STJM:n kysely: Ristiriitainen suhdannetilanne haastaa tekstiilialan yrityksiä

Tekstiili- ja muotialan yritysten näkymät ovat alkuvuonna ristiriitaiset, käy ilmi Suomen Tekstiili & Muoti ry:n tuoreesta suhdannekyselystä. Yritysten odotuksissa näkyy samanaikaisesti sekä varovaisia kasvun merkkejä että selviä huolia kysynnän heikkenemisestä entisestään.

Monille yrityksille vuosi on alkanut haastavasti. Jopa 12 prosenttia ilmoittaa liikevaihtonsa olevan yli 25 prosenttia heikompi kuin puoli vuotta sitten. 

Tilanne ei kuitenkaan ole yksiselitteisen synkkä. Verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen, liikevaihtoaan kasvattaneita yrityksiä on enemmän kuin supistuneita. 

– Liikevaihdoissa on eittämättä kausivaihteluakin näkyvissä. Samalla kuitenkin on syytä hieman huolestua tekstiili- ja muotialan orastavan kasvun tyrehtymisestä, nyt saatujen tunnuslukujen perusteella suhdannekäänne on vaarassa jäädä pahasti lähtötelineisiin, sanoo STJM:n talous- ja tilastoasiantuntija Ville Salonen. 

Yritysten henkilöstötarpeet kehittyneet eri suuntiin 

Lähes yhtä suuri osa yrityksistä ilmoitti tarpeestaan vähentää kuin lisätä työntekijämääräänsä 

Samalla kuitenkin niiden yritysten osuus, jotka arvioivat henkilöstötarpeensa vähenevän, on kasvanut selvästi. Tämä tekee henkilöstönäkymistä poikkeuksellisen kaksijakoiset. 

– Vähentyneestä henkilöstötarpeesta kertovien yritysten määrä on kasvanut jo useamman kvartaalin verran, mutta nyt se vastaa jo lähes neljännestä yrityksistä. Lisää työntekijöitä tarvitsevien määrä sen sijaan kasvoi huimasti edellisestä kvartaalista, 10 prosentista 22 prosenttiin. Yhtenäistä suuntaa ei tällä hetkellä tunnu olevan, Salonen kertoo 

Lyhyen aikavälin näkymät jakautuvat tasan 

Myös yritysten odotukset seuraavan kvartaalin osalta ovat jakautuneet: yhtä moni yritys arvioi toimintansa laajenevan kuin supistuvan. 

Koko vuoden 2026 näkymissä on kuitenkin varovaisen myönteinen sävy, sillä laajentumista odottavia yrityksiä on enemmän kuin supistumista ennakoivia. Optimismi on silti selvästi hiipunut viime kuukausista: vielä vuoden 2025 viimeisen neljänneksen kyselyssä noin 40 prosenttia yrityksistä odotti kasvua vuodelle 2026, kun nyt osuus on pudonnut alle 30 prosenttiin. 

Kyselyssä korostuu ennen kaikkea heikentynyt kysyntä. Lähes puolet yrityksistä pitää sitä suurimpana kasvun esteenä. Myös rahoituksen saatavuus haastaa alaa edelleen: noin joka neljäs yritys kertoo rahoituksen olevan merkittävä pullonkaula. 

  • Tekstiili- ja muotialan suhdannekysely 1-3/2026

    Lataa

Ville Salonen

Asiantuntija, tilastot & talous

+358 50 565 1286
ville.salonen@stjm.fi

Ajankohtaista aiheesta

Hae yrityksellesi tukea standardointityöhön

STJM:n uusi hallituksen puheenjohtaja Sanna-Kaisa Niikko: ”Tekstiili- ja muotialan kasvun edellytykset ovat kansainvälistymisessä”

Uutishuone