Vieraskynä: Julkinen valta vauhdittaa ja vaatii yritysten kiertotaloustoimia erityisesti tekstiilisektorilla

Kiertotalouden vauhdittaminen vaatii yhteistyötä yritysten, päättäjien ja tutkijoiden välillä, jotta suunta on yhteinen, tahti riittävä sekä oikeudenmukainen ja vaikutukset todellisia, kirjoittaa Suomen ympäristökeskuksen tutkija Hanna Entsalo.

Suuntaus kohti kiertotaloutta on selkeä. Euroopan unioni pyrkii kiertotalouden avulla ilmastoneutraaliksi maanosaksi vuoteen 2050 mennessä. Suomi on edelläkävijöiden joukossa tavoitteena olla hiilineutraali kiertotalousyhteiskunta vuoteen 2035 mennessä.

Kiertotalous tarkoittaa yhteiskunnan perustavanlaatuista muutosta, jossa raaka-aineiden käyttö ja ympäristövaikutukset eivät kasva talouskasvun mukana. Tuotteet ja materiaalit ovat silloin pitkäikäisiä ja kestäviä, niitä korjataan ja uudelleenkäytetään ja loppuun kulutettu tuote kierrätetään. Tekstiilit ovat kiertotalouden keskiössä, sillä niiden määrät, ympäristövaikutukset ja potentiaali ovat valtavia.

Käytännössä kiertotalouden toteuttaminen globaalissa markkinassa vaatii vielä paljon työtä niin yrityksiltä kuin julkiselta vallalta.

Kiertotalouden edistäminen pehmeillä ja kovilla keinoilla

Kiertotaloustavoitteisiin pääseminen edellyttää muutoksia koko yhteiskunnassa aina infrastruktuurista kuluttajien tottumuksiin ja lainsäädännöstä verotukseen.

Kiertotalouden ohjauskeinot ovat pääasiassa ”pehmeitä”, kuten tietopankkeja, vapaaehtoisia sopimuksia tai ympäristömerkintöjä. Ne kannustavat yrityksiä omaksumaan esimerkiksi kestävämpiä tuotanto- ja suunnittelutapoja ja viestivät kuluttajille tuotteiden ympäristövaikutuksista. Aktiivisimmat toimijat voivatkin liittyä halutessaan mukaan aloitteisiin ja toimintaan. Vapaaehtoiset keinot eivät yleensä herätä vastustusta, mutta niidenkin haasteena ovat kustannukset sekä miten tavoitteellisia ja luotettavia vapaaehtoiset sopimukset lopulta ovat.

Kiertotalouden kaltaisen yhteiskunnallisen murroksen aikaansaaminen pehmein keinoin on epätodennäköistä, sillä vapaaehtoisten ohjauskeinojen vaikutukset ovat usein rajalliset. Markkinat ja vapaaehtoiset toimet eivät aina vie toivottuun suuntaan tai ainakaan riittävän ripeästi. Vaikka lainsäädäntö voi herättää vastustusta, luoda esteitä ja aiheuttaa huolta esimerkiksi hallinnollisesta taakasta, on tärkeimmistä asioista säätäminen lailla välttämätöntä. Siirtymäajat antavat yrityksille aikaa kerätä tarvittavaa tietotaitoa ja valmistautua vaatimusten täyttämiseen. Samaan aikaan varsinkin pienemmät toimijat tarvitsevat tukea muutoksissa.

Kovemmat ohjauskeinot ovat tähän asti painottuneet tuotteiden elinkaaren loppupäähän, jätteenkeräykseen ja kierrätykseen. Suomen kielessä kiertotalous on sanana lähellä kierrätystä, ja sellaiseksi se on monesti miellettykin. Kestävän kiertotalouden edistäminen vaatii kuitenkin koko elinkaaren huomioimista tuotesuunnittelusta lähtien.

Tuleva kiertotalouden ohjaus on aiempaa monimuotoisempaa ja vaativampaa

Kiertotalouden toimintasuunnitelma, tekstiilistrategia ja Suomen kiertotalouden strateginen ohjelma esittävät monia ohjauskeinoja, joilla kiertotalouden keskiössä olevista tekstiileistä pyritään saamaan kestävämpiä, korjattavampia ja kierrätettävimpiä. Keskeisiä ehdotuksia ovat erityisesti ekosuunnitteluasetus ja laajennettu tuottajavastuu.

Ehdotettu ekosuunnitteluasetus säätää vaatimuksia tuotesuunnittelulle muun muassa kestävyyden, uudelleenkäytön, korjattavuuden ja kierrätettävyyden osalta poistaen kaikkein heikoimmin suoriutuvat tuotteet markkinoilta. Tuleva asetus laajentaa nykyistä ekosuunnitteludirektiiviä, joka on onnistuneesti lisännyt tuotteiden energiatehokkuutta ja edellyttänyt esimerkiksi varaosien saatavuutta. Ekosuunnitteluvaatimukset koskevat kaikkia EU-alueen markkinoille saatettavia tuotteita – myös verkkokauppoja ja niissä myytäviä EU:n ulkopuoleltakin tulevia tuotteita. Vielä ei ole tiedossa, millaisia vaatimuksia tekstiileille on tulossa, mutta ne voivat liittyä esimerkiksi korjattavuuteen, kierrätettävyyteen ja pitkäikäisyyteen.

Laajennetun tuottajavastuun ehdotus edellyttäisi tulevaisuudessa käytöstä poistettavien tekstiilien keräyksen ja kierrätyksen järjestämistä. Laajennettu tuottajavastuu on edistänyt esimerkiksi pakkausten kierrätystä, mutta ei ole kannustanut innovointiin toivotulla tavalla. Tekstiilien tuottajavastuu mahdollistaisi käytettyjen tekstiilien laajamittaisen keräyksen, lajittelun ja kierrätyksen, jolloin uudelleenkäyttö ja toisioraaka-aineiden saatavuus voivat parantua. Monia avoimia kysymyksiä kuitenkin liittyy esimerkiksi siihen, miten tuottajavastuu käytännössä järjestettäisiin, mitä tuotteita se koskisi ja miten kustannukset sekä hyödyt jakautuvat.

Taloudelliset kannusteet tukemaan kiertotaloutta

Suomi on sitoutunut nostamaan tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen osuuden neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tämä rahoitus kannattaisi suunnata kestävään toimintaan, esimerkiksi kiertotalousratkaisuiden kehittämiseen ja käyttöönottoon sekä liiketoimintamallien uudistamiseen.

Verotuksella voitaisiin hinnoitella ympäristöllisiä ja sosiaalisia vaikutuksia, joita raaka-aineen hankintaan ja valmistukseen liittyy. Toisioraaka-aineiden kerääminen ja käsittely vaativat paljon työtä, niiden arvo voi vaihdella eikä markkina ole vielä kehittynyt riittävästi. Verotus voisi tehdä uusiutuvista ja toisioraaka-aineista kilpailukykyisempiä suhteessa muihin uusioraaka-aineisiin, mutta käytännön verotason määrittely on erittäin haastavaa.

Arvonlisäveron kevennys voi tehdä muun muassa korjaamisesta, vuokraamisesta ja toisiomateriaalien käytöstä taloudellisesti kannattavampaa. Korjauspalveluiden arvonlisävero on alennettu Ruotsissa 12 prosenttiin muun muassa vaatteiden, kenkien ja kodinkoneiden korjauttamisen tukemiseksi. Harva ruotsalaisyritys kuitenkaan huomasi selkeää vaikutusta korjauspalveluiden kysyntään ensimmäisten vuosien aikana. Osasyynä yritysten mukaan oli, etteivät kuluttajat tienneet riittävästi veroalesta. Vastaavien kokeiluiden tuleekin olla riittävän pitkäkestoisia, sillä muutokset tapahtuvat hitaasti.

Kiertotalouden kokonaisuus tarvitsee monia keinoja ja toimijoita

Kiertotalouden ohjausta tulee kehittää pitkäjänteisesti kokonaisuutena, jossa huomioidaan erilaisten ohjauskeinojen edellytykset, yhteydet ja vaikutukset. Samanaikaisesti on tuettava innovatiivisten ja kestävämpien ratkaisujen kehittymistä ja valtavirtaistumista, mutta myös horjutettava kestämättömimpiä toimintatapoja, kuten pika- ja hypermuotia.

Erityyppisten ohjauskeinojen yhdistäminen kannattaa: pehmeitä ohjauskeinoja voidaan ottaa rohkeasti käyttöön, oppia ja hyödyntää niitä mahdollisten sitovampien ohjauskeinojen valmistelussa ja toimeenpanossa. Lainsäädäntökin voi lähteä liikkeelle helpohkosti saavutettavista vähimmäisvaatimuksista, joita ajan myötä kiristetään ja laajennetaan.

Yhteistyötä yritysten, päättäjien ja tutkijoiden välillä tarvitaan, jotta suunta on yhteinen, tahti riittävä sekä oikeudenmukainen ja vaikutukset todellisia.

Kirjoittaja Hanna Entsalo tutkii kiertotalouden ohjauskeinoja työssään Suomen ympäristökeskuksessa sekä osana väitöskirjaansa Helsingin yliopistolla.

Ajankohtaista aiheesta

Hae mukaan: Ylimmän johdon sparrausverkosto jatkaa kestävän kansainvälisen kasvun aiheilla

Muodista voidaan tehdä miljardibisnes Suomessakin

Uutishuone