- Muoti
Urbaani kaupunkikulttuuri sekä hillitty tyylikkyys kohtaavat – Esittelyssä liiton jäsen YO ZEN
Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäseneksi liittyi viime vuonna YO ZEN. Tervetuloa mukaan! YO ZEN on suomalainen lifestyle-brändi, jonka mallistossa on naisten vaatteita, koruja ja sisustustuotteita.
YO ZEN on oululaisten arkkitehtien Paula Kourin ja Kate Salmisen perustama yritys. YO ZENessa yhdistyvät urbaani kaupunkikulttuuri ”YO” sekä hillitty tyylikkyys ”ZEN”. Nimi YO ZEN ääneen lausuttuna, kuulostaa suomalaisten suussa sanalta joutsen.
Suunnittelufilosofiana pitkäikäisyys
”Designfilosofiamme on, että tuotteet saavat olla aikaan sidottuja ja “in”, mutta niiden tulee olla niin huolellisesti mietittyjä, että ne kestävät aikaa. Filosofia toteutuu ajattomissa mallistoissa, joita ei tarvitse päivittää joka kausi. Vaalimme tuotteiden pitkäikäisyyttä”, Paula Kouri kertoo.
YO ZENen toiveena on suunnitella ja luoda vaatteita kysynnän ja tarpeen mukaan. Yritys on ottanut ennakkotilauskäytännön jo vaatemalliston alkumetreillä mukaan.
Vaatteet suunnitellaan Suomessa ja valmistetaan Euroopassa
”Haluamme osaltamme luoda Suomeen uusia työpaikkoja, ja suosia suomalaisia yhteistyökumppaneita aina, kun se on mahdollista. YO ZENen merinovillaiset pipot ja kaulahuivit on suunniteltu ja valmistettu ylpeydellä Suomessa. Tuotteiden keinonahkaiset origamijoutsen-merkit tulevat myös suomalaiselta yhteistyökumppanilta”, Kate Salminen avaa.
Vaatteiden tuotannossa panostetaan tuotteiden ja materiaalien laadun lisäksi koko prosessin eettisyyteen ja ekologisuuteen.
Mallistolla merkityksellinen sanoma
Vuonna 2020 YO ZENen teemana kaikissa mallistoissa on itsensä hyväksyminen ja lempeys.
”Haluamme kannustaa kaikkia olemaan tyytyväisiä itseensä, iloitsemaan elämästä, kohtaamaan haasteensa ja kokeilemaan uusia asioita. Kevään kuosi kehottaa kaikkia antamaan itselleen halauksen” Paula Kouri kertoo.
Tutustu YO ZENeen:
Instagram:
@yozenlifestyle
@yozenkids
@yozenjapan
Kuva: YO ZEN
Kiinnostuitko jäsenyydestä?
Suomen Tekstiili & Muoti ry:n jäseniksi voivat hakea tekstiili-, vaate- ja muotialan yritykset. Jäseneksi liittymällä yritys pääsee liiton jäsenpalvelujen ja -etujen piiriin. Liiton palvelut ovat jäsenille pääsääntöisesti maksuttomia.