Marja-Liisa Permikangas

Toimitusjohtaja

+358 40 538 4541
marja-liisa.permikangas@stjm.fi

Profiili

Persoonaltani olen uudistamis- ja kehittämislähtöinen. Tein myös väitöskirjani innovaatiotutkimukseen liittyen. Olen aikaisemmin ollut kolmessa yhtiössä toimitusjohtajana, ja nyt ensimmäistä kertaa johdettavana on työmarkkina- ja edunvalvontajärjestö. Olen aina tehnyt tiivistä yhteistyötä asiantuntijoiden kanssa, kuten tässäkin liitossa, ja minua voikin luonnehtia asiantuntijaorganisaatioiden johtajaksi. Työssäni olen ennen kaikkea tiimipelaaja ja inspiroidun muiden ajatuksista.

Töissä

Ydintehtäväni on mahdollistaa liiton toiminta. Valmistelen hallitukselle liiton strategisia kysymyksiä päätöksentekoa varten. Yhdessä liiton asiantuntijoiden kanssa hankimme liittoon uusia jäseniä, tarjoamme jäsenpalveluita sekä teemme vaikuttamistyötä tekstiili- ja muotialan eteen. Olen tekstiili- ja muotialan puolestapuhuja erilaisilla foorumeilla.

Työni vaikutus jäsenyritysten arkeen

Olen helposti lähestyttävissä ja käytettävissä jäsenyritysten tarpeisiin. Omalta osaltani viestin jäsenyritysten suuntaan myös sitä, mikä meidän roolimme liittona on. Koko toimialan kannalta pyrin mahdollistamaan hyvät toimintaedellytykset siihen, että yritykset voivat menestyä ja kehittää toimintaansa.

Vapaa-ajalla

Arvostan vapaa-ajallani liikkumista ja pyrinkin liikkumaan joka päivä jossain muodossa. Vietän paljon aikaa myös perheeni ja ystävieni kanssa.

Tärkein tekstiilini

Tykkään työvaatteena erityisesti mekoista – silloin ylä- ja alaosan saa samassa paketissa.

Kysy minulta näistä

Liiton jäsenyys, tekstiili- ja muotiala Suomessa, alan tulevaisuus, liiton toiminta

Marja-Liisa mukana näissä

Suomen Tekstiili & Muoti ry:n kysely: poliittiset lakot iskevät kohtuuttomasti tekstiili- ja muotialan yrityksiin

Tekstiili- ja muotiala peräänkuuluttaa 4 miljoonaa euroa uuden vientialan kehittämiseen – käytännön toimenpiteitä jo käynnissä, tavoitteena kasvu ja kansainvälistyminen

Vientiverkoston voimin yhdessä maailmanmarkkinoille? Vastaa kyselyyn, jos mielit mukaan!

Tekstiili- ja muotialan näkymät optimistisia – raaka-aine- ja logistiikkakustannusten nousu kuitenkin uhkaa koronan jälkeistä kasvua