaan ja toteuttamaan ratkaisuja, jotka ovat sekä realistisia että toimeenpantavissa.

Monissa EU-maissa jo reagoitu halpatuontiin – kansallisiin toimiin löytyy malleja muualta

Useat EU-maat ovat jo ryhtyneet määrätietoisiin toimiin ultrapikamuotia ja halpatuontia vastaan, eikä Suomen tule jäädä tässä jälkeen.

Italia määräsi Sheinille miljoonan euron sakon harhaanjohtavista ympäristöväittämistä. Ranska langetti alustalle 150 ja 40 miljoonan euron sakot evästekäytännöistä ja harhaanjohtavista alennuksista, ja otti käyttöön suspensiomenettelyn, joka voi estää alustan toiminnan kokonaan, kunnes se täyttää kansalliset vaatimukset. Ruotsi katsoi Sheinin syyllistyneen tekijänoikeusrikkomuksiin ja määräsi korvauksia. Lisäksi Ranska etenee ultrapikamuotilainsäädännössä, joka komission mukaan voisi sisältää esimerkiksi käsittelymaksuja halpatuontitilausten hillitsemiseksi.

Kansainvälinen suunta on selvä, EU-maat ja Yhdysvallat tunnistavat ongelmat ja hyödyntävät aktiivisesti kansallisen sääntelyn tarjoamia mahdollisuuksia.

Nyt ratkaisevaa on, syntyykö Suomessakin toimivia päätöksiä krääsätalouden rajoittamiseen. Aihetta koskeva keskustelu on voimistunut, ja toimia valmistellaan nyt ensi kertaa määrätietoisella tavalla. Sekä kansalaisaloite että TEM:n työryhmä osoittavat halua tarttua ongelmaan, jota ei voida ratkaista pelkästään EU-tason sääntelyä odottamalla.

Keskeistä on, että valmistelu johtaa päätöksiin ja toimenpiteisiin, jotka vahvistavat kuluttajansuojaa, ehkäisevät haitallisia ja sääntelyä kiertäviä liiketoimintamalleja, turvaavat suomalaisille yrityksille tasapuoliset kilpailuedellytykset ja tukevat ympäristön kannalta kestävämpää markkinakehitystä.

Kansalliset ratkaisut voidaan toteuttaa rinnakkain EU-valmistelun kanssa. Nopeista toimista hyötyvät sekä kuluttajat, suomalaiset yritykset että yhteiskunta laajemmin.

Lue STJM:n virallinen näkemys Krääsätalous kuriin -aloitteesta

Emilia Gädda

Johtava asiantuntija, vastuullisuus & kiertotalous

+358 41 545 8142
emilia.gadda@stjm.fi

Ajankohtaista aiheesta

Pienpakettiralli kiihtyy entisestään – suomalaiset yritykset pulassa

Kestävä talouskasvu syntyy monipuolisen yrityskentän menestyksestä – kasvun ja koulutuksen edellytyksistä huolehdittava budjettiriihessä

Uutishuone